Ensimmäinen visiitti

Jotenkin hassua, että olen käynyt joulutoreilla niin Tsekeissä kuin Saksassakin, mutta oman pääkaupungin joulutori on kokematta. Olen aina käynyt joulukuun visiittini Helsingissä niin kiireisellä aikataululla, etten ole ehtinyt sinne kurvata. Oikea häpeäpilkku tällaiselta jouluihmiseltä ja joulutorien rakastajalta kuten minä! Suorastaan asun Tampereen joulutorilla joulukuun, joten täytyihän minun joskus päästä näkemään Helsinginkin versio!

Senaatintorilla pidettävät Tuomaan markkinat avautuivat eilen kello 10 ja pian avaamisen jälkeen lompsin mökkien välissä äitini kanssa. Keli oli mielettömän upea ja aurinko valaisi takana näkyvän Tuomiokirkon, kojuissa alkoivat ensimmäiset kaupat käydä ja me tutkailimme tarjontaa ja nuuskimme tuoksuja. Ihanaa joulufiilistä!

Omat suosikkini löytyivät pian ja toin miehelle kotiin Lappeenrannasta kotoisin olevaa Lehmus-roasteryn Kettu-kahvia kojusta numero 100 sekä ostin herkkuja maisteltavaksi Chjokon mökiltä numero 70. Aivan järjettömän hyviä, Helsingissä käsintehtyjä suklaita olivatkin! Nukenvaatteet sekä samassa kojussa olleet prinsessapyyhkeet pysäyttivät meidän myös, voi olla, että joulupukki saattaa paketoida tytöille Frozen-kasvopyyhkeet pukinkonttiin!

Ehkä mielenkiintoisimmat koristeet löytyivät karusellin lähistöltä (menin jo unohtamaan yrittäjän nimen), mutta bongaatte ne kyllä. Siellä mökissä roikkui muun muassa hampurilainen, sushi, soijapullo ja kurkkukuusenkoristeita! Kyllä pistivät hymyilyttämään pakkasessa, sushikuusi! Suosittelen kurkkaamaan!

Tuomaan markkinnoilla on käsitöitä, lahjaideoita ja herkkuja vaikka millä mitalla, lisäksi siellä on iso ruokapiha herkuttelua varten. Istahdimme upeassa auringonpaisteessa glögille lämpölamppujen alle ja kuuntelimme joululauluja samalla.

Markkinoilla voi lisäksi tavata joulupukin päivittäin ja tiedättekö mikä on ihan ykkösjuttu? Tuomaan markkinoilla voi saunoa! Joo-o! Sauna on puulämmitteinen sekasauna ja sinne mahtuu kerrallaan 15 saunojaa. Olisin rynnännyt sinne kiljuen, jos se olisi ollut jo auki, sauna valitettavasti aukesi vasta kello 14 kun minä jo istuin bussissa kotimatkalla. Miettikää miten ihanaa olisi istahtaa saunaan joulutorilla! Kuunnella joululauluja pimeässä, tuijotella Tuomiokirkkoa ja fiilistellä. Voi vieläköhän pääsisin siellä käymään ennen joulua? Sauna on auki keskiviikosta sunnuntaihin ja saunamaksu on 5 euroa.

Saimme torin kierrettyä kohtuu väljään aikaan ja yksi joululahja, suklaat ja kahvit laukussa poistuimme joululaulujen saattelemana. Olin iloinen, että vihdoin pääsin käväisemään Tuomaan markkinoillakin. Suosittelen lämpimästi, ohjelmaa piisaa, samoin kuin herkkuja ja joulutunnelmaa.

Tiedättekö missä olin sitten iltapäivällä? No kotikaupungin joulutorin avajaisissa, haistelemassa pähkinöiden tuoksua ja syömässä kauden ekaa riisipuuroa. Lapseni esitti joulupukille toiveen yksisarvisesta (sellaisesta limaa kakkaavasta, you know) ja torilla esiintynyt Anne Mattila ilmoitti toivovansa samaa. Joulupukki kuuli nyt sitten molempien toiveet.

Kyllä joulukuu ja rauhoittuminen tunnelmaan on ihanaa aikaa, oletteko samaa mieltä? Oletko menossa Tuomaan markkinoille?