Upea viikonloppu ja viikko, miinus alkava keuhkokuume

Se on kuulkaa sillä tavalla, että kun tarpeeksi istuu junassa ja viuhtoo siellä sun täällä, tulee asiasta nimeltä kotiviikonloppu kultaa kalliimpi kokemus. Kuulostaako tämä hölmöltä? Mietin nimittäin eilen illalla, että miksi meillä ei ole enemmän tällaisia iltoja. Minkälaisia? Ulkona ropisi sade, kävimme nelistään saunassa ja kuopuksemme istui alatasolla hinkaten vimmatusti kahta saunakauhaa yhteen. Ihmettelin, että mitä hän oikein tekee, johon hän totesi kaikkitietävän 3-vuotiaan viisaudellaan ”no sytytän nuotiota, et sä ymmärrä!”. Nauratti kamalasti, niinpä tietenkin ja oli pakko kysyä, että mistä tiedät miten nuotio sytytetään. Vastaus oli, että ohjelmissa tehdään niin. Muumeissakin! Aivan, niinpä tietenkin.

Tytöt löysivät pinkin sävytteen kylppäristä ja laitoin heille vähän pinkkiä tukkaan. Sitten piti ottaa perhehali pyyhkeissä, perhehali aamutakeissa ja mitä kaikkea. Iltasaduksi luimme kolmen naisen tarinan kirjasta Iltasatuja kapinallisille tytöille (kuinka paljon tämä opettaa äidillekin!) ja koska tytöt halusivat eri iltalaulut, lauloin sitten putkeen molempien toiveet. Meillä on jotenkin ihan liian vähän näitä rauhallisia iltoja nelistään ja tunsin rakkauden olevan hyvin vahvasti läsnä. Yleensä aina joku menee jossain, on harrastuksia, urheiluja, joku projekti kesken. Minäkin kerään voimia lauantaille, jolloin toivottavasti juoksen puolimaratonin ja mies lenkkeili (NIINPÄ, LENKKEILI! <3) kuopuksen harrastuksen aikaan.

Sama kävi viikonlopun kanssa. En muista, milloin oltaisiin oltu vain kotona viikonloppu, vailla hötkyaikatauluja johonkin. Niin useasti viikonloppuun osuu joku reissu, on pakkaamista ja purkamista tai jos ollaan kotona, on joku sata asiaa mitä pitäisi tehdä. Viime viikonloppuna siivosimme kodin perjantaina, joten viikonloppuna oli edessä vain olemista. Tähän vaikutti myös se, että esikoinen oli ollut jo 10 päivää kipeänä, joten oli senkin puolesta pakko rauhoittaa. Mies kävi muutaman tunnin maastopyöräilemässä Tour de Tampereella ja minä juoksin vikan pitkän 16 kilsan lenkin. On muuten myös näkyvissä kotonamme ihan erilainen elämänilo, kun mies on päässyt pyörän päälle, uimaan ja pienille lenkeille kahdeksan kuukauden rasitusvamman ja käden katkeamisen myötä. Kuinka iloinen voikaan olla toisen puolesta!


paita UHANA DESIGN/ farkut LINDEX/ tennarit CONVERSE/ korvikset MAANANTAIMALLI/ rannekoru BY PIA’S

Kaiken sen ihanan ja rauhaisan perheajan keskellä mieltä painoi kyllä kovasti esikoisen kunto. Hän oli ollut yli viikon kipeänä, olimme käyneet kolmesti Mehiläisessä ja kunto ei vain parantunut. Vaikkei kuumemittarin lukemat huidelleet enää katossa, niin kyllä lapsestaan näkee, ettei hän voi hyvin. Silmät olivat ns. puolitangossa koko ajan, hän ei jutellut, eikä ruoka maistunut. Kun lauantain ja sunnuntain välinen yö oli pelkkää röhimistä, marssimme taas sunnuntaina lääkäriin. Nyt sieltä vihdoin löytyi selkeä ääni keuhkoista, joka kuulemma johtaisi todennäköisesti keuhkokuumeeseen. Vaikka antibiootteja on aina ihan hirveän kurjaa syöttää, tässä tilanteessa olin hyvin, hyvin kiitollinen lääketieteelle ja siihen, että ehkä voin helpottaa lapseni oloa.

Ja niin kävi. Kaksi päivää lääkettä ja yöt hiljenivät. Lapsi palasi keskuuteemme. Se pulinan määrä, ilo ja höpötys mikä oli taas läsnä 10 päivän tauon jälkeen oli ihan mahtavaa. Hän oli taas pieni touhutäti. Kyllä minä pelkäsin sydän syrjälläni, kun vointi ei vain parantunut ja eskaristakin tuli yli viikon poissaolo. Kyllä sitä taas on hirveän kiitollinen kaikkien terveydestä, se ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Tänä aamuna viisi minuuttia ennen kellon soimista kuului määrätietoinen töptöptöp (miten oikeasti 3-vuotiaat kävelevätkin sellaisella voimalla ja määrätietoisuudella, tiedättekö?) ja peittoni alle pujahti pieni tytön tyllerö sanoen, että rakastaa äitiä kovasti ja haluaa olla aina äidin vauva. Halasin ja sanoin, että olemme tosi iloisia kun olet perheessämme, olet hurjan kiva tyttö. Hän hymyili katsoen silmiini naama ihan rutussa ja sydämeni pakahtui. Päiväkotiin vein ylös alas pomppivan tytön, josta oltiin kanssani yhtä mieltä, että hän on aikamoinen duracell, mutta lastentarhanopettajien mukaan myös päivien piristys juttuineen. I agree.

Jotenkin syksyn myötä tuntuu monesti, että sitä käpertyy kotiin, juo teetä ja on yhdessä perheen kanssa. Niin ihania kuin yhdeksään asti pihalla juostut kesäillat lasten kanssa ovatkin, on syksyssäkin mieletöntä rauhoittumisen ja läsnäolon taikaa. Olen ollut viime päivät hyvin kiitollinen perheestäni, mielettömiä tyyppejä.

Sitä seuraavaa kotiviikonloppua nelistään saadaan odottaa ainakin kuukausi, joten otetaan siitä taas silloin kaikki irti. Tunnelmallista torstaita, tänään ei säästy kukaan kuivana sanoi eilen meteorologi. Hyvä syy käpertyä peiton alle halaamaan!

Ja hei! Elokuun asusuosikiksi päätyi aivan ylivoimaisesti tämä asu ja ihana hemmottelusetti osui arvonnassa nimimerkille Mirmir, spostia laitettu! Kiitos äänestäjille! <3

Manselaiset merkit jyräävät Torikorttelissa!

Ihan mielettömällä paikalla Helsingissä, Kauppatorin kupeessa, vastapäätä Espan puistoa löytyvät Torikorttelit. Siihen kulmaan paraatipaikalle on avattu yhteinen liike kahdelta tamperelaiselta merkiltä, Uhana Designilta sekä Papu Storiesilta. Liike on jo ollut jonkin aikaa auki, mutta eilen vietettiin virallisia avajaisia, joihin pääsin osallistumaan ja kälyni lähti aveciksi.

Jarrutetaan tähän kohtaan. Koska nyt on pakko kertoa omaa tutustumistani noihin merkkeihin. En itse asiassa muista missä ja milloin olen tutustunut Uhanaan. Muistan, että 2015 mies osti minulle hääpäivälahjaksi ensimmäiset pisarakorvikseni. Ja siitä lähtien on mennyt muuten aika nappiin, jos ostaa Uhanaa lahjaksi. Papuun tutustumisen muistan paremmin, sillä se oli ihan sattuma. Haahuilin pitkin Sokosta vauvani kanssa vuonna 2013, taloamme rempattiin (tiedätte miksi) ja asuimme evakossa. Sokoksella oli pop up ja katselin, että onpa ihania pipoja. Ja niitä saa niin äidin kuin vauvan koossa! Näin meille kotiutui kaksi mustaa pipoa mustavalkoisella rusetilla. Papun tarina ja kasvu alkoi noista pipoista.

Vuosien aikana olen rakastunut aivan palavasti Uhanaan ja mielipiteeni Papusta on vaihdellut. Rakastin sitä aiemmin, sitten nakkikuosit hirvittivät ja viime keväänä ostin taas ihan parhaat mustat leggarit pinkeillä polvipaikoilla tytöille. Niillä on rymytty, niitä on pesty ja paljon eivätkä mene miksikään. Eilen avajaisissa sorruin Papun mekkoon (näette varmasti myöhemmin millaiseen) ja ylipäätään tykkäsin hirveästi heidän uusista kuoseistaan. Paljon somessakin näkyneet reput ovat ihania ja erittäin sopivia niin äidille kuin lapsillekin!

Mutta tärkeämpää kuin se mistä minä tykkään tai en tykkää on se, että kotimaiset, ennen kaikkea manselaiset merkit menestyvät. Voivat laajentaa niin, että avaavat liikkeen Helsinkiin. Kotimaisen designin ja tekemisen arvostus on jatkuvassa nousussa ja niin pitääkin. Nämä upeat naiset kahden merkin takana tekevät mieletöntä työtä mielettömällä intohimolla. Kehittävät brändejään jatkuvasti ja keksivät uutta. Miettikää, Uhanalta saa jo vaatteiden ja korvisten lisäksi muun muassa meikkipusseja ja lakanoita siinä missä Papulta saa aikuisten sekä lastenvaatteiden lisäksi raheja, reppuja tai vaikka leikkuulautoja! Mieletöntä kehitystä! Ja mikä lisäksi on upeaa, nämä molemmat merkit haluavat viedä eteenpäin myös syvempää sanomaa ja muuttaa maailmaa sekä asenteita. 

Saimme kurkkia tilaisuudessa syksyn uutuuskuoseja, jotka varsinkin Uhanalla poikkesivat totutusta. Itse kyllä ihastuin tuohon punasävyiseen kuosiin! Uusi Kyoto-mallisto kunnioittaa elämän keskeneräisyyttä ja sen harha-askelia. Papulla puolestaan oli syksyn kuoseissa muun muassa suloinen heppa niin aikuisille kuin lapsille!

Ihastelimme liikettä, sitä pinkin määrää ja Papun U-kirjaimen muotoisia sovituskoppeja ja kuuntelimme Annin (Mansesta, tietty) musaa. Voi että olen iloinen näiden mimmien menestyksestä, kiitos kutsusta!

Kenen muiden lemppareita? Mitä pidät uusista kuoseista?

Mikä on yksi matkustamisen helmiä?

Tätä juttelimme miehen kanssa lauttamatkalla Bracista Splitiin maanantaina. Mikä on yksi mahtavimmista asioista matkustamisessa? Syitähän siihen touhuun keksisi loputtomiin (toisaalta myös syitä, miksi ei pitäisi matkustaa), mutta nostan nyt tämän esiin. Sillä se on toiset matkaajat sekä ehdottomasti ne paikalliset ihmiset. Miten paljon voit hetkessä oppia jostain ihmisestä tai kulttuurista alkamalla höpöttämään. Mieheni joskus ihmettelee, miksi aina alan pulista kaikille ja kerron hetkessä elämäntarinani, mutta kyllä kuulkaa kannattaa.

Me esimerkiksi kuulimme, että 74-vuotias kanadalaismies oli Bracissa yksin purjehtimassa. Oli tehnyt veneensäkin itse! Miten tämä kuultiin? Mies tuli pyytämään apua veneensä sitomiseen ja mieheni hyppäsi hänen veneeseensä hetkeksi. Omasta pikkujollastamme irtosi ankkuri ja minä lähdin ajelehtimaan kauemmas vähän stressissä, mutta tuossa hetkessä ehdittiin kuulla, että mies purjehtii siellä ja omien sanojensa mukaan odottaa kuolemaa. Näytti kyllä onnelliselta ja hyvinvoivalta.

Lautassa avasin suuni kuunnellessani brittiläisen pariskunnan höpötystä. Pariskunnan mies oli ollut pitkään lentokentällä töissä ja sanoi työn olleen hyvin uuvuttavaa. Oli tehnyt elämänmuutoksen ja nyt teki muun muassa remppatöitä. Oli iloinen ja sanoi, että mitäs siitä, että Kroatiassa oli aika sateiset ja pilviset kelit, sillä jokainen päivä kun heräät hengissä on hyvä päivä. Satoi tai paistoi. Mieleeni jäi pyörimään hänen rempseä olemus ja lausahdus, ”every day is a good day, when you are alive”. Otan kuulkaa käyttöön. Näinhän se on.

Sunnuntaina menimme pyöräreissulle, johon meidät noudettiin omasta kaupungista. Istuimme elämysretkiä järjestävän yrityksen pariskunnan kanssa autossa parikymmentä minuuttia ja kuulimme milloin Kroatiassa käydään koulua, kuinka ilmastonmuutos näkyy siellä juuri ääri-ilmiöinä, nyt oli vähän kylmä ja sateista, viime kesänä meni yli 70 päivää ilman vettä. Talvisin on nykyään aina vuorilla lunta. Pyöräretken veti itse omistaja, joten kuulimme kolmen tunnin aikana vaikka mitä ja hän tarjoutui, että voi heittää meidät takaisin omaan kaupunkiin milloin vain. Vasta kello 23 palasimme hänen autonsa takapenkillä ja kuulimme, miten paljon hän arvostaa kotisaartaan, mistä hänen vanhempansa ovat kotoisin, miten hän päätyi perustamaan yrityksensä, että meillä on Suomessa yhteinen tuttu. Ja että lompakon voi unohtaa Bracissa rannalle vuodeksi ja se vielä löytyy, niin turvallista siellä vielä on. Ja vaikka mitä muuta.


shortsit CUBUS/ toppi VILA/ kengät Kreetalta/ korvikset LINDEX/ mekko/kimono UHANA DESIGN

Kyllä ihmisille kannattaa puhua aina ja joka paikassa, olen niin mielenkiintoisia juttuja kuullut, kun olen alkanut horisemaan omiani. Ihan mielettömän kivoja ihmisiä nytkin tavattiin.

Ja hei, tiedättekö toisen matkailun helmen, kun on ollut kaksin reissussa? Se on paluuhetki! Se hetki kun näimme tytöt ja kuulimme valtavat tarinat siitä, mitä kaikkea heille oli tapahtunut. Se hetki, kun he olivat vieressäni sängyssä ja toinen nukahti välittömästi kainaloon, samalla kun pienempi kutsui meitä ekan illan mummiksi ja ukiksi. Oli aika helmeä palata myös kotiin ja tuntea pienet kädet kaulan ympärillä ja rutistaa taas kovaa.

Oletko itse kuullut hauskoja tarinoita matkoilla?