Isojärvi oli parasta aikoihin!

Aurinko siivilöityi upeasti puiden läpi, lintujen sirkutus oli käsittämättömän kovaäänistä ja lapset mennä juoksivat, kun olimme eilen retkellä Isojärven kansallispuistossa. Siinä tallustaessani eteenpäin en voinut olla miettimättä, miksemme järjestä tällaista useammin? Emme ole ikinä vielä tehneet isovanhempien kanssa kansallispuistoretkeä, vaikka vanhempani retkeilevät paljon ja mekin rakastamme ulkoilua. Kaikkea ne poikkeusolot teettävät!

Eilen lähdimme kohti Isojärveä, se valikoitui paikaksi, koska on aika tasan puolivälissä Tampere-Jyväskylä matkaa. Sinne olisi molemmista suunnista noin tunnin ajo. Olemme käyneet puistossa miehen kanssa kerran, olisiko ollut noin vuonna 2007. On siitäkin hetki! Treffit oli sovittu Heretyn parkkipaikalle. Heretyn infopisteessä on normaalisti myös majoitusta, kuulemma todella kiva kahvila ja saunakin löytyy. Ihanaa, sinne täytyy vielä joskus päästä, nyt kaikki paikat olivat ymmärrettävästi kiinni.

Olimme jännittäneet, onko paikassa hirveästi ihmisiä, kun artikkeleita siitä, että kansallispuistot ja laavupaikat täyttyvät on näkynyt. Siksi meillä oli mukana valmiiksi keitetyt teet ja kahvit ja emme ottaneet esimerkiksi lasten pyytämiä vaahtokarkkeja mukaan, jos kävisi niin, ettei nuotiopaikalle pääsisi.

Reitiksi valitsimme 3,9 kilometriä pitkän luontopolun, jonka ajattelimme olevan lapsille sopiva. He ryntäsivät sellaisella innolla metsään ettei paremmasta väliä. Ihastelivat luonnon kauneutta ja muurahaisten määrää ja juoksivat edes takaisin. Montakohan askelta heille kertyi reissussa? Maasto tuolla reitillä on suhteellisen vaikeakulkuista tai jalkoihinsa saa katsoa, sillä juurakkoa, kiviä ja kaatuneita puita riittää. Sen sijaan kuraa tai märkää ei ollut oikeastaan ollenkaan, mitä olin pelännyt. Ja niitä ihmisiä? No ei kyllä. Mihin lie levittäytyivät metsässä, sillä parkkiksella oli yli 10 autoa kyllä.

Kerran piti pitää evästauko matkalla ja näin tytötkin jaksoivat loppuun asti, eli hyvin lähellä parkkipaikkaa olevalle Kannuslahden nuotiopaikalle. Yllätyimme saapuessamme sinne – olimme ainoita paikalla! Nuotiopaikka oli todella siisti ja uudehkon oloinen, oli kahvipannut, makkaratikut, nuotiopuut ja kirveet tarjolla. Siispä pilkkomaan puita ja tekemään makkaratulia. Juuri kun omamme alkoivat olla valmiita, tuli paikalle kaksi muutakin pariskuntaa. Eipä ollut ongelmaa, ihmiset odottivat ulkopuolella ja kun me siirryimme kauemmas syömään nuotiopaikalta, pääsivät seuraavat laittamaan makkaroitaan tulille. Ei siis todellakaan ryysistä tai kylkeen pakkautuvaa porukkaa, vaan muutamia pariskuntia, joista kaikki tuntuivat käyttäytyvän juuri tilanteen vaatimalla tavalla. Mahtavaa! Ainoa mikä harmitti, oli lukea vieraskirjasta joidenkin viedeen pois muiden roskia. Jos ne asiat jaksetaan sinne metsään kantaa, niin pidetäänhän huolta, että kannetaan omat roskat poiskin, jooko!

Me olimme liikenteessä tietenkin turvavälein, omin eväin varustautuneina ja käsidesit repuissa keikkuen, mutta myös ajatuksella, ettemme käy vessoissa sen enempää matkalla kuin puistossa. Nappasimme siis potankin auton perään lapsia varten, jotka syystä tai toisesta vihaavat puskapissahommia. Näin reissun kontaktit jäivät aika nolliin.

Vaikka meillä on ollut isovanhempien kanssa videopuheluita, eivät lapset jaksa niihin hirveän pitkäksi aikaa keskittyä. Tuli juteltua ihan eri asioita luonnossa kävellessä ja mieltä lämmitti nähdä kuinka isäni nauroi ääneen kuopuksen touhotukselle ja jutuille. Oli helpottavaa, kun metsä oli tyhjä, siellä oli tilaa olla ja hengittää. Kuunnella puiden narinaa toisiaan vasten, lintujen ääntelyä, lasten kiljahtelua ja jutella vanhempiensa kanssa niitä näitä. Oli ehkä parasta mitä olemme tehneet viikkoihin. Aivan ihana puisto, hyvässä kunnossa, kivan haastavilla maastoilla ja upeilla maisemilla. Täytyy tehdä tämä uusiksi, oli poikkeusolot tai ei! Mies huomasi siellä risteilevät maastopyöräreitit ja innostui välittömästi ja pyysi, että lähtisin kanssaan pyöräilemään niitä, kun olot normalisoituvat (eli voimme pyytää jonkun lapsenvahdiksi tytöille ja karata testaamaan noita pyöräreittejä).

Olipa hurjan kiva päivä! Ja olin ylpeä, että lapset jaksoivat kolme tuntia juosta pusikoissa, kyllä oli muuten hiljainen kaksikko kotimatkalla. Lähinnä kuorsaus kuului. <3

Näistä tunnelmista on hyvä aloittaa uusi viikko, ihanan lämpöistä on luvattu! Iloista alkanutta viikkoa!

*kuvien SIGG-tuotteet saatu

Tänään tapahtuu jotain erityistä!

Poikkeusolot ovat saaneet ihmiset tekemään uusia asioita sekä sellaisia asioita, joille ei ole muka koskaan aikaa. Lisäksi ainakin meillä on tehty myös ihan pöljiä asioita. Vai mitä sanotte, kello oli viime yönä yli puolenyön ja me puhalsimme kilpaa keittiövaakaan miehen kanssa. Kyllä. Pimeintä touhua hetkeen. Ja masentavaa, hän sai puhalluksellaan vaa’an käymään 70 grammassa, minä pääsin 25 grammaan. Tekniikkavika vai keuhkot? Mutta on kyllä pöljintä, mitä olen hetkeen tehnyt!

Lisäksi on osallistuttu Aamulehden liven kautta jo kahteen pubivisaan, lapset ovat tehneet vuodenaikajumppaa samaiselta taholta, jota rakastivat kovasti. On tullut siivottua vessan kaapista läjä vanhoja tai käyttämättömiä purkkeja pois (tosin mies sanoi ettei sitä edes huomaa, että kannoin pussillisen sieltä tavaraa pois), sulatettua jumissa ollut pakastin, tyhjennettyä vanhat asiat jääkaapista. Pieniä asioita joille ei arjessa ole aikaa.

Miehellä oli perjantaina ensimmäinen lomautuspäivä ja hän aloitti pihaprojektin, uudistaa sepelillä meidän pihatiemme sekä autopaikan. Pohjatyöt vievät vaan aika pitkän ajan, kun ne tekee huolella. Koko eilisen heilui niitä tekemässä ja iltaseiskalta saatiin ekaa polkua jo täyttää. Kyllä muuten ovat kipeät kädet, se sepeli painaa aika lailla kun sitä lapioi! Oma projektini pihalla on puolestaan ulko-oven maalaus. Ajattelin ”vain maalata” sen, mutta ohjeita sateli siitä, että sitä pitää hioa vielä lisää, kitata ruuvinreiät ja niin pois päin. Nyt olen jo teipannut ikkunat ja tehnyt pohjatyöt, ehkä seuraavaksi sitä maaliakin!

Tytöt ovat puolestaan olleet kuusikin tuntia päivässä pihalla, leikkien keppihevosilla. Naapuriin on ilmestynyt kepparitalli sekä hienoja esteitä. Miten niiden kanssa voikin viihtyä niin kauan!

Projekteja siis riittää. Ja sitten niitä hullumpia asioita, kuten vaakapuhaltelu. Tänään teemme jotain erityistä, sillä meinaamme ajaa vähän kauempana sijaitsevaan metsään ja tavata turvaetäisyydellä siellä metsässä isovanhemmat. Lapsilla on ollut kova ikävä emmekä tiedä, kauanko vielä menee, ennen kuin voimme mennä Jyväskylään ja mummilaan asti. Siispä autoon on pakattu eväiden lisäksi potta ja vessapaperia (kuopus kieltäytyi käymästä puskissa) ja paljon iloista mieltä. On ihanaa irrota vähän kotikorttelista ja nähdä uusia ulkoilumaisemia. Lapset ovat hyvin omaksuneet sen, ettei kosketa tai halata ketään, joten uskon että siinä ei ongelmia paitsi henkisen puolen suhteen. Milloin voin taas päästää heidät mummin syliin?


paita INCH/ farkut BY PIA’S/ tennarit CONVERSE/ takki ONLY/ korvikset MAANANTAIMALLI/ panta LINDEX/ aurinkolasit RAYBAN

Metsässä on ihanaa. Lapset viihtyvät siellä loputtomiin ja itsellänikin mieli lepää ulkona. On ihanaa jutella muutenkin kuin videopuhelulla. Eilen pihaprojektin yhteydessä tuli juteltua useamman naapurin kanssa pitkään, heidän työtilanteestaan, fiiliksistään tilanteen suhteen ja kesän peruuntuneista jutuista. Se lohdutti paljon, oli ihanaa puhua ihmisille ja samalla tuntea, että olemme tosiaan tässä yhdessä. Muillakin on vaikeaa.

Mutta tänään keskitytään hyvään ja nautitaan pitkästä metsäpäivästä! Iloista sunnuntaita! Mitä meinasit puuhata? MItä projekteja olet aloittanut?

*postauksen kuvat MR photo/ Marina Rotkus photography

Jälleen uusi kotoiluviikko edessä – kiva puuhavinkki perheille ulos!

Jälleen alkaa uusi viikko kotiviihdytyksen parissa! Miten teillä jaksellaan, sujuuko kotoilu hyvin vai oletko töissä? Viime viikolla tuli tieto, että Tampereen kaupunki tekee ruoat lapsille, jotka voi hakea kotiin, sillä esimerkiksi eskarille kuuluu lounas arkisin. Arvoin mitä vastaan tulleeseen kyselyyn, sillä ruokaahan tarvitsee olla vähän koko ajan ja valmiit lounaat helpottaisivat kyllä niin työmäärää kuin rahan menon määrää, ruokaa kuluu nyt paljon. Mutta miten ne saadaan jaettua järkevästi, jos kymmenet tuhannet koululaiset valitsevat ruoan ja jakopisteitä ei ollut kovin montaa? Meneekö siinä tämän kotoilun idea kun käy niitä hakemassa pari kertaa viikossa? Onko muissa kaupungeissa tätä mahdollisuutta, miten olet ratkaissut asian?

Ruoasta niihin puuhavinkkeihin. Kuten ehkä muistatte, olemme käyneet iltarasteilla siitä asti, kun esikoinen oli vauva ja pomppi kantorepussa mukana. Viime vuonna esikoinen alkoi harrastaa suunnistuskoulua ja iltarasteilla käytiin satunnaisesti. Nehän perinteisesti alkavat näin keväällä ja erityisesti viime vuonna, kun Jukola oli Pirkanmaalla, tuntui rasteilijoita olevan ruuhkaksi asti ja parkkipaikat olivat välillä piukassa. Joten ymmärrettävistä syistä hommaa ei pyöri samalla tapaa tänä keväänä.

Mutta! Omatoimisesti pyöriikin! Itse asiassa todella kiva, ettei olekaan siihen maanantai-iltaan ja kellonaikaan sidottu homma. Tietenkin esimerkiksi ajanotto puuttuu, eli sen saa hoitaa itse, jos haluaa kelloa vastaan juosta. Iltarastit alkavat joka maanantai uudesta paikasta ja pysyvät paikallaan viikon ajan. Tuon viikon ajan paikalle voi mennä milloin itselleen sopii ja tulostaa kartan matkaansa netistä. 3 kilometrin lenkin kartta kustansi 3 euroa. Tällä viikolla rastit ovat Niihamassa, siellä on niin kivat ulkoilumaastot, että pakko mennä.

Eilen kiersimme Kangasalan rastit viikon viimeisenä päivänä ja olipa kiva metsäreissu! Vaikkakin lapset tykkäävät vielä enemmän kiivetä kiville ja hyppiä alas sekä mennä puiden alle piiloon, ei tuo haittaa mitään. On joku tietty reitti mikä kiertää, uusia polkuja ja paikkoja ja ehkä heille jää joku karttamerkkikin mieleen. Metsässä tulee niin valtava määrä liikuntaa, luonnon ihastelua ja kunnon metsäparkour, ettei mielestäni parempaa voi olla! Pari tuntia hujahtaa hetkessä perheen kanssa ulkoillessa.

Reppuun oli tehty leivät matkaan ja vesipullot oli mukana, niiden kanssa lapsetkin jaksoivat hyvin kiertää metsää. On kyllä kivaa puuhaa, vaikka joku pieni jännitys siitä ehkä jää puuttumaan (vanhempien mielestä), kun ei saa leimata emitiä ja tutkia sijoitustaan jälkikäteen netistä. Hahhah, pientä kilpailuhenkeä pukkaa. Mutta kyllä metsässä ulkoilu on parasta mitä voi tällä hetkellä perheen kanssa puuhata. Hieman muuten yllätti lumen määrä metsässä, kun Tampere on ollut niin lumeton. Olipa paljon, laskettiin jopa pyllymäkeä!

Siispä kohti uutta viikkoa, nyt onkin kaksi viikkoa putkeen, kun täytyy olla vain 4 päivää viikosta ainoa viihdyttäjä päivisin. Ajattelin, etten odota pääsiäistä tänä vuonna, mutta näköjään odotan ihan samalla tavalla miehen vapaapäiviä. Tosin tätäkin asiaa nimeltään työ arvostaa tällä hetkellä lomautusten edessä ihan eri tavalla. Onneksi eivät ole tällä hetkellä hirveän pitkiä, mutta ajat saattavat muuttua.

Siis, mennään metsään! Kuinka olen kiittänytkään joka päivä, että saadaan se tehdä! Onko siellä suunnistusintoilijoita?