Tuplarokotettu

Tässäpä aihe, jota ei ehkä kannattaisi ottaa puheeksi. Aihe, joka jakaa ihmisten mielipiteet ympäri maailman ja on sellainen, että tällä tulee sohaisseeksi ampiaispesään aivan varmasti. Mutta haluan kuitenkin kertoa oman tarinani liittyen rokotuksiin. Tarkoitus ei ole houkutella ketään ottamaan tai jättämään ottamatta rokotetta, vaan kertoa miten itselläni tarina meni, kun olen tuplarokotettu.

Rokotteet ja lääketiede

Olen aina ottanut ihan kaikki rokotteet, mitkä rokoteohjelmaan kuuluvat. Joskus on täytynyt ottaa jotain myös rokoteohjelmien ulkopuolelta. Muistaakseni silloin, kun matkustin Tansaniaan tekemään graduhaastatteluja, minun tuli ottaa keltakuumerokote. Siitäkin piti olla matkassa jonkinlainen todistus, jota ei kylläkään ikinä kysytty. Itselleni ei ole tullut koskaan muita oireita rokotteista, paitsi kerran jäykkäkouristus piti käden kipeänä viikkokausia.

Influenssarokotetta en suoraan sanottuna koskaan oikein ajatellut. Asuimme monta talvea poissa ja ei sitä vaan tullut parikymppisenä mietittyä. Ensimmäisen kerran törmäsin influenssarokotteeseen odottaessani esikoistani. Sanoin neuvolassa, että lähden joulukuussa ulkomaille ja terveydenhoitaja oli ehdottomasti sen kannalla, että ota rokote. Koneessa tarttuu tauteja ja joulukuu on influenssa-aikaa. Minä sitten otin ja sen myötä siitä tulikin vakiorokote perheessäämme. Halusin suojella pieniä lapsia ja sen sai heidän myötään kätevästi vanhemmillekin neuvolassa. Influenssarokotteistakin on monesti puhuttu sen suhteen, kuinka hyvin ne suojaavat juuri sen talven pöpöiltä. Sama asiahan on nyt ollut esillä, kuinka hyvän suojan saa, kuinka pitkäksi aikaa ja niin edespäin.

Koronarokotteet

Ensimmäisen rokotteeni otin silloin, kuin se oli mahdollista varata ikäryhmälleni, eli kesäkuun alussa. Otimme miehen kanssa saman ajan ja kävimme Ratinassa rokotteilla. Kaikki sujui todella hyvin, vaikka kyllä minulle tuli olo, että olisin jossain tieteisleffassa. Jotenkin se massa joka käveli eteenpäin, istui penkeillä odottamassa vuoroaan ja… No, en ole kokenut sellaista aiemmin.

Koska minulla on lääkeyliherkkyyksiä, minut laitettiin lähelle hoitajia erityistarkkailuun ja istuin odotteluteltassa jälkikäteen 30 minuuttia 15 minuutin sijaan. Minusta oli kivaa, että oloa tarkkaillaan. Mitään akuuttia ei tullut ja seuraavana päivänä olin jo lenkillä, käsi oli jonkin verran kipeä mutta ei muuta. Kaksi päivää rokotteen jälkeen alkoi inhottava hermosärky, joka säteili niskaan, kyynärpäähän ja ranteeseen. Lenkille ei enää tehnyt mieli, sillä juostessakin kättä on pidettävä taitettuna ja se alkoi särkeä enemmän. Keho oli levoton ja kärsin unettomuudesta.

Homma jatkui lopulta 6 viikkoa. Kärsin tiputteluvuodoista, unettomuudesta ja jatkuvasta käden särystä. Itkien tein välillä läppärillä hommia. Otin yhteyttä myös lääkäriin, joka totesi, ettei voi johtua rokotteesta, minulla on joku paikka vain kädessä jumissa. Mitäpä siihen sanomaan. Lopulta heinäkuun lopussa oireet alkoivat helpottaa ja lähellä oli jo seuraava rokote. Arvaatte, että jännitti.

Olisin halunnut aikaistaa rokotetta hieman, mutta minulle sattui mm. kolme työhaastattelua yhdelle viikolle enkä uskaltanut ottaa aikaa väliin. Lopulta väliä tuli 11,5 viikkoa, aikaistin siis ihan minimaalisesti väliä. Jonotella ei taaskaan juuri tarvinnut ja Ratinassa kaikki sujui jouhevasti. Taas jouduin siihen 30 minuutin erityistarkkailuun.

Kaksi rokoteannosta

Minua jännitti kovin, miten keho reagoi. Tällä kertaa ohjeistettiin ottamaan rauhallisesti pari päivää, eli ei lenkkejä. No, jo rokotteen jälkeiseinä iltana hoipuin eteenpäin, minua väsytti ja huimasi kovasti ja yö oli kamala. Suurin oire oli oksetus, nieleskelin armottomasti läpi yön, hikoilin ja palelin vuorotellen ja lopulta seuraavan aamun aamupala tuli ulos. Mutta jo iltapäivällä, vuorokausi rokotteesta olo alkoi olla parempi. Seuraava yö oli täysin normaali, käsi toki kipeä, mutta ei muuta. Nukuin hyvin.  Parin päivän päästä olin juoksulenkillä, joka sujui paremmin kuin ikinä. Rokoteviikolla ehdin neljästi lenkille. Olin ihan superkiitollinen! Ihanaa!

Kävi siis varmaankin niin kuin moni ennusti – eka rokote ”pöhisi” (lääketieteellinen termi lienee eri) niin hyvin kehossani, että vasta-aineita oli ja toinen menikin sitten helpolla vuorokauden mittaisilla oireilla. Vitsi että oli iloinen olo, todella kiitollinen ja helpottunut.

Rokotteen halusin ottaa, sen myötä on helpompi tavata sukulaisia ja edessä on myös Kreetan kirjoituskurssi. Koen lentokoneessa turvalliseksi sen, että ihmiset siellä ovat tulleet reissuun joko kahden rokotteen tai testin kautta. Toki voi rokotettunakin levittää, eikä mikään ole täysin varmaa, mutta josko ne pahimmat tautimuodot eivät iskisi.

paita ADIDAS/ lippis XXL/ kengät NIKE/ housut HALTI (saatu)

Katselin äsken rokotetodistusta OmaKannasta ja tunsin siitä ihmeellistä ylpeyttä. Siis kyllä, jotenkin se on kuitenkin toivonpilkahdus normaalimmasta, vaikka maskit ovat käytössä ja edelleenkään en ole osannut sopia kuin ulkotreffejä, mutta josko tämä tästä normaalimmaksi menee!

Millaisia kokemuksia itselläsi on rokotteista? Mukavaa alkanutta viikkoa!

P.S. Kuvat ovat keväältä, ei täällä ihan noin harmaa luonto onneksi vielä. <3

Isojärvi oli parasta aikoihin!

Aurinko siivilöityi upeasti puiden läpi, lintujen sirkutus oli käsittämättömän kovaäänistä ja lapset mennä juoksivat, kun olimme eilen retkellä Isojärven kansallispuistossa. Siinä tallustaessani eteenpäin en voinut olla miettimättä, miksemme järjestä tällaista useammin? Emme ole ikinä vielä tehneet isovanhempien kanssa kansallispuistoretkeä, vaikka vanhempani retkeilevät paljon ja mekin rakastamme ulkoilua. Kaikkea ne poikkeusolot teettävät!

Eilen lähdimme kohti Isojärveä, se valikoitui paikaksi, koska on aika tasan puolivälissä Tampere-Jyväskylä matkaa. Sinne olisi molemmista suunnista noin tunnin ajo. Olemme käyneet puistossa miehen kanssa kerran, olisiko ollut noin vuonna 2007. On siitäkin hetki! Treffit oli sovittu Heretyn parkkipaikalle. Heretyn infopisteessä on normaalisti myös majoitusta, kuulemma todella kiva kahvila ja saunakin löytyy. Ihanaa, sinne täytyy vielä joskus päästä, nyt kaikki paikat olivat ymmärrettävästi kiinni.

Olimme jännittäneet, onko paikassa hirveästi ihmisiä, kun artikkeleita siitä, että kansallispuistot ja laavupaikat täyttyvät on näkynyt. Siksi meillä oli mukana valmiiksi keitetyt teet ja kahvit ja emme ottaneet esimerkiksi lasten pyytämiä vaahtokarkkeja mukaan, jos kävisi niin, ettei nuotiopaikalle pääsisi.

Reitiksi valitsimme 3,9 kilometriä pitkän luontopolun, jonka ajattelimme olevan lapsille sopiva. He ryntäsivät sellaisella innolla metsään ettei paremmasta väliä. Ihastelivat luonnon kauneutta ja muurahaisten määrää ja juoksivat edes takaisin. Montakohan askelta heille kertyi reissussa? Maasto tuolla reitillä on suhteellisen vaikeakulkuista tai jalkoihinsa saa katsoa, sillä juurakkoa, kiviä ja kaatuneita puita riittää. Sen sijaan kuraa tai märkää ei ollut oikeastaan ollenkaan, mitä olin pelännyt. Ja niitä ihmisiä? No ei kyllä. Mihin lie levittäytyivät metsässä, sillä parkkiksella oli yli 10 autoa kyllä.

Kerran piti pitää evästauko matkalla ja näin tytötkin jaksoivat loppuun asti, eli hyvin lähellä parkkipaikkaa olevalle Kannuslahden nuotiopaikalle. Yllätyimme saapuessamme sinne – olimme ainoita paikalla! Nuotiopaikka oli todella siisti ja uudehkon oloinen, oli kahvipannut, makkaratikut, nuotiopuut ja kirveet tarjolla. Siispä pilkkomaan puita ja tekemään makkaratulia. Juuri kun omamme alkoivat olla valmiita, tuli paikalle kaksi muutakin pariskuntaa. Eipä ollut ongelmaa, ihmiset odottivat ulkopuolella ja kun me siirryimme kauemmas syömään nuotiopaikalta, pääsivät seuraavat laittamaan makkaroitaan tulille. Ei siis todellakaan ryysistä tai kylkeen pakkautuvaa porukkaa, vaan muutamia pariskuntia, joista kaikki tuntuivat käyttäytyvän juuri tilanteen vaatimalla tavalla. Mahtavaa! Ainoa mikä harmitti, oli lukea vieraskirjasta joidenkin viedeen pois muiden roskia. Jos ne asiat jaksetaan sinne metsään kantaa, niin pidetäänhän huolta, että kannetaan omat roskat poiskin, jooko!

Me olimme liikenteessä tietenkin turvavälein, omin eväin varustautuneina ja käsidesit repuissa keikkuen, mutta myös ajatuksella, ettemme käy vessoissa sen enempää matkalla kuin puistossa. Nappasimme siis potankin auton perään lapsia varten, jotka syystä tai toisesta vihaavat puskapissahommia. Näin reissun kontaktit jäivät aika nolliin.

Vaikka meillä on ollut isovanhempien kanssa videopuheluita, eivät lapset jaksa niihin hirveän pitkäksi aikaa keskittyä. Tuli juteltua ihan eri asioita luonnossa kävellessä ja mieltä lämmitti nähdä kuinka isäni nauroi ääneen kuopuksen touhotukselle ja jutuille. Oli helpottavaa, kun metsä oli tyhjä, siellä oli tilaa olla ja hengittää. Kuunnella puiden narinaa toisiaan vasten, lintujen ääntelyä, lasten kiljahtelua ja jutella vanhempiensa kanssa niitä näitä. Oli ehkä parasta mitä olemme tehneet viikkoihin. Aivan ihana puisto, hyvässä kunnossa, kivan haastavilla maastoilla ja upeilla maisemilla. Täytyy tehdä tämä uusiksi, oli poikkeusolot tai ei! Mies huomasi siellä risteilevät maastopyöräreitit ja innostui välittömästi ja pyysi, että lähtisin kanssaan pyöräilemään niitä, kun olot normalisoituvat (eli voimme pyytää jonkun lapsenvahdiksi tytöille ja karata testaamaan noita pyöräreittejä).

Olipa hurjan kiva päivä! Ja olin ylpeä, että lapset jaksoivat kolme tuntia juosta pusikoissa, kyllä oli muuten hiljainen kaksikko kotimatkalla. Lähinnä kuorsaus kuului. <3

Näistä tunnelmista on hyvä aloittaa uusi viikko, ihanan lämpöistä on luvattu! Iloista alkanutta viikkoa!

*kuvien SIGG-tuotteet saatu

Tänään tapahtuu jotain erityistä!

Poikkeusolot ovat saaneet ihmiset tekemään uusia asioita sekä sellaisia asioita, joille ei ole muka koskaan aikaa. Lisäksi ainakin meillä on tehty myös ihan pöljiä asioita. Vai mitä sanotte, kello oli viime yönä yli puolenyön ja me puhalsimme kilpaa keittiövaakaan miehen kanssa. Kyllä. Pimeintä touhua hetkeen. Ja masentavaa, hän sai puhalluksellaan vaa’an käymään 70 grammassa, minä pääsin 25 grammaan. Tekniikkavika vai keuhkot? Mutta on kyllä pöljintä, mitä olen hetkeen tehnyt!

Lisäksi on osallistuttu Aamulehden liven kautta jo kahteen pubivisaan, lapset ovat tehneet vuodenaikajumppaa samaiselta taholta, jota rakastivat kovasti. On tullut siivottua vessan kaapista läjä vanhoja tai käyttämättömiä purkkeja pois (tosin mies sanoi ettei sitä edes huomaa, että kannoin pussillisen sieltä tavaraa pois), sulatettua jumissa ollut pakastin, tyhjennettyä vanhat asiat jääkaapista. Pieniä asioita joille ei arjessa ole aikaa.

Miehellä oli perjantaina ensimmäinen lomautuspäivä ja hän aloitti pihaprojektin, uudistaa sepelillä meidän pihatiemme sekä autopaikan. Pohjatyöt vievät vaan aika pitkän ajan, kun ne tekee huolella. Koko eilisen heilui niitä tekemässä ja iltaseiskalta saatiin ekaa polkua jo täyttää. Kyllä muuten ovat kipeät kädet, se sepeli painaa aika lailla kun sitä lapioi! Oma projektini pihalla on puolestaan ulko-oven maalaus. Ajattelin ”vain maalata” sen, mutta ohjeita sateli siitä, että sitä pitää hioa vielä lisää, kitata ruuvinreiät ja niin pois päin. Nyt olen jo teipannut ikkunat ja tehnyt pohjatyöt, ehkä seuraavaksi sitä maaliakin!

Tytöt ovat puolestaan olleet kuusikin tuntia päivässä pihalla, leikkien keppihevosilla. Naapuriin on ilmestynyt kepparitalli sekä hienoja esteitä. Miten niiden kanssa voikin viihtyä niin kauan!

Projekteja siis riittää. Ja sitten niitä hullumpia asioita, kuten vaakapuhaltelu. Tänään teemme jotain erityistä, sillä meinaamme ajaa vähän kauempana sijaitsevaan metsään ja tavata turvaetäisyydellä siellä metsässä isovanhemmat. Lapsilla on ollut kova ikävä emmekä tiedä, kauanko vielä menee, ennen kuin voimme mennä Jyväskylään ja mummilaan asti. Siispä autoon on pakattu eväiden lisäksi potta ja vessapaperia (kuopus kieltäytyi käymästä puskissa) ja paljon iloista mieltä. On ihanaa irrota vähän kotikorttelista ja nähdä uusia ulkoilumaisemia. Lapset ovat hyvin omaksuneet sen, ettei kosketa tai halata ketään, joten uskon että siinä ei ongelmia paitsi henkisen puolen suhteen. Milloin voin taas päästää heidät mummin syliin?


paita INCH/ farkut BY PIA’S/ tennarit CONVERSE/ takki ONLY/ korvikset MAANANTAIMALLI/ panta LINDEX/ aurinkolasit RAYBAN

Metsässä on ihanaa. Lapset viihtyvät siellä loputtomiin ja itsellänikin mieli lepää ulkona. On ihanaa jutella muutenkin kuin videopuhelulla. Eilen pihaprojektin yhteydessä tuli juteltua useamman naapurin kanssa pitkään, heidän työtilanteestaan, fiiliksistään tilanteen suhteen ja kesän peruuntuneista jutuista. Se lohdutti paljon, oli ihanaa puhua ihmisille ja samalla tuntea, että olemme tosiaan tässä yhdessä. Muillakin on vaikeaa.

Mutta tänään keskitytään hyvään ja nautitaan pitkästä metsäpäivästä! Iloista sunnuntaita! Mitä meinasit puuhata? MItä projekteja olet aloittanut?

*postauksen kuvat MR photo/ Marina Rotkus photography