Tärkeintä on mitä on alla – asiaa urheilualusvaatteista

*kaupallinen yhteistyö Change Lingerien kanssa

Urheilu on ihanaa. Urheilu on itselleni eräänlainen elämäntapa, joka kuuluu päiviin ja on kuulunut erinäisten lajien myötä koko aikuiselämän. Se saa endorfiinit jylläämään kropassa, naaman kääntymään hymyyn, tuo hyvän unen ja saa ruoan maistumaan paremmalta.

Urheiluhetken saa kuitenkin pilattua hetkessä jos varusteet ovat väärät. Viime talvena elvytin hiihdon 17 vuoden tauon jälkeen. Lipsutin menemään lainasuksilla ja välillä tuntui, että menen enemmän taaksepäin kuin eteen. Laji muuttui radikaalisti omien, sopivien suksien myötä ja hiihdin lähes päivittäin.

Sama homma alusvaatteiden kanssa. Jos päälläsi on urheiluliivit, jotka eivät tue ja joita pitää nykiä paikalleen, alkaa hommasta mennä maku. Pahinta on pomppiessa valuvat olkaimet, joita pitää palauttaa paikoilleen! Koettu on täälläkin. Jos keskittyminen herpaantuu liivien nykimiseen tai pahimmillaan rintoihin sattuu, kun ne eivät ole tarpeeksi tuetut, menee hommasta hyvin herkästi maku.

Sanoin miehelle yhden lenkin jälkeen, että juoksussa pääsee pitkälle kun sukat, kengät ja urheiluliivit ovat kunnossa. Toki on kivempi juosta virtaviivaisissa vaatteissa kuin lepattavissa tuulihousuissa, mutta sukilla, kengillä ja liiveillä pääsee pitkälle. Olisi ihan kamalaa talvijuoksussa alkaa säätämään pakkasessa putoavien tai huonosti asettuvien liivien kanssa. Sen sijaan esimerkiksi reikä trikoissa ei meinaa mitään, mutta hiertävät liivit tai sukat pilaavat koko homman! Ei ole mitään niin ärsyttävää kuin rakko, joka paranee sitten viikon.

Oma juoksuharrastukseni täyttää tällä viikolla kaksi vuotta, entisestä jumppapirkosta on tullut enemmänkin lumisilla kaduilla kipittäjä. Koko juoksu-urani olen vetänyt Changen urheiluliiveillä. Niitä on ollut kahdet, kun toiset ovat pesussa, toiset ovat olleet käytössä. Lähes päivittäin, jumpissa, hiihdossa, juoksussa, helteessä ja pakkasessa. Tänä vuonna juoksukilometrejä on kertynyt noin 1200 kilometriä. Voitte kuvitella, millä rasituksella liivit ovat olleet ja paljonko niitä on pesty. Silti ne ovat näyttäneet siisteiltä, ovat olleet ehjät ja kaikinpuolin toimivat edelleen. Melkein. Nimittäin viime kuukaudet liivin alaosa ja sykevyö ovat saaneet verinaarmun rinnan kohdalle yli 10 kilometrin lenkeillä. Sinänsä pieni homma, eikä ole juostessa tuntunut, mutta suihkussa kirpaisee inhottavasti. Olen ihmetellyt ääneen miehelle mistä tämä johtuu, kun ei ole aiemmin ollut ongelmia. Sitten tajusin.

Olen vaihtanut lenkkarit noin puolen vuoden välein, kun ne kerta kaikkiaan alkaa olla juostu loppuun. Niitä on kertynyt vino pino eri väreissä, sukkia olen uusinut ja liivit… Niin. Niillä on juostu puolimaratoneja, niihin menee suurin osa helteellä hiestä ja ne ovat kaikista eniten pesty. Ehkä ne ovat tulleet tiensä päähän? Mietin miten höhlä olen ollutkaan, kun en ole aiemmin ajatellut asiaa.

Marssin siis Ratinan Changen myymälään, jossa minut otettiin vastaan avosylin, kuten aina. Aina, kun olen kirjoittanut Changesta, olen saanut saman palautteen ja kommentteja teiltä – Changen myymälöissä on hurjan hyvä ja asiantunteva palvelu. Minä tiesin missä koossa haluan uudet urheiluliivit ja valitsin sähäkän siniset kokomustien sijaan. Sen sijaan hetki vierähti kopissa, kun valitsin Changen tarjoamaa joululahjaa. Tällä hetkellä on niin valtava määrä ihania pitsialusvaatteita ja toisaalta superpehmeitä yöpaitoja, että valinta oli vaikea. Sininen veti puoleensa ja sainkin matkaani kauniin, suosikkimallissani olevan setin.

Olin aluperin skeptinen Changen urheiluliivien suhteen – ne näyttivät liian mukavilta. Niihin ei tarvitse pujottautua, ne saa helposti päälle. Ne ovat pehmeät ja mukavat ja samalla kauniit. Rakastan korkealle nousevaa yläosaa, helteessä liivi menee vaikka toppina. Alaosasta urheiluliivit ovat joustamatonta materiaalia ja yläosa on joustavampaa, hengittävää materiaalia. Skeptisyys on kadonnut juostuen kilometrien myötä. Ne pysyvät paikallaan, tukevat todella hyvin, eivä esimerkiksi tiukasta juoksupaidasta näy saumoja ulospäin. Liivit eivät nouse, vaikka käsiä nostaa, kuten näette kuvasta, vaan istuvat kuin hansikas. Näitä en vaihtaisi.

Uudet sähäkän siniset liivit pääsivät tositoimiin alle vuorokausi niiden hommaamisesta, kun juoksimme 15 kilometriä pimeydessä. Tutkin rinnan kohdan jälkikäteen, ei naarmuja, ei mitään tuntemuksia. Jes! Täytyy siis muistaa miettiä niitä alusvaatteitakin useammin, ne ovat niin arjessa kuin urheilussa loppujen lopuksi lähes tärkein osa pukeutumista, joka tuo itsevarmuutta ja istuvuutta muihin vaatteisiin. Kannattaa muuten kurkata mm. nettisivut, nyt on niin urheiluliiveissä kuin muissakin seteissä hyvät alet!

Onko itselläsi näitä liivejä käytössä tai kokemuksia Changesta? 

Uusi Lidlin mallisto testissä jännittävässä seikkailupäivässä

Olette varmaan huomanneet, että rakastan liikkumista ja teen sitä hyvin mielelläni ulkosalla. Kun sähköpostiin kolahti kutsu seikkailupäivään Helsingin Vuosaaressa, olin enemmän kuin innoissani lähdössä. Ja samalla vähän kauhuissani jännittäen, edessä olisi nimittäin kaksi uutta lajia: melonta sekä läskipyöräily. Ajattelin pyöräilyn nyt olevan pyöräilyä, peace of cake, mutta melonta jännitti. Jännitti voiko se kajakki kaatua ja minä killittää ylösalaisin jumissa kajakissa? Miten pärjään yksin siellä merellä kajakkeineni? Samalla nolotti, miettiikö kukaan muu tällaisia vai lähteekö vain reippaana seikkailupäivää kohti?

Päivämme alkoi aamukasilta hirveän vaikealla valinnalla: saimme valita päällemme Lidlin upouudesta trekking-sarjasta housut ja takin, kengät sekä repun. Pähkäilin aamu-unisena sinisen ja mustan takin välillä ja päätin, että otan mustan, kun on pitkä ja hyvä leikkipuistohengailuun. Takkien sisällä on vielä toiset takit, fleecet, jotka saa halutessaan irti. Kuinka ollakaan, pienet mustat takit olivat siinä vaiheessa jo loppu, joten vedin ässän hihasta: harmaan takin ja sinisen repun, keltaista sävyä sisältävät trikoot ja varrelliset kengät. Pyöräillessä ja liikkuessa luonnossa olin itse asiassa hyvin tyytyväinen valintaani: lyhyen mallisessa takissa oli huomattavasti helpompi harrastaa! Olin myöhästyä bussista, kun juoksin viime hetkellä vaihtamaan lippikseni, kun ei pinkki sopinut sini-kelta-harmaaseen. Köh.

No mutta. Siihen päivään. Bussissa juttelin Tiian kanssa ja huojennuin, hänkin jännitti samaa asiaa melomisessa! Vuosaaressa, Natura Viva Finlandin tiloissa meidät jaettiin kahteen ryhmään ja ryysäsimme Tiian kanssa hoitamaan melonnan alta pois. Eipähän sitten tarvitsisi miettiä koko pyöräilyä kaatuvaa kajakkia. Tosin, kysyessäni ohjeita mahdolliseen kaatumiseen oppaat sanoivat, että juuri koskaan kukaan ei kaadu ja jos kaatuu, kajakista pääsee vauhdilla pois. Istuimme jännittyneinä kajakkiin ja odotimme, kun meidät yksi kerrallaan työnnettiin veteen. Yritimme Tiian kanssa urhoollisesti hymyillä, mutta naamasta näkee kyllä molempien hieman jännittyneen hymyn.

Kajakilla melomisessa oli kyllä oma fiiliksensä, siinä on niin lähellä vettä. Keli oli aivan täydellinen, ei liian kuuma, ei sateinen ja vesi oli tyyni. Siellä sitten lilluimme menemään tunnin ajan ja kauhoessani Tiian perässä mietin, että hän näyttää ihan ammattilaiselta. Kajakki liikkui ihanan kevyesti, eikä itselläni tullut kertaakaan olo, että se olisi kaatunut. Tosin höpötin ihan tauotta, sillä tapanani on purkaa jännitystä pulputuksella. Anteeksi vain vieressämelojat! Vuosaaren maisemat ovat itselleni ihan vieraita, joten niitäkin oli kivaa katsella. Trekking-takki piti hyvin vettä, sillä minä ainakin kauhoin sitä ihan urakalla hihoilleni.

Älyttömän äkkiä tunnin melonta oli ohi ja pelastusliivit vaihtuivat pyöräilykypärään. Pyöräilen itse jatkuvasti, joten ajattelin tämän olevan vähän tylsää touhua, peruspyöräilyä. Sain läskipyörän alle ja ensimmäisen sadan metrin jälkeen olin myyty. Läskipyörän renkaat ovat jotain todella erilaista kuin normipyörän, se meno on niin pehmeää ja miellyttävää ettei tosi. Polkimissa oli nastat, jotka pureutuivat kenkiin niin, ettei jalka lipsunut mihinkään. Pyörällä teki välittömästi mieli pomppia, siis nostaa sitä hyppyihin ja ajaa tarkoituksella jokaisen juurakon ja kävyn yli. Pian olimmekin vähän pienemmillä poluilla ja edessä oli kiviä, kallioita, käpyjä ja juurakoita. Kuului jännityskiljahduksia, kun päästimme menemään alamäkeen pitkin kalliota. Lopulta pysähdyimme hetkeksi kauniin Kallahden ääreen ja otimme yhteiskuvan, sitten taas pyörän selkään. Vannon, että olin koko pyöräilyn yhtä hymyä. Keskityin täysillä, pompin pyörällä, hengitin raitista ilmaa ja väistelin puita. Se oli ihan älyttömän kivaa, purki stressiä täydellisesti ja oli aivan eri laji, kuin peruspyöräily. Olen höhkännyt koko viikon omasta läskipyörästä ja mies niitä yrittänyt Fillaritorista etsiä. En ikinä etukäteen arvannut, että olisin näin liekeissä pyöräilystä! Jopa viimeinen pätkä uimarannan läpi meni heittämällä, yritäpä peruspyörällä ajaa pehmeän rantahiekan läpi.

Nälissämme kurvasimme vielä rantaan syömään, jonne oli katettu hodareita ja salaatteja. Onnistuin nappaamaan viimeisen kasvisnakin, sillä ruoka alkoi olla jo lopussa kun viimeisenä saavuimme. Tiialle kävi pyöräillessä pikku haveri ja jäin hänen kanssaan kaveriksi odottamaan, vaikkei mitään hätää ollutkaan. Kyllä muuten ruoka maistui ulkoilujen jälkeen, oli ihanaa syödä veden äärellä!

Sitten olikin jo aika loikkia takaisin bussiin ja Helsingin keskustaan, josta jatkoin suoraan junaan ulkoilutamineissa. Täytyy sanoa, että lämmin oli, sillä nuo trikoot ovat vähän paksumpaa materiaalia ja kuumassa ja täydessä junassa aloin ne päällä hikoilla. Varmasti ihan täydelliset juoksuhousut lokakuulle, kun ilma alkaa viilentyä!

Päivä oli ollut ihan super ja olin hurjan voimaantunut. En keksi parempaa kuin ulkoilun ja urheilun kauniissa kelissä. Ei tarvinnut miettiä onko tukka hyvin ja seistä seurustelemassa, vaan sai olla täysillä oma itsensä trikoissa ja lippis päässä ja kiljahdella ilosta. Tuli voitettua yksi pelko ja ihastuttua läskipyöräilyyn. En ole kysynyt mieheltä paistoiko minusta ilo illalla kotona, mutta olen varma että paistoi. Selitin suu vaahdossa päivän kuviota naama loistaen. Lähtisin takuuvarmasti aina vastaaviin tilaisuuksiin, oli niin oma juttu!

Lidlin uusi trekking-mallisto oli ehdottomasti kivointa testata näin käytännössä ja lähellä vettä. Kaikki varusteet olivat lämpöisiä, eivätkä heti päästä vettä läpi. Mallisto tulee ensi maanantaina, 3.9. myyntiin Lidleihin eikä ole hinnalla pilattu. Tässä vielä tarkempia tietoja:

Takit 
Naisten koot 36/38-44/46 hinta 29,99
Miesten koot 48/50-56/58 hinta 29,99

Ulkoiluhousut
Naisten koot 44-46
Miesten koot 48-56 Hinta 14,99

Vaelluskengät
Naisten koot 37-41 24,99
Miesten koot 41-45

Reput 18,99
Ulkoilutrikoot 9,99
Urheilusukat 3,99

 Kiitän Lidliä kovasti elämyspäivän järjestämisestä!

Oletko itse testannut melontaa tai läskipyöräilyä? Mitä pidit? Iloista viikonloppua!

*vaatteet saatu

Opettavainen sairaalareissu

Tiistaita jokaiselle! Minä täällä kirjoittelen ihan hirveän nälän kourissa – torstain jälkeen ei mikään ole suostunut pysymään sisällä. Nälkä ja uupumus siis vaivaavat ja konetta en ole aukaissut pariin päivään voinnin vuoksi. Instagrammista olettekin voineet bongata, että eilen haettiin vauhtia jo ensiavusta. Siksi siis postaukset ovat saaneet odottaa ja arvonnat ovat hoitamatta. En vain jaksa, mutta palaan niihin mahdollisimman pian!

Niinhän se menee, että koskaan ei ole hyvä aika sairastua, kuka nyt sille olisi varannut aikaa. Erityisen vaikeaa sairastaminen on nyt, kun kotihoidossa on pienet lapset, sitä ”tilaisuutta” sairastaa ei vain oikein ole. Ensimmäinen sairaspäiväni perjantaina yksin lasten kanssa oli hirveä, mutta hengissä ollaan kaikki. Pelkäsin vähän koko kevään, että saan juuri ennen puolimaratonia jonkun lastentaudin. Vatsatauteja meillä on ollut viidesti tänä keväänä ja lakkasin jo vähän pelkäämästä – kunnes sitten sain sen hirveän rajuna versiona pari viikkoa ennen juoksua.

No, itse asiassa vatsatauti ei ollutkaan se juttu, mikä minua ensiavussa yllätti, vaan verenkuvasta paljastunut huono hemoglobiini. 20 pykälää alempi kuin viimeksi mitattuna (pari vuotta sitten) ja koskaan hemoglobiinini ei ole ollut kovin hyvä. Hämmästyin tätä suuresti ja lääkäri tenttasi suurista verenvuodoista (no ei kyllä yhtään mitään). Kun aloin asiaa tutkia enemmän kotona, huomasin, että monen naispuolisen paljon treenaavan (nimen omaan monen juoksijan!) ongelma on hemoglobiini. Ilmeisesti rankka laji pilkkoo punasoluja niin, että saa olla tarkka, että niitä saa palautettua. Kun höpisin asiasta Instagramin storiesissa, sain useamman viestin samasta ongelmasta. Nimen omaan naisilla, jotka harrastavat paljon juoksua!

En ole ikinä kuullut tällaisesta, että juoksu tai kova treeni alentaa hemoglobiinia. Mielestäni syön kuitenkin kohtuullisen monipuolisesti ja arvo on pysynyt ihan ok-tasolla koko aikuisikäni, kakkosraskaudessakaan en joutunut lisäämään rautaa, ekassa kyllä. Mutta nyt kun asiaa tutki, tämä onkin yllättävän monen ongelma! Lisäksi törmäsin tietoon, että tee heikentää raudan imeytymistä ja sitähän juon päivät pitkät. Apua, pitääkö teenjuontia rajoittaa.

Siis kamalista kamalin vatsatauti paljasti toisen ongelman, jonka olemassaolosta en tiennyt, mutta jota pystyn nyt lähtemään korjaamaan. Pieni onni onnettomuudessa. Kun lääkäri sanoi, että tällaisten arvojen pitäisi jo väsyttää, mietin, että onhan minua väsyttänyt. Mutta kun öisin heräillään, on kaksi pientä kotona, teen sataa asiaa päivisin, treenaan – olen ajatellut, että kai se nyt väsyttää. Ja lenkit ovat kulkeneet ihan hyvin. Ehkä enemmän olen huomannut ongelman sykkeen noustessa korkealle esim. spurttien aikana, silloin on tuntunut ihmeellisesti että henki salpautuu. Pk-lenkeillä en ole huomannut ongelmaa olevan. Mies tosin sanoi, että olen usein valittanut olevani jotenkin voimaton ja väsynyt ja patistanut minua lääkäriin (olen ilmeisesti sulkenut korvani tältä), mutta minä olen laittanut homman aktiivisen elämän ja lasten piikkiin.


pörrötakki GINA TRICOT/ takki ONLY/ housut LINDEX/ tennarit ADIDAS/ korvikset CORUU JEWELRY (saatu)

Sairaalareissu oli siis hyvin opettavainen ja sain tärkeää tietoa omaa hyvinvointia ajatellen. Selvää on, että jos pystyn juoksemaan HRC:ssa, en paranna aikaani, sillä jo huonot veriarvot laskevat suorituskykyä. Eri asia on, meinaanko edes yrittää vai jäänkö suosiolla kannustusjoukkoihin.

Asukuvat ovat puolestaan otettu kirppispäivänä parisen viikkoa sitten. Nythän olisi ollut viikonloppuna upeita kuvauskelejä ja piti kuvata teille äitienpäiväarvontakin, mutta kaikki jäi. Onneksi on saatu silti nauttia, eilen oli Tampereella mittarissa +22! Mieletöntä! 

Onko sinulle tuttua tällainen treenaajien ongelma? Millä olet itse paukaissut hemoglobiineja ylös? Maltoferit kävin ostamassa, parempaa oloa kohti siis!