Mitä oivalsin vuonna 2018? Mikä ahdisti eniten?

Vuoden viimeinen Me Naiset-lehti sisälsi listan hauskoja kysymyksiä vuodesta 2018, jotka jäivät mieleen. Että mitä tuli oivallettua? Mikä ahdisti eniten? Ja oivallukseksi riittää vaikka, että valkoviini ei sovi homejuuston kanssa. Tai joku muu vastaava pieni juttu. Oli pakko kokeilla summata vuotta noiden kysymysten kautta!

1. Mitä oivalsit vuonna 2018?

Katselin jonkun (?) Instastoriesia ja siellä todettiin hänen hoksanneen, että aurinkolasimerkki Rayban tulee sanoista aurinkosäde ja esto. Niin. Niin itsestäänselvyys, mutten ollut minäkään ennen oivaltanut tuota! Hah!

Isommissa asioissa oivalsin ehkä ensimmäistä kertaa jotenkin hyvin selvästi, etten voi miellyttää kaikkea. Että olen vain hankala ihminen, jos pyrin jokaisen kohdalla miettimään, mitä tämän ihmisen seurassa saa sanoa, mistä puhua, miten nauraa ja niin edelleen. Olisi paljon helpompaa olla vain oma itsensä ja hyväksyä se, että kaikki eivät tykkää. Olen koko elämäni yrittänyt hakea hyväksyntää muilta ja miellyttää ihmisiä ja se on aiheuttanut vain ahdistusta. Että kun joku ei tykkääkään tai en tule jonkun kanssa toimeen, vika on aina minussa. Sitten kun ei keksi mitä on mokannut, ahdistuu ihan hulluna. Kun vika voi olla vaikka siinä, että toisella oli nälkä ja väsymys ja huono päivä. Ehkä ymmärrätte?

2. Mikä on ollut vuoden positiivisin yllätys?

Me Naiset ehdottaa jotain pientä, kuten sitä, että mies tyhjensi lattiakaivon. Ettei hae yllätyksiä liian kaukaa. Itse sanoisin, että muka inhoamani hiihto ja luistelu (toisesta taukoa 17, toisesta 16 vuotta) olivatkin molemmat oikeastaan todella kivoja. Hiihto varsinkin. Että 14 vuotta tauolla ollut lumilautailu lähti taas sujumaan jollain tapaa. Sytyin ihan uudelleen talvilajeihin, enkä malta odottaa että pääsen hiihtämään! Häh?! Mutta näin kävi!

Toinen kiva ylläri oli äitienpäivälahjaksi isommalta poppoolta lahjaksi saatu läppäri. Vanha ei pysynyt päällä ja päivitysten tekeminen oli aika haasteellista!

Kolmas se, että mies on suunnitellut maalavansa maastopyöräni glitterillä! Hih!

Niin ja neljäs tuli mieleen kuvista! Voitin mm. ne arvonnassa ja lisäksi voitin hampurilaislahjakortin ja illanvieton neljälle tamperelaiseen ravintolaan. Eläköön somekisat!

3. Entä saavutus?

Me Naiset ehdottaa, että vaikka selviäminen pahasta viikosta. Hmm. Tekisi mieli sanoa, että paras saavutus oli oma puolimaratonenkka. Mutta ei se ehkä ollut. Parhaina hetkinä jäi mieleen saavutuksemme nelistään: siinä missä lapset saivat minut luistimille, suksille ja lautailemaan, he yhtä lailla samalla oppivat itse hirveästi. Saavutimme perheenä kivoja asioita. Siinä missä minä elvytin lajeja pitkän tauon jälkeen, kuopus kokeili kaikkea ensi kertaa. Oli hauskaa oppia yhdessä!

4. Paras ostos?

Tämä on paha. Karvasukset? Isoin hankinta oli uusi katto, joka on kyllä kaikessa mielessä paras ”ostos”.

5. Pyysitkö ja saitko apua?

Mieheltä sain vähän joka asiassa apua, oli se sitten kuvausongelma, pyöräasia, lastenhoitoasia tai henkinen ongelma. Hirveän huono olen pyytämään apua, siis ihan tosi surkea. En vain kehtaa vaivata ketään. Vanhemmiltani sain paljon lastenhoitoapua.

6. Mitä hyvää tapahtui ihmissuhderintamalla?

Joulukuussa tuntui, että rakastuin mieheeni vähän kuin uudelleen. Ehkä syksy alkoi helpottaa ja saimme viettää joululomaa yhdessä, joka teki tosi hyvää.

Yleisesti ottaen olen ollut ruuhkavuosina ja väsymyksessä todella huono ihmissuhderintamalla. Olen silti iloinen, että lasten kautta saatuihin kavereihin on pidetty yhteyttä ja olemme käyneet vuoden aikana molemmin puolin esimerkiksi kylässä.

Tutustuin uuteen ihmiseen, kun tulin tädiksi. Aika hieno hyvä asia, elämässäni on uusi lähisukulainen.

7. Mikä hieno henkilökohtainen tavoitteesi jäi saavuttamatta?

No stressata vähemmän. Hidastaa enemmän. En oikein tiedä, voiko sitä ihminen luonteelleen mitään? Jos on vähän hermoheikko ikiliikkuja? En päässyt juoksemaan HRCa loppuun, muttei se kauaa jaksanut harmittaa.

8. Mikä on ahdistanut sinua tänä vuonna eniten?

Ahdistus. Siinäpä olen kuulkaa mestari, jos ei joku ahdista niin minä kyllä ahdistuksen kehitän! Ahdistus siitä, ettei koti ole ikinä siisti. Yritän hyväksyä sen elämänvaiheena, mutta joskus väsyksissä tuskastuttaa, että voisiko edes pari tuntia olla ihanasti siisti asunto. Ja sitten taas – koti on elämistä varten, meillä käy nykyään tosi harvoin vieraita, mitä ihmeen väliä?

Työttömyys ahdisti todella paljon. Sain viimeksi toissapäivänä kiitos, mutta ei kiitos-viestin. Väsyttää tyrkyttää itseään ja masentaa, ettei kelpaa. Hiton maisterinpaperit. Siksi esimerkiksi jokainen kaupallinen yhteistyö, jonka tein blogin kautta piristi hirveästi – minun tekeleeni kelpasi yhteistyöyritykselle, saan jotain järkevää puuhaa päiviini ja nautin suuresti niiden tekemisestä. Jouluviikolla saatu osa-aikatyö piristi myös jollain tapaa, vaikkei nyt ihan alaani olekaan.

Kropan ongelmat ahdistivat myös, vaikka eivät ole kuolemaksi. Niin kuin endometrioosidiagnoosi. Päätin olla ajattelematta, ottaa välillä särkylääkkeen ja olla hyvilläni niin kauan kun pahempaa ei löydy.

Väsymys ahdisti useaankin otteeseen. Edelleen olen vähän surkea nukkuja, vaikka anemian taittumisen myötä mentiin paljon parempaan suuntaan onneksi! Silti herään joka risaukseen, mietin yöllä kaikkia kauhuskenaarioita, kuulen lasten itkevän vaikka eivät itke, en osaa nukkua kuin omassa sängyssä jajaja…

Lasten kasvatus. Tuntuu usein, että olen itskein ihan keskenkasvuinen ja innostun asioista kuin lapsi, onko minusta esimerkiksi. Osaanko tätä? Hoidinko nyt tuonkin tilanteen niin kuin vanhemman kuuluu? Ahdistaa, kun ei tiedä mikä olisi parasta ja päässä vaan huutaa ei saa lahjoja, kiristää tai uhkailla ja mitä näitä nyt olikaan. Vauvalehdessä käskettiin neuvotella lapsen kanssa, minkä värisen pipon haluaisi. Jep. Kokeilin kerran uhmiksen kanssa.

Niin siis sanoinko että ahdistelu on lajini? Jätetään lista tähän!


paita NOSH ORGANICS/ hame KAPPAHL/ kengät DR. MARTENS/ korvikset VIA MINNET/ takki VILA

Näin! Aika pieniä ajatuksia, jotka tulivat ensimmäisinä mieleen. Ehkä jos tekisin tämän viikon kuluttua, mieleen tulisi ihan eri ajatuksia vuodesta 2018. Asu kuvattiin muuten vuoden viimeisenä päivänä, ajatuksenamme oli lähteä Jyväskylään ja nämä vaatteet olin valinnut, kunnes… Jäimme kotiin, saunoimme ja puolilta öin asu oli villasukat ja aamutakki.

Olisiko sinun helppo vastata näihin? Missä onnistuit, mikä ahdisti?

Uuden vuoden ylevät lupaukset

Onko tapanasi tehdä uuden vuoden lupauksia? Minä en tee ikinä. Toiveita saatan ilmaan heittää, mutta lupauksia en ole tehnyt ikinä. Olen muutenkin tyyppiä, joka rakastaa kaivella ja muistella menneitä, tutkia vanhoja valokuvia ja ajatella lapsuuttaa. Mutta tulevaisuuden suunnittelussa olen huono. Yritän elää täysillä jokaisen päivän, päivä kerrallaan, enkä osaa hirveän hyvin suunnitella tulevaa, enkä siksi tehdä lupauksiakaan.

Uuden vuoden aattona katselin facebookin feediä ja koin surua, sillä yllättävän moni kaveri oli päivittänyt vuoden 2018 olleen syystä tai toisesta raskas ja toiveissa oli helpompi vuosi 2019. Siinä hetkessä, kotona perheen kanssa ollessa tunsin erityistä kiitollisuutta kaikesta. Sanoin miehelle, että jos lapset ovat perusterveitä ja iloisia, siinä on jo täydellinen vuosi. Enempää en voisi pyytää ja sitä todella toivon tältäkin vuodelta. Lasten ajatteleminen jättää alleen jotenkin kaikki omat ylevät lupaukset, kun toivoo vaan, että heillä olisi kaikki hyvin.

Joitain tavoitteita olen kuitenkin tykännyt asettaa. Toissavuonna se oli elämäni eka puolimaratoni, viime vuonna halusin juosta sen alle kahteen tuntiin. Toteutuivat. Nyt juttelimme kaverin kanssa Pirkan hiihdosta ja hän houkutteli sinne. No, 90 kilometriä hiihtoa on sulaa hulluuta, mutta jos ottaisi tavoitteeksi hiihtää puolet siitä? 45 kilometriä. Pystyisinkö siihen? Tavoitteissa on myös vihdoin kyllä työllistyä, ärrr.

Ajattelin tehdä jotain omaan hyvinvointiin liittyviä lupauksia. Niin kuin että ei saa valvoa kauhean myöhään. Nyt nimittäin lipsahti pari yötä aamuyön puolelle, kun miehen kanssa juteltiin, pelattiin joululahja-Carcassonnea ja saunottiin. Sitten taas peruin lupauksen, mitäs sitten jos välillä valvoo ja väsyttää, on muuten olleet joululoman parhaita iltoja (öitä) nuo kaksi!

Tiistaina olimme Kangasalla viettämässä vuoden vaihdetta, joka oli aikataulultaan ihana pienten lasten kanssa. Neljältä alkanut tilaisuus sisälsi keppihevostelua, heijastinsuunnistusta, tuliryhmä Flamman tuliesityksen, luistelua ja kello 18 alkaneen ilotulituksen, joka oli yksi parhaimmista uuden vuoden tulituksista koskaan. Pitkä kuin mikä ja oli ihanasti tilaa seurata sitä! Tapahtumasta oli järkevään aikaan kotona, joten iso kiitos Kangasala kivasta tapahtumasta! Sitten saikin vetää villasukat jalkaan ja kurkkia ikkunoista raketteja. Minä olen vähän itkuherkkä joka kohdassa ja liikutuin siinä raketteja katsoessa. Mietin mennyttä ja tulevaa vuotta ja lasten kasvua ja katselin heitä. Esikoinen jakoi elämyksen rakkaan tarhakaverinsa kanssa ja mietin, että kivaa kun lapseni näkivät huiman shown, mutta vielä kivempaa on, kun saa jakaa sen ystävän kanssa. Olin niin onnellinen pikku ystävistä, että alkoi itkettää.

Tästä se lähtee, vuosi 2019. Toivottavasti se on monella tapaa hyvä, toivon sinne ruudun toisellekin puolelle onnellisia hetkiä. Me päästämme haikeana miehen töihin ja jäämme loppuviikoksi kolmisin. Ja tiedättekö mihin lupauduin menemään illalla? Avantoon. En ole ikinä ollut, inhoan kylmyyttä ja rakastan saunaa sekä hellettä. Jäänköhän laiturille, en nimittäin kesäisinkään meinaa pystyä menemään järveen? Olkoon tämä siis vuoden eka tavoite, että pystyn dippaamaan edes varpaat!

Millä mielillä siellä lähdettiin kohti tätä vuotta? Teitkö lupauksia?

P.S. Viimeisen joulukalenteriarvonnan voitto meni nimimerkille dudeprincess Instagrammin puolella, kiitos kaikille osallistumisesta siihen!

Vuoden luetuimmat. Vuosi 2018 yhdessä postauksessa!

Se olisi täällä, vuoden viimeinen päivä. Blogeissa on ollut upeita vuosikatsauksia ja olen miettinyt, tehdäkö oma ja mitä sanoa siinä. Mitä jäi vuodesta käteen? Se meni hirveän nopeasti! Ihan päällimmäisenä nyt vuoden viimeisenä päivänä on onni omasta perheestä, onni lasten terveydestä ja kasvusta. Sitä niin toivoisin kaikille ensi vuonnakin!

Olen aiemmin käynyt vuotta läpi postaamalla koko vuoden asukuvat, mutta nyt ajattelin mennä eri tyylillä. Kurkkailin tilastoista, että luetuimmiksi postauksiksi tänä vuonna nousivat tänä vuonna anemiaa ja kodin ongelmia käsittelevät postaukset.

Tammikuu

Tammikuun luetuin ja kommentoiduin postaus oli heti alkukuusta tekemäni teksti Kuinka voisi oppia rakastamaan itseään? Tämän kanssa kamppailen edelleen ja kovasti, syksyllä oli useita pätkiä, etten nähnyt itsessäni mitään hyvää. Näin vain epäonnistumiset, työttömyyden, loppuvuotta kohti kertyneet kilot ja… Sitten taas hakkasin päätä seinään ja keskityin hyvään. Mutta paljon joudun tekemään töitä itseni hyväksymisen kanssa edelleen, vaikka toivoin, että mitä vanhempi, sitä helpompi tämä asia olisi.

Tammikuun lopulla lähdimme toista kertaa lomalle Vuokattiin ja tammikuussa elvytin myös 14 vuotta tauolla olleen lautailuharrastuksen. Mahtavaa!

Helmikuu

Helmikuun luetuin postaus oli myös kuukauden alussa, se käsitteli pelkoa keskosvauvasta ja vaikeaa loppuodotusta. Nyt kun lähestytään pysäyttävän päivän kolmatta vuotta, en ajattele asiaa enää niin vahvasti, mutta edelleen kiitän ylempiä tahoja siitä, että kaikki meni hyvin ja meillä on ihan huikean upea kuopus perheessä.

Helmikuussa oli upeat ulkoilukelit, oltiin ihan hirveästi pihalla. Hurahdin hiihtoon 17 vuoden tauon jälkeen ja olin Kaupin metsissä lähes joka ilta. Kävimme Disney on Icessa ja nautimme valtavasti Vuokatin aktiiviviikosta.

Maaliskuu

Koska minulla on kaksi maaliskuussa syntynyttä tytärtä, maaliskuulla on erityinen paikka sydämessä. Muistan niin vahvasti molempien loppuodotukset ja syntymäpäivät. Paljonko oli lunta, kuinka tarvoin hirveässä hangessa 1,5 tunnin lenkin ja lähdin sen myötä seuraavana päivänä synnärille. Maaliskuussa puhun siis aina tyttöjen syntymistä ja puuhaan synttäreitä. Tänä vuonna 2 + 5 veet olivat Tähkäpää-teemalla.

Maaliskuussa taapero halusi lautailla, oli aiemmin jo lasketellut. Ja sitten hän lautaili, alle 2-vuotiaana. Ohhoh.

Maaliskuussa kävimme Skidit-risteilyllä ja Tukholmassa oli jo upeasti kevättä ilmassa. Silloin myös alkoi pääsiäinen ja sen myötä esikoisen kaksi viikkoa kestänyt on-off vatsatauti, se oli kyllä kamalaa.

Kuukauden luetuin oli yllättäen postaus Luonnonkaunis-messuista, varmaankin fb-jaon myötä.

Huhtikuu

Huhtikuun alussa arvoimme, pääsemmekö reissuun kaksin miehen kanssa, juurikin sen on-off vatsataudin vuoksi. Kun tytöt olivat lähteneet mummilaan, miehelle nousi kuume ja pakkasin vähän epävarmana reissukamojani. Kuin ihmeen kaupalla pääsimme matkaan ja vietimme pari yötä Kööpenhaminassa. Oli ihanaa osallistua pyöräturneelle siellä!

Huhtikuussa tapahtui ihan hirveästi. Alkoi väsyttää kun luin huhtikuun postauksiani! Olimme Tanskassa, oli Ratinan avajaiset, oli Mansen blogikirppis, saimme yllättäen kutsun lähteä viikonlopuksi Saimaalle lehtikuvauksia varten jajaja.. Apua. Samaan aikaan treenasin aika kovaa, sillä toukokuun puolimaratoni lähestyi. Muistan lenkin Saimaan rannalla, kun syke hakkasi hirveän korkealla ja askel ei kulkenut. Ihmettelin oloani ja alati huononevia lenkkejä, mutten keksinyt syytä.

Huhtikuun luetuin postaus oli pohdintani siitä, jos en bloggaisi.

Toukokuu

Toukokuu oli vuoden pahin ja ihanin kuukausi. Heti alkukuusta minut kaatoi vatsatauti. Esikoinen oksensi kerran vapunpäivänä, tarttuiko se sieltä? En tiedä, mutta se piti otteessaan kaksi viikkoa. Ihan hirveää. En ole kokenut ikinä kahden viikon vatsatautia. Pelkäsin hirveästi, että olen vakavasti sairas. En kyennyt hoitamaan enää lapsia ja äitini otti töistä lomapäiviä ja vei heidät Jyväskylään. Kävin kaksi kertaa Taysissa tiputuksessa ja kaikki kokeet otettiin sekä yritettiin selvittää mikä minua vaivaa. Painoni hiipui 50 kiloon, mikä on aika vähän yli 170-senttisessä varressa. Eräänä päivänä se sitten vain loppui. Pääsin jaloilleni ja ulos, sattui vielä olemaan lähes helle! Kirsikkapuut kukkivat ja olin ihan hirveän onnellinen.

Vatsataudin myötä paljastui, että hemoglobiini oli 100 ja myöhemmin, että ferritiinitasoni olivat 3. Siis käytännössä kärsin äärimmäisen pahasta anemiasta, joka selitti paljon huonoja juoksutuloksia ja unettomuutta. Vuoden myötä ferritiiniasioista tuli jonkinlainen muotisairaus ja suorastaan ärsytti, että itsekin olin niistä kirjoittanut, mutta toisaalta moni laittoi viestiä, että sai apua omiin ongelmiinsa kirjoituksistani. Ferritiini on niin henkilökohtainen asia, että on vaikeaa sanoa, mikä on hyvä taso. Itse pääsin yli 30 lukemiin ja siellä olen jo täydessä iskussa, vaikka hyvä sen olisi kai olla vielä korkeampi. No, se ferreistä.

Puolimaratonin jätin 11 kilometrin jälkeen kesken lääkärin käskystä, joka oli sanonut, ettet juokse 5 kilometriä enempää näillä anemiatasoilla. Venytin vähän. Mies juoksi ennätyksensä ja minä jäin odottamaan syksyn kisoja.

Toukokuun lopulla lähdimme pariksi viikoksi Kyprokselle ja tuo reissu oli varmasti vuoden parhaita viikkoja.

Toukokuun luetuin postaus oli postaukseni anemiasta.

Kesäkuu

Puolet kuusta meni siis Kyproksella, toisen puolen olin lasten kanssa kotona. Miehen lomasta puolet paloi Kyprokselle, joten olimme kesällä sitten paljon kolmisin tyttöjen kanssa. Mutta oli se sen arvoista, Kyproksella oli ihan mielettömän ihanaa ja nautin suunnattomasti ajasta nelistään.

Kesäkuussa käytiin myös Särkänniemessä ja uskaltauduin vihdoin vihdoin Hypeen, jossa itkin äitiä ekalla kerralla. Huh mikä vekotin! X tuntui lastenleikiltä sen jälkeen! Kesäkuussa vietettiin kaverin polttareita ja pääsin muun muassa issikkavaellukselle, jestas se oli ihanaa!

Kesäkuun luetuin postaus, joka keräsi huikean määrän kommenttejakin (kiitos niistä!) oli kirjoitukseni talo-ongelmistamme. Vanha juttu sinänsä, mutta edelleen suuresti elämään vaikuttava taloudellisesti. Niin kipeä asia, että piti kulua aikaa, ennen kuin siitäkään pystyi kirjoittamaan.

Heinäkuu

Heinäkuu oli ihan huikea, kun saatiin mielettömät helteet Suomeen! Kävimme yleisissä saunoissa usein saunomassa ja uimassa, Turussa vietimme päiviä maauimaloissa kuumuuden vuoksi ja Iniön saaristossa koimme yhden ihanimmista majoituksista sekä saunoista. Ihania muistoja, heinäkuu oli aivan ihana! Grillattiin paljon, pakastettiin mansikoita ja oltiin ulkona. Heinäkuussa riemuitsin kuinka rajusti veriarvoni olivat parantuneet, enkä ollut enää aneeminen!

Heinäkuun luetuin postaus oli postaukseni siitä, etten jaksaisi markkinoida itseäni. Hassua, että joka kuussa se ehkä negatiivisin teksti on luetuin!

Elokuu

Elokuussa vietettin ystävän häitä, nautittiin edelleen lämpimistä uimavesistä ja saunareissuista. Esikoinen leiskautti uimahyppyjä kolmesta metristä ja yllätti kaikki.

Vietettiin meidän 13-vuotishääpäivää (tai ei sitä kyllä mitenkään vietetty), käytiin ensimmäistä kertaa pakohuoneessa. Käytiin Linnanmäellä viimeisillään olevan kälyn kanssa, joka jaksoi yllättävän hienosti päivän kanssamme!

Elokuussa vietettiin myös baby showereita ja odotin kovasti, että minusta tulisi täti. Tuo postaus olikin luetuin elokuussa, kun kirjoitin babyshowereista!

Syyskuu

Syyskuusta itselleni on jäänyt vahvasti mieleen Finlandia-puolimaratoni Jyväskylässä. Anemia oli voitettu ja juoksin oman ennätykseni. Tulimme maaliin miehen kanssa käsi kädessä, hän oli ollut lenssuinen ja juoksi hiljempaa. Mikä fiilis! Puolet matkasta satoi vettä ja olimme aivan läpimärkiä maalissa.

Syyskuussa tapahtui se ihana odotettu asia, kun minusta tuli täti. Riensin loppukuusta heti katsomaan neitiä, kun olimme saapuneet Budapestistä. Ihana kaupunki ja ihana reissu sekin ja ensimmäinen lomapäivä siellä oli 27 astetta lämpöä!

Syyskuun luetuin juttu oli jälleen negatiivisempi teksti, kirjoitukseni henkisesti hyvin väkivaltaisesta suhteesta ja siitä, miten hajosin sen myötä.

Lokakuu

Synttärikuukausi, yksi lempparikuukausistani. Lokakuun alussa tapahtui se odotettu juttu, blogini muutti osaksi Suomen Blogimediaa. Tuo uutinen oli kuun luetuin! Nyt kun kävin vuoden läpi, huomasin, että eroa loppuvuoden ja alkuvuoden kävijämäärissä on lähes 5000/kk, eli selkeästi uuteen domainiin ja blogikotiin siirtyminen on vähän kyykännyt kävijämääriä. Googlekin reagoi uuteen osoitteeseen hitaasti.

Lokakuussa käytiin Karmivassa karnevaalissa Särkänniemessä, postasin Katri Niskasen housuista, joita olen käyttänyt monissa, monissa asukuvissa. Oli Billy Elliotin ensi-ilta, oli monenlaista blogitapahtumaa. Olin ihanalla Visit Jyväskylän järjestämällä blogimatkalla. Kävin useasti Helsingissä. Vietimme syyslomaa kolmisin ja reissu katsomaan serkkuvauvaa peruuntui, koska meillä taas oksennettiin.

Marraskuu

Nyt ollaankin jo niin lähellä tätä päivää, että muistatte varmasti monet postaukset. Yllättäen marraskuun luetuin oli postaus Changen muotinäytöksestä! Taitaa tämäkin johtua fb-jaoista. Marraskuussa ryntäiltiin Helsingissä, alettiin valmistelemaan joulua ja oli monia kivoja tapahtumia! Niistä ykkösenä ihanan pienen serkkuvauvan ristiäiset. Vietettiin isänpäivää ja tehtiin herkkubrunssi. Saatiin ystävät yökylään. Käytiin me tyttököörillä Tukholmassakin!

Joulukuu

Oi ihana joulukuu. Koiramäen joulu, joulutori, kaikki se odotus. Ihana joulukuu. Siitä jäi hyvä mieli. Nyt mies on 11 päivää lomalla joulun ympärillä ja sehän on ollut aivan ihanaa. On ulkoiltu nelistään, on juteltu yötä myöten, on pelattu aamuyöhön Carcassonnea. Hyvä päätös vuodelle! Joulukuun klikatuimmiksi nousivat nuo kalenteriluukut, missä olikin mielestäni kivat palkinnot. Ihanaa kun osallistuitte innolla!

Näin kun vuoden käy pikakelauksena läpi, huomaa miten upea se loppujen lopuksi oli. Tuli ihan olo, että voi moro mikä vuosi! Niin paljon onnellisia hetkiä, paljon perusarkea, upeita perhetapahtumia. Nousi sydämeen valtava kiitollisuus perheestä ja läheisestä. Toivottavasti ensi vuodesta tulee yhtä hyvä! Minä olen aika herkkä itkemään ja tätä tehdessä alkoi itkettää. Miten mahtavia juttuja sitä onkaan saanut kokea. Tuli haikea olo kaikkea miettiessä.

Ja hei te siellä ruudun toisella puolen! Jätitte lukuisia kommentteja tänne vuoden aikana. Jaoitte kanssani iloisia hetkiä, mutta kommentoitte paljon vakavampiinkin juttuihin. Sain ehkä enemmän tänä vuonna jo Instan puolella yksityisviestejä kuin blogiin kommentteja, ilahdun joka ikisestä kommentista, oli se viesti Instassa tai kommentti täällä. Te teitte tästäkin blogivuodesta bloggaamisen arvoisen. Jaksoitteko tämän maratonpostauksen loppuun? Olisi kivaa kuulla, jos joku postaus on jäänyt erityisesti mieleen tai jos on joku ehdoton juttu, josta toivoisitte tekstiä. Lämmin kiitos ja halaus jokaiselle virtuaaliystävälle, kiitos kun olette. Toivottavasti pysytte matkassa ensi vuonnakin!

Kiitos myös kaikille yrityksille, kenen kanssa olen saanut tehdä tänä vuonna yhteistyötä. Tekin olette suuri osa tätä hommaa!

Ja se suurin kiitos. Kiitos mieheni, että jaksat minua naputtamassa koneen takana ja että olet ottanut satoja asukuvia tänäkin vuonna. Ilman sinua tämä ei pyörisi millään. <3

Ihanaa uutta vuotta kaikille, tehdään siitä ikimuistoinen!