Hyvä italialainen hakusessa? Tsekkaa uusi Il Posto!

*söimme ja joimme veloituksetta

Myönnetään heti alkuun, etten ole mikään vuosisadan pizza-asiantuntija. Kyllähän hyvän pizzan tunnistaa kun sellaista syö, mutta sitten siihen liittyy niin monta makukysymystäkin. Pitääkö pizzan reunojen olla rapeita vai pehmeitä? Itse tykkään pehmeämmistä versioista ja sellaista sainkin maistaa uudessa, HERVANTAAN avatussa Il Posto-ravintolassa. Oli täysi yllätys, että toukokuussa Insinöörinkadulle, ihan Hervannan keskustaan ja lähelle ratikkatyömaita on perustettu uusi Trattoria, josta saa laadukasta pizzaa. Kun kutsu kävi ja ravintoloitsija Yusef Alush kutsui meidät syömään, mehän menimme. Hän toimi itse kokkina lähes 500-asteisen pizzauunin vieressä, jossa paistaminen vie vain 45 sekuntia! Kylmänä heinäkuisena iltana uuni lämmitti myös ihanasti tyylikkäästi sisustettua, joskin tosiaan hieman viileää ravintolaa.

Pizzoissa käytetään samoja jauhoja kuin napolilaisissakin pizzoissa ja taikina tehdään alusta asti itse. Se on hyvää. Ilahduttavin pizzapohjasta tehty ylläri löytyi vuohenjuustosalaatin reunalta. Pohjasta oli tehty ”leivänpala”, jonka keskellä oli juustoa ja valkosipulin paloja. Palat oli käytetty uunissa, ne olivat lämpimiä ja juusto sulanut. Ihan sairaan hyviä!

Il Poston lista koostuu pääasiassa pizzoissa, lisäksi on pari alkuruoat sekä muutama salaatti ja pasta. Päädyimme tilaamaan pizzaa sekä yhden salaatin, joka oli mielestäni todella hyvä salaattigenressä! Alkuun antipasto Miston, jossa oli niin hyvää Provolone-juustoa, että tytöt ihastuivat kovasti. Lisäksi savustettu miekkakala hävisi lasten suihin vauhdilla, todella hyvää! Sen sijaan toinen alkuruoka tomaateista ja mozzareilloista oli perinteinen, mutta ehkä vähän tylsä.

Pizzoista valitsimme Parman, Margheritan sekä vegaanisen pizzan erikoislistalta. Parmankinkkua sisältänyt Parma nousi muun porukan suosikiksi, minä ihastuin vegaaniseen pizzaan, jossa oli munakoisopyrettä eikä se ollut niin valtavan tuhti. Siinä oli ihanasti vihreää ja muun muassa granaattiomenansiemeniä, hyvää! Tosin parin suupalan jälkeen tajusin, että listassa lukeneet saksanpähkinät uupuivat annoksesta ja ne tuotiin erillisessä kipossa. Pizzat olivat maltillisen kokoisia ja saimme hyvin muutaman pizzan tuhottua. Maut olivat freesejä ja reuna pehmeää ja ihan superherkkua itse tehdyn chiliöljyn kanssa. Vitsi siinä öljyssä maistui mm.valkosipuli, nam!

Rouheasti sisustettu ja tyylikäs trattoria on aika oiva lisä Hervannan ravintolatarjontaan. Ruoat olivat maukkaita ja uskallan ehdottomasti suositella paikkaa pizzan ystäville! Lounaskin on tarjolla arkisin! Tarjoilu ehkä vähän junnasi, emmekä mm. ikinä saaneet alkupalojen kanssa pyytämiämme lisälautasia, eikä mitään suositeltu listalta tms. Siinä puolessa vielä selkeästi alkukankeutta. Jäi myös mietityttämään, löytääkö ravintola asiakaskuntaansa ratikkatyömaan keskeltä hieman kalliimmilla (mutta toki laadukkaammilla) pizzoilla, kuin peruspizzeriat tarjoavat. Toivottavasti, oli suositeltava paikka! Tytöt kehuivat ruokia kovasti ja erityisesti ihastuivat kalaan!

Oletko ehtinyt testaamaan? Minkälainen on lempparipizzasi? Kiitos kaunis kutsusta!

Ampullit, joista kaikki puhuvat

Alkukeväästä, muistaakseni maaliskuussa sain NHS:n luonnonkosmetiikkapäivässä paketin, joka sisälsi pieniä lasipulloja. Jännitin niiden käyttämistä (joo, oikeasti!), sillä tuo pieni lasipullo piti avata katkaisemalla kaula mukana olevalla muoviputkella ja ajattelin, etten osaa. En siis edes yrittänyt. Sittemmin olen todennut, että kaula katkeaa esim. pyyhkeen nurkan avulla helposti, jos se avausmekanismi pääsee hukkaan. Oli miten oli, aloin käyttää näitä ampulleja huhtikuisella Rukan lomallamme, sillä siellä mies oli mukana näyttämässä miten homma toimii (miksi tunnustan näin noloja juttuja julkisesti…). Ihan hyvä toisaalta että oli, sillä tuo ampullin sisältö on niin iso, että tuuppasin sitten jokaisesta puolet miehen kasvoille.

Siis mikä tuo mystinen lasinen ampulli on? Karkkipäivän Sannin mukaan firming-ampulli, josta kaikki puhuvat. Kaksi-faasinen kiinteyttävä tehohoito tehostaa ihon omaa kollageenintuotantoa ja tekee ihosta sileän ja pehmeän. Ampullia ravistetaan ennen käyttöä ja levitetään puhtaalle iholle. Ampulleja suositellaan käytettäväksi kerran viikossa tai viikon tehohoitona (1/päivä). Käytin ekan satsin Rukalla viikon tehohoitona ja yhdestä ampullista sai mielestäni hyvin kaksille kasvoille viikon satsin.

Olin itse ihan myyty. Ihoni ei kiristänyt, hehkui ja voi selkeästi paremmin. Miehenkin kasvojen iho on hyvin kuiva ja yritin saada häneltä hehkutusta asiasta, mutta tiedätte. Sain jotain joo on ihan ok-vastauksia. Suostui kuitenkin käyttämään!

Seitsemän ampullin hinta on 21,90 euroa, joten kohtalaisen hintaisesta kuurista on kyse ja sanon, että jos olet yhtä kuivaihoinen kuin minä, ihosi kiittää! Huomasin, että kun kuukautta myöhemmin yritin Kreetalla käyttää kuuria, ihoni oli niin kosteutettu ja ilmasto niin erilaisen kostea kuin Suomessa, että se kerta viikkoon piisasi siellä hyvin. Talvi-iholle tämä oli täydellinen juttu. Ja mikä parasta, kyseessä on luonnonkosmetiikka, eli näin upea luksukselta tuntuva tuote on saatu aikaiseksi luonnollisista ainesosista. En ihmettele, että näistä puhutaan.

Lämmin suositus! Kuka on kokeillut?

P.S. Pakko kertoa, että kun tungin ampulleja kukkaan Kreetan hotellilla, tuli viereeni pieni ruotsalainen tyttö ja kysyi ”vad gör du?”. Mietin kuumeisesti miten selitän ruotsiksi mitä teen. Hän kyllästyi odottamaan ennen kuin oma ruotsi lähti luistamaan. Hih! Oli muuten yleinen ”ongelma” lomalla, tajuat mitä kysytään (siellä oli todella paljon ruotsalaisia), mutta vastausta ei saa ulos kuin englanniksi.

*ampullit saatu ilman kirjoituspakkoa

Toinen puoli sydäntä

Lukeminen on ihanaa. Tiedätte miten sitä rakastan. Rakastan pelkkää kirjaston tuoksua. Joku juttu, johon oppi lapsena kirjastossa ”asuessaan” ja vieläkin kun avaan kirjaston oven, hengitän aina ekana syvään sisään. Ne kirjat tuoksuvat. Tiedättekö?

Käymme kirjastossa nykyään hyvin usein, sillä iltasatuja luetaan joka ilta ja niitä tarvitsemme koko ajan lisää. Useimmiten nappaan jotain itsellenikin mukaan, mutta usein sitä ei myöskään keksi, mitä lainaisi. Uutuuksia olen tosiaan jonottanut nyt jo yli 6 kk!

Reissuun lähti yksi kirjaston kirja sekä yksi oma. Lentokentällä mietiskelin, että kyllähän minä nyt kahdessa viikossa kolme kirjaa luen ja ex tempore-ostoksena nappasin kentän Suomalaisesta kirjakaupasta mukaan Sofia Lundbergin kirjan Toinen puoli sydäntä.

Avasin kirjan tokana lomapäivänä ja kolmantena olin jo lukenut sen. Ajattelin, ettei edes kolme kirjaa riitä ja nappasin hotellin respasta yhden lainaan. No, sittemmin on ollut lukuhetket vähissä, kun jäin useamman kerran yksin lasten kanssa sairaalahommien takia, autoiltiin ja niin edespäin, mutta eka lomakirja ja 400 sivua meni kahdessa päivässä! Te tiedätte tunteen, kun on ekat 100 sivua lukenut, jonka jälkeen kirjaa lukee illalla ennen nukkumaanmenoa (vaikka venyy liian myöhään), vessassa, ihan missä välissä vain. Se on hyvän kirjan merkki.

Toinen puoli sydäntä kertoo Elinistä, menestyvästä ja liikaa suorittavasta New Yorkissa asuvasta naisesta, jonka mies ja 17-tytär ovat saaneet tarpeekseen siitä, että työ on aina tärkein. Joka toinen hetki hypätään Elinin lapsuuteen, joka sijoittuu 1970-luvun Gotlantiin. Kesken lapsuuden Ruotsissa tapahtui jotain, jonka takia Elin halusi unohtaa kaiken, aloittaa uuden elämän ja jonka vuoksi hän ei ole parinkymmeneen vuoteen käynyt kotimaassan. Mies ja lapsi eivät edes tiedä, että hän on sieltä kotoisin. Sitten hän saa kirjeen lapsuudenystävältään, joka avaa kaikki padot ja kauhut menneisyydestä.

Olen aiemminkin kertonut, että itseeni vetoaa paljon enemmän kirjat, joiden sielunmaisema menee tutuissa maisemissa kuin ne, jotka sijoittuvat paikkaan, johon ei ole kosketusta. Gotlannin kuvaus ja lapsuus maalla ovat todella samaistuttavia asioita pohjoismaalaiselle ja itse koin jonkinlaista tarttumapintaa Elinissä, joka yrittää olla täydellinen ja suorittaa niin, että omakin perhe hermostuu.

Elinin tarina ja se, mitä oli tapahtunut menneisyydessä oli niin hämmentävä, että itkin hetkellisesti suorastaan ääneen tarinaa lukiessa. Sanotaanko, että ainakin äitinä tuntui ihan hirveältä. Lopussa, kun tarina lähti rullaamaan ja avautumaan, sanoisin, ettei se lopulta todentuntuinen ollut, niin uskomattomia käänteitä tarinassa oli. Mutta ainakin itseni oli pakko saada tietää, mitä Elinille oli tapahtunut ja tulisi tapahtumaan. Kirja oli järkyttävän koukuttava ja se sai ainakin itseni lukemaan sen mahdollisimman tauotta kannesta kanteen. Ihana kesäkirja!

Oletko lukenut? Innostaako? Ja hei, heittäkää kommentteihin hyviä kesän lukuvinkkejä!