Kaikki on mahdollista! Vai onko?

Maanantaina tapahtui jotain kummaa. Päässäni oli lista asioita, joita oli tarkoitus ehtiä tekemään, ihan perinteistä asioiden hoitoa ruokakaupasta kirjastoreissuun, mutta joskus nekin reissut saattavat kestää uskomattoman kauan vaatteiden kanssa vääntäessä ja lapsia matkaan houkutellessa. Maanantaina kaikki vaan sujui ilman sen kummempia tuskailuja. Tytöt tekivät apunani innoissani kasvissosekeittoa mummia varten, joka tuli yökylään ja kattoivat vauhdikkaasti pöytääkin. Mietin koko päivän, että miten tämä homma voi sujua näin helposti!

Illalla lähdin junaan ja mietin, etten paljoa tarvitse matkaani tavaraa, jos nyt meikkipussin, yöpuvun ja hammasharjan. Sanoin vielä miehelle, että onpa olo, että jotain olisi jäänyt, johtunee siitä kun ei ottanut mitään mukaan.

Iltajunassa oli ihanaa matkustaa. Väljää ja pimeää, tykkäsin kovasti olla siellä. Sain läjän hommia vielä junassa tehtyä ja taapersin ajatuksissani Helsingin päässä ratikkaan. Minä nimittäin vihdoin, kaiken pähkäilyn jälkeen varasin ajan yritysneuvojalle ja mietiskelin sitä asiaa pimeässä maanantai-illassa Helsingissä. Päälläni Uhanan uutuusmalliston paita, joka huusi äänettömästi että mikä vain on mahdollista ja korvissa ITSE tekemäni korvikset, jotka ovat jo pysyneet monet kerrat ehjänä ja mukana menossa. Jes! Onnistuin! Ehkä uskallan harkita tätä yritysasiaakin. Kaikki on mahdollista, onhan! Jännittää mennä paikalle, sillä olin aikoinani töissä Uusyrityskeskuksessa ja menen tutun ihmisen luo nyt asiakkaana. Mutta kaikki on mahdollista ja elämästä ei koskaan tiedä! Eikö niin?

Ihmettelin ihan ääneen sitä oloa, mikä oli maanantaina. Ei stressannut. Ei ollut sitä jatkuvaa ”apua sekin ja sekin asia on tekemättä”-oloa, mikä normaalisti vaivaa. Mietin, että taustalla mahtoi olla ehkä hyvät yöunet, ehkä hyvin sujunut päivä ja iloiset lapset, ehkä 20 minuuttia infrapunasaunassa sunnuntaiaamuna toimi? Kuka tietää, mutta olo oli itselleni ihan vieras. Stressaan aina liikaa!

Mummolla menin aikaisin nukkumaan ja nukahdin heti. Liekö aamulla taas stressiolo palannut, sillä heräsin kello 5.15. Höh. No, ajattelin, että ehdinpähän jutella mummon kanssa eikä tule kiire. Siitä kun aloin aikanani lähtöä tekemään, huomasin sitten niin stressittömän lähdön suorittaneeni, ettei meikkipussia ollut mukana. Mutisin tuskaani  hetken ja mummo sanoi, että olet kaunis ilmankin. No hölmö aihehan se on tuskailla, mutta kun olet menossa tapahtumaan, missä on paljon vieraita ihmisiä, tulee minulle todella alaston olo ihan ”nakuna”. Paljon sitä ei tököttiä kaipaa naamansa, mutta mietin, että ripsari pelastaisi jo paljon.

Lähdin liikenteesen ja ratikassa mietin, että en edes muista enää meikittömyyttäni. Perillä PR-toimistossa pyysin ekana, josko saisin jonkun ripsivärin, kauheaa olla meikittä (niin täysillä niihin on tottunut!). Vähän ripsaria silmiin ja oli jo ihan normiolo! Sitten tapahtumassa treenattiin ja suihkumahdollisuus oli, minulla oli ihan kunnon hiki. Siinä välissä äkkäsin, että pyyhekin jäi. Ensin se jäi Tampereelle, sitten aamulla piti lainata mummolta, mutta tuli meikkisekoilu ja sitten jäi pyyhe. Käynköhän vähän puolilla valoilla?


paita UHANA DESIGN/ korvikset UHANA DESIGN (DIY)/ takki ESPRIT/ farkut MANGO/ kengät Prahasta

Kaikesta tästä hönöilystä huolimatta olo oli edelleen kohtuullisen stressitön. Sekoilu ei aiheuttanut sellaista stressiä kuin ajattelin, ilman meikkipussia ja pyyhettä selvisin ja mietin, että kaikki on todella mahdollista. Minä superpakkaaja pääsin nyt unohtelemaan ihan huolella. Mitäpä sitten!

Eilisaamusta varmasti kerron teille vielä erikseen, oli niin hurjan hauskaa! Kevään myötä on ollut todella kivoja tapahtumia, joista yhdessä syntyi nämä korvikset, toisessa juoksin niin kovaa kuin jaksoin. Mitä tykkäätte korvisten väristä? Laitoin niihin vaaleanpunaisen, turkoosin ja yhden liukuvärjätyn pisaran. Niillle tuli ihan erilainen tunnearvo, kun tietää miten haasteellista pisaroita on pujotella (tai ainakin minulla poropeukalolla oli).

Miltä omaan silmääsi näyttää tämä Uhanan uusi Holiday-mallisto? Eikö ole ihana karkkipinkki tuulahdus keväästä ja kesästä? Nyt sitten saa heittää muuten kaikki kommentit puolesta ja vastaan yrittämisestäkin kehiin. Onhan se mahdollista, onhan? 

Aurinkoa keskiviikkoosi, yhteen lempparipäivistäni! Nukuin kuin tukki omassa sängyssä enkä todellakaan herännyt viideltä, alan uskoa että iän myötä on vaan hankalaa nukkua muualla kuin kotona. Iän mukana tulee ihme asioita!

Täysin uudenlainen treenikonsepti – innostaisiko heimolaisuus?

Voi että kuulkaa. Olen viime vuosina ollut aika monessa mediatilaisuudessa ja yksi mieleenpainuvimpia on ollut elokuinen Lidlin reissu, jossa trikoot jalassa pyöräiltiin ja melottiin. Että nautin, kun sai juttelun ja kuvailun lisäksi urheilla! Kun sain kutsun Trib3-treenipaikan ennakkotilaisuuteen, olin ihan into piukeana. Pääsisin treenaamaan ja vetämään kovaa! Muutama päivä ennen tuota tilaisuutta ääni lähti. Se oli pitkälti poissa vielä, kun saavuin viime maanantaina avattuun, Töölöntorin vieressä sijaitsevaan rouheaan treenimestaan. Toiveikkaasti vielä vaihdoin treenikamat ja ajattelin, että josko teen rauhaksiin, mutta briefiä kuunnellessani totesin, ettei tule mitään. Tämä on treeni, joka kannattaa tehdä täysillä ja tiedän, etten pysty himmaamaan. Luovuin ajatuksesta treenata niin puolikuntoisena ja tyydyin kuvailemaan ja katselemaan. Oli muuten järkyttävän vaikeaa, pakenin välillä pois salista kun teki niin mieli hikoilla. Kun näin, miten Coaching Kira-blogia pitävä Kira alkoi hikimäärän noustessa laulamaan ääneen ja teki selvästi täysillä, tiesin, että juuri noin minäkin tekisin. Salissa soivat biisit olivat ihan huikeita ja kannustivat tekemään parhaansa.

Mutta peruutetaan hieman. Mikä ihme sitten on Trib3-sali, ihan uusi konsepti Suomessa? Ensimmäinen paikka avattiin nyt Töölöntorin kulmille, entisen elokuvasalin Adlonin tiloihin. Paikkaan oli jätetty industriaalinen sisustus ja hieno henki, lisäksi valot olivat aika hämärällä. Ainoa mikä allekirjoittanutta tökki, oli aulassa soiva musiikki. Se oli liian kovalla ja kun halusin kysellä uudesta konseptista ja ääni oli puoliksi poissa… Tiedätte.

Hipsin tutkimaan pukuhuoneen, joka sekin on hyvin pelkistetty ja jätetty betoniseinälle. Sitten olikin aika kurkkia saliin, olimme ensimmäisiä, jotka sinne astuivat. Komeassa valaistuksessa oli rivissä kahvakuulia, step-lautoja, juoksumattoja ja käsipainoja. Trib3-treenissä tehdään 45 minuutin HIIT-treeni, jossa nostetaan sykettä juoksumatolla ja siirrytään sitten vauhdilla tekemään esimerkiksi punnerruksia, kahvakuulaheilautuksia tai burpeeta. Tämä jo kertoo, että maksimisykkeen treeni on. Treenejä on erilaisia: on alavartalosetti, koko kropan treeni ja niin edelleen. Jokaisella valmentajalla on omat liikkeensä, joten kokovartalotreenikään ei ole aina sama, jonkin konseptin treeni, vaan valmentajat saavat muokata niitä mieleisekseen.

Katselin 20 minuutin näytetuntia, jonka jälkeen näkyi aika punaisia naamoja. Kovaa siis mennään, toki saa itse säätää juoksumaton vauhtia pienemmälle, ottaa pienempiä painoja tai vaihtaa esimerkiksi helpompaan punnerusasentoon, joten mukana pärjää monentasoinen treenaaja. Katsellessani mietin, että ehkä ihan alusta treeninsä aloittava olisi vähän ulkona kuvioista, kun nopealla tahdilla huudetaan seuraava liike. Entä jos ei tiedä mikä on burpee? Minulle jäi epäselväksi, onko mitään opastuksia tiedossa vai täytyykö ihmisillä olla vähän treenitaustaa tietääkseen kaikki liikkeet. Äkkiähän sen kyllä näkee, mitä vierustoveri tekee. Lisäksi kuulin naisihmisiltä kommenttia, että paljon tehdessä vitosen painot olivat vähän liikaa, ne olivat siis pienimmät tarjolla olevat.

Lisäksi treeniin saa sykevyön rintaansa, josta näkee edessä näytöllä kaikkien salissa treenaavien sykkeet. Tämäkin on vähän niin ja näin juttu mielestäni, sillä jokaisen sykealueet ovat niin valtavan erilaiset ja päivät erilaisia. Olen itse vetänyt tismalleen saman juoksutreenin viikosta riippuen sykkeellä 160 tai 142. Kannustaako se siis, että joku vetää hurjilla sykkeillä, jos oma sykealueesi on alhainen? En tiedä, mutta voisin suoraan sanottuna pitää sykkeet itseni tiedossa.

Treenin jälkeen voi aulaan siirtyä vaikka palauttavalle smoothielle, jotka olivat hurjan hyviä ja lisäksi salille on tulossa A-oikeudet, eli halutessaan voi jäädä treenin jälkeen skumpalle. Jännä ajatus, olisi kivaa kuulla tekeekö moni näin. Maistelin treenejä katsellessani ihania Reloven herkkuja, joita muuten suosittelen todella lämmöllä, vastapäätähän löytyy myös Reloven kahvila ja kirppis.

Vaikka julkisista sykkeistä en innostunut, niin itse treenistä innostuin hurjasti. Hyvin perusliikkeillä vedettävä HIIT-treeni, joka on varmasti omiaan vaikka kerran viikossa muiden treenien joukkoon, kun haluaa niistä itsestään kaiken irti! Ihanaa, ettei jokainen tunti ole jonkun konseptin mukainen vaan ohjaajat saavat päättää itse sisällöistä! Ja tiedättekö mitä? Jos ette pääse Helsinkiin treenaamaan niin ei hätää, samanlainen keskus avataan Tampereelle Tampellaan näillä näkymin huhtikuun alussa. Koska saimme treenikortit matkaamme, voit olla varma, että minuun törmää Tampereen treeneissä. Haluan niin kokea tuon fiiliksen, kun mennään kovaa ja ohjaaja sekä musat kannustavat eteenpäin.

Eka kerta on ilmainen, eli kannattaa käydä testaamassa, muuten treeni maksaa 20e/kerta. Treenaajista otetaan polaroid-kuva seinälle, jonka myötä sitä sitten kuuluu heimoon, kenen kanssa hikoilla yhdessä.

Miltä kuulostaa, innostaako heimolaisuus? Oletko törmännyt maailmalla tähän konseptiin?

Seitania Tampereen pyhimmässä

Eräänä lauantaiaamuna pitkää lenkkiä juostessamme kävimme miehen kanssa perinteistä keskustelua ja suunnittelua seuraavasta viikosta. Viiden kilometrin kohdalla sanoin, että ”menen sitten tiistaina suoraan junasta syömään niitä kasviswingsejä”. ”Siis menet syömään mitä, miksi pitää olla kasviswingsejä? Onko niihin tungettu joitain luita vai miten niistä tehdään wingsejä?” vastasi mies. Vaikka hän on itsekin ollut aikanaan kasvissyöjä ja on hyvin kasvismyönteinen, melkein suutuin kesken lenkin puolustamaan ideaa kasvis- eli seitanwingseistä. Suurimmaksi pointiksi esitin sen, että kasvissyöjäkin pystyy ruokailemaan missä vain, eikä porukan tarvitse jättää menemättä Siipiweikkoihin yhden takia. Siihen, miten seitanista tehdään wingsejä en osannut sanoa mitään, siksi meninkin niin mielenkiinnolla maistelemaan niitä Tampereen yhteen pyhimpään ja legendaarisimpaan ravintolaan, eli Siipiweikkoihin.

Wingsit eli kanansiivet ovat jonkinlainen käsite Tampereella samoin kuin Siipiweikot. Nyt seuraa tunnustus: olen syönyt Siipiweikoissa kerran, 14 vuotta sitten. En itse tykkää jäystää lihaa luiden ympäriltä (syön siis kanaa ja kalaa), enkä tykkää olla sormet soosissa. Hirveä vaiva, vähän ruokaa. Parasta ne sellerit annoksessa oli oma tuomioni. Ajattelinkin, olenko ihan väärässä paikassa kun lähden maistelemaan seitanwingsejä, mutta uteliaisuus voitti.

Astuin hämyiseen ravintolaan tiistai-iltana ja imin sisääni tunnelmaa. Siipiweikot on nimittäin miljöönä ja paikkana aivan ihana ja sen sijainti nappi. Käsite siivistä ja yksi Tampereen legendaarisimmista siipipaikoista – voisiko tähän tulla sorkkimaan kasvisversiollaan? Samaa oli miettinyt Vegemin Santtu Ronkainen. Hän kertoi miettineensä, pitäisikö sinne seitanwingsiin lisätä jotenkin luita, kenties laittaa hammastikkuja? Mieheni ei siis ollutkaan ihan hakoteillä? Lopulta oli päädytty luuttomaan seitaniin, joka paistetaan ja tarjoillaan siipikastikkeen kera. Vegem on vuonna 2017 perustettu tamperelainen yritys, jonka seitan-kebabit on myyty nopeasti kaupoista loppuun. Tuotteet valmistetaan Raholassa, eli seitan tulee läheltä ja taistelee omalla panoksellaan muun muassa ilmastonmuutosta vastaan. Marraskuussa maistoin myös heidän vegeversiotaan kinkusta, eli joulukunkkua, joka on seitanpaisti. Oli todella hyvää.

Reippaasti aloimme siis maistella seitanwingsejä, meitä olikin ravintolassa aika sekalainen seurue lapsista äijänköriläisiin. Kaikki maistelivat hyväksyvästi seitaneita ja jokainen oli sitä mieltä, että oli parempaa, kuin oli odottanut. Kylkeen sai muun muassa vegaanista dippiä, joka sekin on tulossa valikoimiin. Itse olin aivan haltioissani – rapsakka seitanpala oli hurjan hyvää ja mikä parasta, sen sai syödä kokonaan tuskailematta luita! Ihanaa! Aivan varmasti menisin näitä syömään ensi vuonna!

Tuote yllätti siis positiivisesti ja koko tamperelainen seurue joka paikalla oli, hehkutti wingsejä. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, että Tampereen pyhimpään tuodaan tällainen vaihtoehto, sitä kannattaa ehdottomasti ennakkoluulottomasti testata! Seitanwingsit ovat näillä näkymin tulossa tammikuussa Siipiweikkoihin samoin kuin vegaaninen dippi!

Onko itselläsi kokemuksia seitanista tai oletko wingsien suuri ystävä?