Seitania Tampereen pyhimmässä

Eräänä lauantaiaamuna pitkää lenkkiä juostessamme kävimme miehen kanssa perinteistä keskustelua ja suunnittelua seuraavasta viikosta. Viiden kilometrin kohdalla sanoin, että ”menen sitten tiistaina suoraan junasta syömään niitä kasviswingsejä”. ”Siis menet syömään mitä, miksi pitää olla kasviswingsejä? Onko niihin tungettu joitain luita vai miten niistä tehdään wingsejä?” vastasi mies. Vaikka hän on itsekin ollut aikanaan kasvissyöjä ja on hyvin kasvismyönteinen, melkein suutuin kesken lenkin puolustamaan ideaa kasvis- eli seitanwingseistä. Suurimmaksi pointiksi esitin sen, että kasvissyöjäkin pystyy ruokailemaan missä vain, eikä porukan tarvitse jättää menemättä Siipiweikkoihin yhden takia. Siihen, miten seitanista tehdään wingsejä en osannut sanoa mitään, siksi meninkin niin mielenkiinnolla maistelemaan niitä Tampereen yhteen pyhimpään ja legendaarisimpaan ravintolaan, eli Siipiweikkoihin.

Wingsit eli kanansiivet ovat jonkinlainen käsite Tampereella samoin kuin Siipiweikot. Nyt seuraa tunnustus: olen syönyt Siipiweikoissa kerran, 14 vuotta sitten. En itse tykkää jäystää lihaa luiden ympäriltä (syön siis kanaa ja kalaa), enkä tykkää olla sormet soosissa. Hirveä vaiva, vähän ruokaa. Parasta ne sellerit annoksessa oli oma tuomioni. Ajattelinkin, olenko ihan väärässä paikassa kun lähden maistelemaan seitanwingsejä, mutta uteliaisuus voitti.

Astuin hämyiseen ravintolaan tiistai-iltana ja imin sisääni tunnelmaa. Siipiweikot on nimittäin miljöönä ja paikkana aivan ihana ja sen sijainti nappi. Käsite siivistä ja yksi Tampereen legendaarisimmista siipipaikoista – voisiko tähän tulla sorkkimaan kasvisversiollaan? Samaa oli miettinyt Vegemin Santtu Ronkainen. Hän kertoi miettineensä, pitäisikö sinne seitanwingsiin lisätä jotenkin luita, kenties laittaa hammastikkuja? Mieheni ei siis ollutkaan ihan hakoteillä? Lopulta oli päädytty luuttomaan seitaniin, joka paistetaan ja tarjoillaan siipikastikkeen kera. Vegem on vuonna 2017 perustettu tamperelainen yritys, jonka seitan-kebabit on myyty nopeasti kaupoista loppuun. Tuotteet valmistetaan Raholassa, eli seitan tulee läheltä ja taistelee omalla panoksellaan muun muassa ilmastonmuutosta vastaan. Marraskuussa maistoin myös heidän vegeversiotaan kinkusta, eli joulukunkkua, joka on seitanpaisti. Oli todella hyvää.

Reippaasti aloimme siis maistella seitanwingsejä, meitä olikin ravintolassa aika sekalainen seurue lapsista äijänköriläisiin. Kaikki maistelivat hyväksyvästi seitaneita ja jokainen oli sitä mieltä, että oli parempaa, kuin oli odottanut. Kylkeen sai muun muassa vegaanista dippiä, joka sekin on tulossa valikoimiin. Itse olin aivan haltioissani – rapsakka seitanpala oli hurjan hyvää ja mikä parasta, sen sai syödä kokonaan tuskailematta luita! Ihanaa! Aivan varmasti menisin näitä syömään ensi vuonna!

Tuote yllätti siis positiivisesti ja koko tamperelainen seurue joka paikalla oli, hehkutti wingsejä. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, että Tampereen pyhimpään tuodaan tällainen vaihtoehto, sitä kannattaa ehdottomasti ennakkoluulottomasti testata! Seitanwingsit ovat näillä näkymin tulossa tammikuussa Siipiweikkoihin samoin kuin vegaaninen dippi!

Onko itselläsi kokemuksia seitanista tai oletko wingsien suuri ystävä?

Kolme kotimaista kuukaudessa

Nyt kun painetaan hiki hatussa Black Fridayn keskellä ja kaikki kanavat toitottavat kuluttamista, halusin tuoda teille juuri tänä päivänä pysähtymisen hetken. Ekologisen lahjaidean, kotimaisen jutun ja hetken itselle. Nimittäin kirjasuosituksia! Eikö ole ihan parasta näin pimeänä aikana uppoutua kirjaan tai saada hyvä kirja joululahjaksi? Jos vielä haluaa olla ekologisempi, kuuntelee kirjan toki äänikirjana, minä en vieläkään niihin pysty yrityksestä huolimatta. Kirjan tulee olla kosketeltavissa ja sitä pitää voida kantaa mukana!

Kun edellisen kerran kirjoitin kirjavinkkejä loppukesästä, pyysin, että vinkkaisitte jotain uutta luettavaa minulle. Nämä kaikki kolme kirjaa löytyivät muistaakseni kommenttiboksista (vai oliko niin, että kaksi sieltä ja kolmannen bongasin Aamulehden suosituksista?) ja ilman sen kummempia tutkimisia laitoin ne silloin varaukseen kirjastoon. Parin kuukauden päästä tekstiviestejä kilahteli ja nuo kaikki kolme varausta sapuivat samalla viikolla! Olin hieman hämmentynyt ja varma, etten saa niitä luettua neljässä viikossa, sillä toki ne ovat varauksessa taas. Mutta ehdin, viimeinen näistä oli sen verran ohut, että lukaisin sen kahdessa illassa. Kaikki kirjat olivat kotimaisia, kaikki olivat tyyliltään erilaisia kuin yleensä lukemani jännärit, mutta kaikki tulivat jotenkin iholle. Oliko se sitten suomalaisuus, mikä sai samaistumaan, ikäiseni kirjan päähenkilöt vai mikä, mutta kaikki nämä kolme koskettivat omalla tavallaan, vaikka olivat hyvin erilaisia. Siispä uskallan niitä varauksetta suositella!

SATU VASANTOLA: EN PALAA KOSKAAN LUULEN

Tämä teos vähän junnasi itselläni alussa, kunnes pääsi vauhtiin. En saanut oikein kiinni siitä, mistä kirja kertoo – siinä käsiteltiin niin ysikymppisen mummon, Martan, pojan kuolemaa kuin pakolaisongelmaa, joka sai jonoja aikaan Pasilan poliisiasemalla. Kun kirja pääsi vauhtiin, sitä alkoi päästä paremmin päähenkilöiden elämään sisälle. Kirjassa eniten äänensä sai kuuluviin 1920-luvulla syntyvä Martta ja paljon sivuja annettiin monelle hänen sukulaiselleen, ehkä eniten lapsenlapselle. Kirjassa hypittiin ajassa edestakaisin, mentiin niin nykypäivässä kuin sodanjälkeisissä ajoissa, jolloin Martan mies palasi sodasta.

Kirja sijoittuu Pohjanmaalle sekä Helsinkiin ja koska se on tänä vuonna ilmestynyt, se käsittelee hyvinkin ajankohtaisia asioita niin pakolaiskauhuista kuin ikääntyvästä kansasta. Siinä käsitellään rasismia, alkoholismia ja muita Suomen ”ihanampia” puolia, mutta eniten itseäni vavahdutti se, miten tarkkaan kerrottiin Martan vaiheista ja elämästä. Omat mummoni ovat suunnilleen samaa ikäluokkaa, joten pala kurkussa mietin heitä tätä lukiessani. Kuinka erilainen maailma on ollut kuitenkin niin vähän aikaa sitten, kuinka oikeasti synnytettiin saunassa ja murehdittiin nyt lastenlastenlasten elämää ja koulunkäymistä. Kirja oli suhteellisen melankolinen, mutta silti siinä oli jollain tapaa onnellinen sävy. Vaikuttava kaiken kaikkiaan.

LAURA HONKASALO: VIE MINUT JONNEKIN

Tämän kirjan myötä teki mieli vetää peitto pään yli ja vajota maan sisään, niin paljon nolotti. Kirjan pääosassa on kolmekymppinen Nella, joka kipuilee sen kanssa, haluaako koskaan äidiksi. Tuttu tarina varmasti monelle ikäiselleni ja hyvin samaistuttava kipuilun aihe. Se ei ollut se nolo juttu, vaan sivujuonteena mukana kulkenut Elsa, Nellan pikkusisko ja ammattibloggari. Elsalla on 2- ja 6-vuotiaat lapset, eivätkä vieraat pääse käsiksi lastenjuhlien tarjottaviin, kun Elsa heiluu kameransa kanssa. Elsa varmaan ostaisi vaaleansinistä skumppaakin, jos sitä olisi tarjolla, sopisi koristeluihin. Elsan 6-vuotias tytär kommenteineen oli niin samaistuttava esikoiseeni, että oma tytär sanoi seuraavana päivänä lähes samat sanat vessaseurasta, kuin mitkä olin illalla lukenut kirjasta.

Kirjailija on kuulemma koukussa lifestyle-blogeihin ja se kyllä näkyi. Bloggaamiselle ei suoranaisesti naureskeltu, vaan kerrottiin, miltä se näyttää ulkopuolisen silmillä katsotuna – ja olihan se aika naurettavan oloista. Jotenkin ahdisti kirjoittaa postauksia kirjaa lukiessa! Koska tämäkin kirja on uusi, sieltä oli jopa tunnistettavissa joitakin postauksia, kuten viittaus kristalleilla koristelluista imurista tehtyyn postaukseen. Tämä kirja oli niin omaa elämää kolmekymppisen työttömyys, bloggaus ja muusta kipuilusta, että tätä oli ihan hämmentävää lukea! Joku kirjoitti omasta elämästäni kirjan! Uppoaa varmasti parhaiten ikäiseeni lukijakuntaan, veikkaisin.

VEERA NIEMINEN: EI MUISTETA PAHALLA

Tämän kirjan luin kahdessa illassa. Se oli kevyt ja kohtalaisen ohut. En ole lukenut Veeran edellistä teosta Avioliittosimulaattoria, jota on kuulemma kehuttu paljon. Aloin lukea tätä hieman väsyneenä ja nauroin ääneen, jutut olivat ihan hulvattomia. Kirjassa miesystävänsä jättämä Piiamari lähtee kostoretkelle ja kuviot olivat täysin uskomattomia. Taas samaistuin, voisin kuvitella käyttäytyväni vähän arvaavattomasti yllättäen jätettynä, tosin kirjassa mentiin aika pitkälle. Hihitin illalla yölampun valossa ja luin siltä istumalta ekat 140 sivua.

Lopussa päin mentiin vähän surullisempaan suuntaan ja kirjan loppu oli… Ehkä hämmentävä. Suosittelen silti yllättäväksi, kepeäksi lukemiseksi pimeän keskelle!

Nämä kolme kovaa kotimaista kirjaa luin kuluneen kuukauden aikana ja tykkäsin kovasti! Jos siis kaipaat suosituksia joululahjaksi tai omalle lukulistalle, nappaa vinkit ylös. Itse sain jonottaa pari kuukautta kaikkia, mutta äitini oli saanut saman tien lainattua Jyväskylän kirjastosta keskimmäisen teoksen, eli vaihtelee varmasti kaupungittain.

Edelleen otan mielelläni vinkkejä vastaan hyvistä kirjoista ja kiitän teitä, jotka jätitte edelliseen postaukseen vinkkinne! Minulla oli hulvattomia ja tunteellisia hetkiä näiden kirjojen parissa, taisin itkeä jokaisen kirjan kanssa.

Rauhallista ja aurinkoista, toivottavasti ei kovin mustaa perjantaita!

Wau wau Powau!

Tampereen ravintolaelämä on niin vilkasta ja uusia juttuja tulee jatkuvasti, etten meinaa perässä pysyä! Nyt vinkkaankin teille yhdestä uutuudesta, joka on ainakin itselleni hyvin mieluinen ja joka löytyy ihan paraatipaikalta: Tampereen Stockmannin sisältä, heti pääovien vierestä. Sinne kannattaa löytää tiensä ratikkatyömaan läpi ja käydä testaamassa uutuus nimeltään Powau – ihanaa salaattia, kylmäpuristettuja mehuja, tuorepuuroja, chia-vanukkaita sekä vegaanisia jäätelöitä.

Itse tutustuin Powauhun ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, kun olin Cargo Coffeen avajaisissa Helsingissä. Siellä oli tarjolla Powaun kylmäpuristettuja mehuja, jotka ovat muuten todella hyviä. Kesällä Turun reissullamme ostin Powausta smoothien ja katselin kaihoten aamiaista harmitellen, että ehdimme jo syödä aamupalan itse. Näytti niin hyvältä! Tampereen pisteeseenkin on kuulemma muuten aamiaista tulossa!

Itse testasin salaattien rakastajana lounassalaatin, jonka hinta on 10,90, mehun kanssa pari euroa enemmän lounastarjouksena. Ensiksi salaattiin valitaan pohja, minä valitsin fresh breezen, jossa oli mangosalsaa, paahdettua cashew-pähkinää, tattaria sekä vihersalaattia. Kastikkeeksi suositeltiin lehtikaalipestoa ja tiedätte lehtikaalirakkauteni – suostuin siis heti tähän kastikkeeseen. Tiskistä valitaan kaksi lisuketta, minä valitsin bataatin sekä fetan ja lisäksi yksi proteiini, itse otin kanan.

Salaatti ei ehkä ole ulkonäöllisesti esteettisin, mutta se oli ihan hirveän hyvää. Mango sekä paahdetut pähkinät olivat ihan mielettömän maukkaita ja salaatti oli juuri sopivan kokoinen, jopa hieman suurempikin olisi saanut olla. Täydet pisteet minulta myös jälkkäriteestä, hymyilen aina, jos saan irtoteetä pannussa pussiteen sijaan. Siltä saa paljon irtopisteitä!

Vaikka Powau sijaitsee tavaratalon sisällä, siinä oli mielestäni hyvinkin rauhaisa tunnelma ja erittäin ystävällinen palvelu. Paikka on somistettu Opuntian hauskoilla kukilla, joita katsellessa unohtui ikkunan takana avautuva ratikkatyömaa.

Powaun tuotteet ovat 90-prosenttisesti maidottomia, gluteenittomia sekä vegaanisia. Ihmettelin jo vuosia sitten, että mehu säilyy vain 48 tuntia – tiedät siis saavasi tuoretta ja hyvää, kun käyt Powaussa syömässä. Ehdoton suosikki itselleni lounassalaattivaihtoehtoihin Tampereella! Että wau-wau Powau, tulen takaisin!

Powau Tampere
ma-pe: 9-20
la: 9-19
su: 11-18

Onko Powau teille tuttu Turusta tai Helsingistä?