Pari ajatusta sunnuntaille – Sinä riität

Suurin oppi, mitä Kreetan reissusta sain, oli ehdottomasti olla puhumatta itsestään rumasti ja nähdä asioiden hyvät puolet. Se ei ole ollut minulle koskaan helppoa ja itsemyötätunnon opettelu on ollut vaikeaa. Porukasta sai valtavasti uusia ideoita ja näkökulmia itsestään. Oli myös helpompi miettiä ja työstää asioita ilman sitä arjen jatkuvaa hälinää ja kiirettä.

Kun viimeisenä päivänä tehtävänä oli kirjoittaa runo kirjoittamisesta, aluksi tuli nielaisu. EN OSAA! En minä kirjoita runoja! Aikaa sai käyttää noin 20 minuuttia, joten ihan hirveän kauaa ei voinut hokea mielessään ettei osaisi. Aloin kyhätä sanoja paperille. Aina, aina saa jotain tajunnanvirtaa paperille, kun ei estä sitä hokemalla ettei osaa.

Runo kirjoittamisesta

Joten, nämä sanat sain aikaiseksi viimeisenä päivänä Kreetalla, hetkellisesti miettien kirjoittamista. En muokannut sanoja yhtään, tällaisena se syntyi siinä hetkessä ja todisti, että aina pystyy kirjoittamaan jotain. Sitä, onko teksti ”oikea” runo tai yhtään järkevä on aivan turhaa miettiä. Sen sijaan sitä, poistiko sen kirjoittaminen jonkin lukon sydämestäni ja siivitti eteenpäin, on syytä miettiä. Iltajuhlassa tekstit luettiin ääneen yhden kurssilaisen toimesta. Sekin oli avaavaa, kuulla toisen lukevan ääneen tekstiäsi. Olkaapa hyvät siis:

Minä rakastan kirjoittamista
mutta se on usein haasteellista.
Haluaisin olla toimittaja
mutta tuntuu, että olen pelkkä harrastelija.
Kynä kädessä kaikki tunteeni aukeavat
ja muut ihmiset katoavat.
On täysin eri asia kirjoittaa käsin,
kuin pusertaa koneella väkisin.

Istuin oikeudenkäynissä ja kirjoitin,
koska sitä osasin parhaiten.
Kirjoitin kaikki katkerat tunteeni,
jotta ymmärtäisin niitä paremmin.

Miksi kirjoittaa elämästään,
kiinnostaako se ketään?
Rakastan kirjoittaa käsin,
sillä….”

Aika loppui. Mutta hetkessä olin saanut avattua elämäni rankimman kokemuksen, oikeudenkäynnin talostamme, haaveni toimittajanurasta sekä blogin kirjoittamisen vaikeuden. Sanat tulevat, kun annat niiden tulla. Tunteet tulevat, kun annat niiden tulla.

Sinä riität

On muuten erikoinen juttu, että juurikin Kreetalla Spotify ehdotti minulle biisiä kuuntelemieni kappaleiden perusteella. Nimi ”Sinä riität” innosti ja laitoin soimaan eräänä aamuna meikatessani. En ollut koskaan kuullutkaan artistista nimeltään Mikko Harju. Miksi biisi hyppäsi esiin juuri tällä viikolla, kun olen pyörittänyt elämääni ja tunteitani sekä juurikin sitä itseinhoa joka päivä? Hämmensi. Biisi oli ihana ja olen kuunnellut sen varmaan 50 kertaa sen jälkeen. Lenkillä juostessani viimeksi eilen. Siinä on sanomaa ihan meille kaikille vaikka biisi kertookin parikymppisen yksinäisyydestä.

Sinä riität, sinä riität
Olet kaunis juuri noin
Ja sä löydät vielä jonkun
Joka ei koskaan mene pois
Sinä riität, sinä riität
Olet täydellinen noin
Aurinko nousee, aurinko laskee
Mut hymys aina loistaa voi

Mietin tässä juuri kertoessani monia tarinoita perheelleni Kreetalta (opin Merjan kautta valtavasti muun muassa kasvistosta, eihän sellaista kuule tavallisella lomalla lasten kanssa!), että taidan toivoa 40-vuotislahjaksi sitä kevään kurssia. Keneltä. En minä tiedä, mutta jotain suurta vavahti sisälläni ja tuntui, että se oli vähän se herätys mitä tarvitsen.

Näillä ajatuksilla siis sunnuntaihin, aurinko paistaa ja me olemme lähdössä synttärijuhlille koko perheenä. Lempeää oloa ja hyvää mieltä kaikille!

Kuvista kiitos ihana Seija Väre.

Terveiset Kreetan kirjoituskurssilta!

Nyt se on ohi. Se mitä niin odotin ja jännitinkin, kuinka pärjäisin erossa perheestäni. Viikko Kreetalla on ohitse ja repussa eväitä paremmaksi kirjoittajaksi. Kamerassa satoja kuvia ja sydämessä Kreeta ihanana paikkana. Istuin lopulta kirjoittamassa niin rannalla kuin suloisissa tavernoissa, oliivipuun ja granaattiomenapuiden alla. Jonkun pienen kirkon edessä, jossa sisilisko käänteli päätään tarinoitamme kuunnellen, kuin olisi halunnut imeä kaiken tarinoista sisäänsä. Kävimme parinkin kirkon luona, kuulimme valtavasti Kreetasta asioita ja kaupungeista näimme muun muassa Vamoksen, Kalivesin, Rethymnonin sekä Georgioupolin.

Uimme ainoina Välimeressä pienellä rannalla, jonka edustalla oli upea ravintola. Kala mutusteli kantapäätäni ja mietin, että sekin on niin sitä aito Kreetaa, että popsi pois, turistirannoilla ei tätä yleensä käy! Keskustelimme loputtomiin maan ja taivaan väliltä. Saimme toivottavasti uusia ystäviä loppuelämäksi, joiden kanssa suunnitteilla oli jo kirjoitusilta hyvin eväin. Söimme loputtomasti taivaallisia ruokia autenttisissa paikoissa. Itketti useasti reissussa, mutta niin itkettää nyt kaikkea tuota muistellessakin.

Kirjoituskurssi Kreetalla NLP-menetelmin

Kurssilla jokaisella oli omat tavoitteensa. Toisilla hyvin pitkällekin viedyt ja säntilliset, toisella vähän leväperäisemmät (kaikki minua seuranneet tietävät, että kuulun jälkimmäiseen ryhmään). Oli hassu sattuma, että koneen noustessa Helsingin taivaiden ylle, oli juuri ilmestynyt ensimmäinen Aamulehteen kirjoittamani artikkeli. Se oli pitkäaikainen haaveeni ja olin asiasta niin tohkeissani, että puhua pulputin siitä useassa käänteessä. Samalla se oli yhden tavoitteeni ja haaveni toteutuminen. Mitäs nyt? Ensimmäinen maistuu aina parhaalta sanotaan ja se on kyllä äärimmäisen totta.

Kurssin kirjoitusharjoituksia vetää Terhi Friman ja minulle jäi kyllä palo päästä hänen kursseilleen uudelleenkin. Täältä voit katsoa lisää kursseista, Terhin kurssilla olen ollutkin Tampereella joitakin vuosia sitten.

Opin, että omassa kirjoittamisessani on toki puutteita, kuten täytesanat ja muut lapsukset, mutta opin, että osaan myös tuosta noin vain raapaista tarinan vihkoon. Suurin ongelmani on luottaa itseeni ja vannoin puhuvani itselleni nätimmin jatkossa. Yllätyin, miten ihmeellisiä lukkoja, tunteita ja ajatuksia tulee vaikka tehtävästä nimikkeellä ”Ensimmäinen koulupäiväni”. Oli myös hienoa kuunnella muiden tarinoita, sillä koulupäiviä oli todella monelta vuosikymmeneltä. Koskaan ei ollut pakko lukea mitään ääneen, jos vain haluisi fiilistellä vihkoonsa. Me saimme myös NLP-kortteja, joissa on ajatuksia ja ne osuivat aivan käsittämättömän hyvin päivän fiiliksiin joka kerta!

Fabrika Farm ja Merja Tuominen-Gialitaki

Majoitukset löytyvät Vamoksesta, joka on ehkä suloisin kylä mitä kuvitella saattaa. Sen mäen päällä sijaitsee Fabrika Farm, jossa osa majoittuu. Siellä oli myös aamiaiset, viimeisen illan ohjelma ja osa kirjoitustehtävistä. Täältä voit tutkia lisää, meidän Kreetan asiantuntijamme Merja Tuominen-Gialitakin kautta saa erilaisia matkoja, Kreetan maku on sivusto, jotta kannattaa lueskella ja seurata esimerkiksi Facebookia.

Fabrika Farmissa vastassa ovat Lola sekä Niko ja se on ihastuttava ympäristö. Valtavan rauhallinen, jossa ajatukset saavat pulputa. Minä ihastuin paikan koiriin ja olisin halunnut yhden laittaa matkalaukkuun, mutta jätin tällä kertaa hänet kuitenkin Kreetalle.

Merja kuljetti meitä todella paljon ympäri saarta, kävimme 1500 metrin korkeudessa ja sieltä painelimme Kallikratin ylätasangolle, josta löytyi muun muassa ihan epätodellisen suloinen Janinan yrttikahvila. Kuitenkin vaikuttavin hetki tuolla oli, kun menimme kohti kirkon pihaan tarkoituksenamme kirjoittaa aiheesta Minä ja ruoka. Matkamme katkesi ja porukka puolittui, kun vuorelta saapui varmaan tuhatpäinen lammaslauma. Se oli yksi viikon vaikuttavimpia hetkiä. Se kilkatus mikä heistä lähti, Merjakin sanoi ettei ole aiemmin nähnyt tuollaista laumaa, vaikka kokemusta saaresta on jo vuosikymmenien ajalta.

Sen lisäksi, että Merja kuljetti meitä mitä ihanimpiin paikkoihin, hän hoiti asiantuntijuudellaan ruokailut ihanasti. Pöytään tuli jaettavaksi kreikkalaista salaattia, vihannespastejoita, kalmaria, kaniinia (tämä jäi väliin), etanoita, milloin mitäkin. Ruokailut olivat usein aikamoista ihastuksen huokailua. Täydellisiä paikkoja!

Suosittelen lämmöllä tällaista matkaa itseen! Yritin ottaa ravintoloiden nimistä kuvia ja tallentaa kaiken, jotta voin vinkata teille Kreetan kävijät. Kirjoitin itseni vahvemmaksi paikassa, jossa pilvet koskettivat vuoria, juustot sulivat suuhun ja koirat törmäilivät toisiinsa. Missä viikunan pystyi syömään suoraan puusta ja post officea etsiessä ohjattiin yes, coffee eli kahville. Missä naurettiin kippurassa rintapumpun näköiselle granaattiomenalle ja työnnettiin pää laventelipuskaan. Paikassa, jossa vannoin, etten puhu itselleni rumasti enää.

Taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus

Otsikossa on lainaus lempijoulubiisistäni, jonka lauloimme Lasten kauneimmissa joululauluissa viime viikonloppuna. Itkemättä ei mennyt tälläkään kertaa, se biisi putoilee jonnekin todella syvälle. Muistojen virta lapsuuden sadut, sanoma joulun on uusi mahdollisuus…! Kirkossa oli paljon tuttuja, mikä oli ihanaa. Siellä tunsi yks kaks kuuluvansa johonkin kaupunginosaan ja kaikki tutut ovat muuten tulleet lapsien, perhekerhojen, päiväkodin ja naapuruston myötä. Kurkkua kuristi niin hyvässä kuin huonossa mielessä, kun mietin mikä tulevaisuutemme on.

Mutta tällä hetkellä syksyn lohduttomuus on jäänyt taakse. Vaikkei perusongelmat ole muuttuneet mihinkään ja muun muassa työttömyys vie aikaa ratkoa, ne on helpompi kestää nyt kuin marraskuussa. Joulukuussa on ollut aikaa pysähtyä. Marraskuussa viipotin liian tukka putkella, pimeyttä vastaan, kelloa vastaan ja yritin olla jotain parempaa koko ajan. Yritin tsempata uudessa blogikodissa, blogin päivittäminen ahdisti, kyttäsin kävijälukuja ja stressasin ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Taapero ei nukkunut ja jos nukkui, minä en nukkunut. Unenpuutteen myötä alkoi mieliala ja jaksaminen laskea. Mikään ei sujunut ja ahdisti niin, ettei saanut kunnolla henkeä.

Joulukuun menoja katsellessani katselin aika tyhjää kalenteria ilolla. Ja ilolla se on mennytkin. On ollut pitkiä yhteisiä lenkkejä, on ollut aikaa ulkoilla nelistään ja nähdä ystäviä. Olen tehnyt blogia taas enemmän ilolla hermostumatta niin hirveästi lukijatilastoista. Olen viuhtonut hakemuksia sinne tänne ja toivon taas, että jostain kuuluisi. Olen nukkunut paremmin. Olen varmasti ollut parempi vaimo. Kun minä nukun, meillä on kyllä selkeästi eri ilmapiiri.

Ja entä sitten se lumi! Se on kirkastanut mieleni entisestään! Aivan ihanaa kun ei tarvitse ulkoilla ravassa ja saa nauttia pakkasesta, ekat liukurimäetkin on jo testattu. Juoksu on sujunut lumella ja mieli on nauttinut lumisesta maisemasta. Lasten onnesta puhumattakaan! Olimme maanantaina metsäretkellä kolmisin ja pienten into ihan vaan metsästä ja lumesta oli käsinkosketeltava.

Joulumieli on siis tarttunut lauluista, lumesta ja lasten odotuksesta sekä innosta ihan väkisin. Eilen saatiin ihana lisä joulumieleen, kun lapset avasivat kummitädin tekemän kalenterin pussukat. Molemmille tuli niistä kaksi suklaata. Ensin ojensi esikoinen toisen mummille, että hänelle riittää yksi. Sitten perään kuopus luopui toisestaan sanoen, että sen voi viedä ukille. Neuvoivat vielä minua matkalla päiväkotiin, että pitää ajatella aina toisia (en siis antanut mummille toista lakua minun ja miehen yhteisestä kalenterista, paha äiti!). Tämä ihana pieni ja täysin spontaani lasten ele lämmitti mieltä ja sydäntä koko päivän. Ja ehkä vielä tämänkin.


paita & takki VILA/ housut PART TWO/ kengät SO WHAT/ panta H&M/ korvikset WOODMIND

Ihana fiilis siis, enemmän kuin joulusta on siitä hirveimmästä stressistä ja ahdistuksesta ja unettomuudesta taas hetkeksi pääsy. Josko asiat järjestyvät. Kun muistaa rauhoittua ja nukkua ja hengittää, sillä pääsee jo pitkälle. Kaikki on ihan hyvin, ehkä paremmin kuin hyvin. Elämän pienistä hetkistä täytyy iloita ja niistä iloitsee enemmän kun on nukkunut. Tänään fiilistellään talvea ja tyhjempää kalenteria lyhtyluistelussa ja huomenna Onnelin ja Annelin ennakkonäytöksessä.

Ehkä musta marraskuu sai minut otteeseensa, vaikka luulin että ei. Tunsitko sinä sen puristuksen? Alkaako helpottaa kun on valkoista maassa ja valoa näkyvissä? Minä tajusin, ettei ole sen arvoista suorittaa ihan henki hieverissä.

Ja tunsin, että se helpotus, ilo ja vaalenneet silmänaluset näkyivät näissä kuvissakin. En hymyillyt koko marraskuussa niin vapautuneesti, kuin näissä kuvissa. Nauratti, sillä avantouimarit katselivat kiinnostuneena puuhiamme ja minä tuijottelin heitä yhtä kiinnostuneena. Sinne vain humpsahtivat uimaan, apua! Minäkin haluan!

Lempeää keskiviikkoa kaikille!