Pinkki on yksi lempiväreistäni, oikeastaan ihan missä sävyssä vain. Karkkipinkkinä tai hailakampana vaaleanpunaisena. Sillä tekee vain turhan helposti asusta överin, joten yritin olla varovainen. Tästä syystä puen todella paljon tyttöäkin pinkkiin, kyllähän sitä lapselle valitsee sitä väriä, mistä itsekin tykkää. Ja täytyy myöntää, että pinkkiä pikkutytön vaatetta ei tarvitse kauaa metsästää, hyvä etten tykkää vain vihreistä mekoista! :D
Tänään lähdin liikenteeseen siis pinkeissä pöksyissä. Oli ne kohtuu pinkeätkin, mutta ehkä olisi parempi silti kirjoittaa lähtevänsä ulos pinkit pöksyt jalassa, jottei mielikuva ole väärä.


Pinkit pöksyt ovat Primarkista, toppi Vero Modan, tennarit Desigualin. Pihalle vedin päälleni vielä neuletakin ja Desigualin huivin. Pinkin huivin. Korvissa Aarikan pinkit pallot.


Asennetta kehiin: viikonloppuasu
Viikonloppuna vietimme miehen kanssa 12-vuotispäiväämme ja nautimme vaan pihasta ja auringosta. Joten viikonlopun asu oli mallia toppi ja collegecaprit. Kävimme Ikeassakin niin, että minä menin tässä samassa asussa niin lenkit kuin Ikean reissut samalla kun mies ja vauva olivat pukeutuneet (puettu) Desigualeihin. Kotiäitiys alkaa vaikuttaa…?

Otsikkoon viitaten: onko Asenne merkkinä teille tuttu? Itse en ollut siitä kuullutkaan ennen Thaimaan vuosiamme, mutta Thaimaasta kertyi sitten useampi huppari ja shortsit kyseiseltä merkiltä matkaan, miehellä on t-paitoja ja shortseja heidän valikoimistaan. Kyseessä on suomalaisen Kimmon perustama ”surffivaatteita” valmistama merkki. Lisää voi lukea täältä. Suomessa on tullut lähinnä käytettyä näitä huppareita, lenkillä, salireissuilla jne. Yllä oleva turkoosi-valkoinen huppari on oma suosikkini, sen ostin sen ekana Thaimaan talvena kuutisen vuotta sitten. Kovasta käytöstä huolimatta se on hyvässä kunnossa edelleen vaikka ikää alkaa hupparilla jo olla. Takana hupparissa on Asenteen A-kirjain:


Kipuilua ja liian lyhyitä paitoja
Tarkoitukseni ei ole valittaa, koska olen säästynyt monelta monelta vaivalta, jota raskauteen saattaisi liittyä; raskausarvilta, diabetekseltä, turvotukselta jne. Painoa on tullut 5kg ja sormukset menevät helposti sormiin. En silti olisi ikinä uskonut, kuinka rankka taival tämä on! Olin (olen?) kuitenkin hyväkuntoinen normaalipainoinen ihminen, jonka kroppa on tottunut kovaan treeniin ja ajattelin, josko se jotenkin valmistaa minua tulevaan. Ehkä, mutta ei mikään voi estää esimerkiksi tällaisia hermokipuja eikä mikään valmista siihen, kuinka uutta ja rankkaa tämä on henkisesti. Tulenko vielä joskus sanomaan, että minulla on ikävä vauvamahaani? Nyt sitä on vaikeaa uskoa, olisin aivan valmis siihen, että vauva saapuisi maailmaan ja alkaisimme tutustua toisiimme ja pystyisin taas kävelemään. Kyllä voi taas arvostaa terveyttä ja oman kropan toimintaa tämän jälkeen!
Pari asukuvaa on tarttunut matkaan viime viikolta, kuva kertoi mm. sen että paitani taitaa olla liian lyhyt jo. :D
