Näin lapseni uusin silmin

Tuollainen otsikko on kytenyt mielessäni eilisestä asti, vain muutama tunti siitä, kun lähdin lapseni kanssa pressireissulle kaksin. Olemme olleet kaksin viikonlopun reissussa esikoiseni kanssa Visit Jyväskylän reissulla, josta myöhemmin lisää. Nähty ohimennen myös isovanhempia ja miestä sekä kuopusta ja pääasiassa fiilistelty kaksin. Nappasin tähän postaukseen muutaman käynnykkään jääneen ihan todellakin räpsyn niistä fiiliksistä, mitä on ollut.

Miksi tuo otsikko nousi mieleeni vain tunnin reissun jälkeen? Siksi, että heti ensimmäisessä kohteessa lapseni meni tutustumaan toisiin lapsiin, jutteli, kyseli nimeä ja ikää ja alkoi hyvin pian olla sitä mieltä, että hän puuhaa uusien kavereiden kanssa, voiko äiti olla sivummalla. Illalla, noin kuusi tuntia tutustumisen jälkeen lapseni soitti hyvän yön puhelun isälle ja kertoi, kuinka oli saanut uusia hyviä ystäviä ja että se oli parasta reissussa. Hymyilin vieressä hämmentyneenä.

Miksi olin hämmentynyt? Vanhempien seurassa lapsi on minusta välillä ollut… Ujo? Ei kai tuotakaan sanaa voi hänestä käyttää, mutta kun ehdin katsoa häntä muiden lasten seurassa, huomasin, kuinka hirveän sosiaalinen ja ihmisrakas hän on. Hänen filosofian mukaan kavereita saa, kun on ihmisille vaan ystävällinen. Olen kuullut eskarista palautetta hänen sosiaalisuudestaan, mutta nyt vasta pääsin näkemään sitä omin silmin.

Emme ole tehneet esikoisen kanssa juuri sen kummempaa kaksin, kuin käyneet leffassa kaksin tai viettäneet yhden hotelliyön kaksin hänen ollessa vielä neljä. Reissasimme paljon kaksin kuopuksen ollessa vielä mahassa, mutta niistä reissuista ei taida hänellä olla paljon muistoja. Samalla, kun hän on viikonlopun aikana iloinnut uusista kavereista ja halunnut ehdottomasti istua heidän vieressään bussissa ja mennä uimahallissa, hän on ollut tarkka siitä, että ravintolassa ollaan äidin vieressä ja tarkistanut, että eihän vaan pikkusisko tule mukaan hotelliin.

Perjantaina olin vähän alakuloisissa fiiliksissä saatuani taas yhden ”et ole tarpeeksi laadukas”-viestin. Saan joka päivä monta en ole laadukas, hylätty, valitettavasti… yms. viestiä, mutta ei saa lannistua. Yrittäjän on myytävä palvelujaan koko ajan siitä huolimatta. Perjantaina nielin tyhjää samaan aikaan kun juna lähti. Näin lapseni ilon, hän oli odottanut viikonloppua kaksin niin pitkään. Ja päätin nauttia ihan täysillä, oli työtilanne mikä tahansa.

Puhuimme juuri siitä eri bloggaajien kanssa, onko järkeä lähteä ilmaiseksi reissulle, josta ei saa palkkaa, käyttää hirveästi aikaa ja vaivaa, maksaa veroja ja mitä lie. Mutta minä totesin siihen, että nämä ovat sellaisia reissuja, joita ei mitata rahassa. Taloudellisesti ei ole mitään järkeä, sen sijaan lapseni elämyskopan kannalta ihan todella paljon iloa. Hän on ollut superonnellinen ollessaan äidin kanssa kaksin, puuhatessaan mielilajejaan ja nukkuessaan äidin kanssa samassa sängyssä. Sitä, miksi hotellit ovat niin valkoisia en pystynyt selittämään. On kuulemma tylsää, kun kaikki lakanoista pyyhkeisiin ovat valkoisia hotelleissa. Yritin selittää jotain puhtauden väristä, mutten keksinyt mitään uskottavaa.

Niin useasti arjessa kiltti esikoinen jää uhmaraivoavan pikkusiskonsa ”jalkoihin”. Vaikka häntä kiitetään avusta, liian usein jutut keskeytyvät ja hän jää isona ja fiksuna liian vähälle huomiolle. Samalla hän on vielä pieni, joka arvostaa syliä, samaa sänkyä sekä kahdenkeskistä viikonloppua.

Niin minäkin. Näin lapseni ihan uusin silmin tänä viikonloppuna. Näin, miten iso ja omatoiminen hän on. Miten paljon taitoja hän on oppinut eskarissa. Miten valtavan sosiaalinen ja välittävä yksilö hän on. Sydämeni särkyi, kun hän mietti muutaman tunnin ystävyyden jälkeen, tulevatkohan uudet ystävät koputtamaan ovelle ja sanomaan hyvää yötä. <3 Kuinka hellyttävää.

Vaikka tässä viikonlopussa ei olisi ollut mitään järkeä taloudellsesti, monia asioita ei voi mitata rahassa. Lapseni on jo niin iso, että uskon hänelle jäävän pysyviä muistoja viikonlopusta. Oli ihanaa katsoa lastani rauhassa, ihan eri silmin, ihan vain lapsena, ei isosiskona. Ilman että hänen tarvitsi katsoa sekuntiakaan pikkusiskon perään tai jakaa huomio. Hän on ollut superaito, ihana lapsi ja näin hänet eri silmin tämän viikonlopun ajan. Hyvin kiitollinen siitä, että saimme kokea tämän yhdessä.

Kiitollisin mielin kohti sunnuntain aktiviteetteja. Tiedättekö mistä puhun, kun lapsia on useampi ja kaikilla aina oma roolinsa?

Vauhtiviikonloppu Huawein läpi

Huh, olipahan viikonloppu! Täynnä tohinaa ja pääasiassa ihanaa sellaista, mutta täynnä myös useita tappeluita ja aikamoista vääntöä. Uhma on täällä kovana ja pelkästään ulospääseminen voi kestää ja pitkään!

En ajatellut juurikaan blogia viikonlopun aikana, vaan mennä touhotin perheeni kanssa ja järkkäri lepäsi paikallaan. Päätin kuitenkin tallentaa viikonlopun Huaweini kautta, sillä se on lähes aina taskussa. Kännykkäkamerat pystyvät nykyään uskomattomiin suorituksiin, mutta välillä itseäni ärsyttää ne tuhannet filtterit, joiden kautta kännykuvia meille syötetään. Päätin ottaa nämä kuvat ihan ilman mitään filttereitä, tästä tulkoot tällainen rehellinen arki(viikonloppu)postaus! Kännykkäkamera pystyy moneen, mutta hämärässä liikkuvia tai ylipäätään koko ajan liikkuvia lapsia se ei tallenna, siihen hommaan järkkäri on must. Monet kuvat lapsista kännykällä ovat tärähtäneitä tähän vuodenaikaan. Mutta tervetuloa meidän viikonloppuun mukaan!

Perjantaina valmistelin ruokaa, oli tarkoitus lähteä luistelemaan syömisen jälkeen. Mentiikin ja luistelu sujui hyvin, mutta ruokaa odotellessa eräs neiti oli saanut tussit käsiinsä. Turtles-naama vähän kauhistutti minua, kun ajattelin  seuraavana aamuna olevaa valokuvausta, mutta yritin ajatella, ettei haittaa. Olkoot sitten muisto tästä iästä!

Lauantaiaamuna mietin, jaksanko lenkille. Olin kuitenkin saanut niin ihanan palautteen Instassa myöhään perjantai-iltana, että oli pakko mennä! Palautteessa kiiteltiin Instagrammini liikuntajuttuja ja sitä, että olen ollut inspiraatio liikkumiseen. Nyt palautteen antajalla liikkuu koko perhe yhdessä ja he ovat saaneet liikunnan jokapäiväiseen elämään. Kun julkaisin viestin, niitä alkoi tulla lisää. Tuli ihan huikean hyvä mieli, että olen toiminut liikuntaan innoittajana. Mistäs sitä tietää, ennen kuin joku sanoo ääneen. Kiitos tuhannesti palautteistanne! Jolkottelin siis hymyssä suin kahdeksan kilometriä auringon nousua katsellen. Taivas oli lopussa pinkki ja superkaunis!

Juoksin suihkun kautta kohti seuraavaa kohdetta, eli tyttöjen valokuvausta. Varasin heille syksyllä vuosikuvauksen, jossa otetaan yksi kuva miljöössä joka kuukausi. Tallentuu niin vuodenajat kuin tyttöjen kasvu. Todella kiva idea! Ja yhden kuvauksen hinnaksi jää 20 euroa, siihen kuuluu myös teetetty kuva, eli mielestäni hyvin kohtuullinen hinta. Ajoimme kuvauspaikalle ja toivon kovasti, että kuopus suostuu yhteistyöhön. Homma alkoi ”en mene kuvaan” sanoilla, mutta saatiin varmasti jotain räpsittyäkin. Olkoot sitten mutruisia tai ei, muisto tästä ajasta!

Kuvausten jälkeen mietimme brunssipaikkaa ja se on kuulkaa yllättävän vaikeaa kello 11. Kaikki paikat olivat aloittelemassa brunssiaan vasta kello 12! Lopulta älysimme Aitoleivän brunssin Keskustorilla, joka alkaa jo aamusta ja suuntasimme sinne. Kävin siellä usein kuopuksen vauvavuonna ja mietin jo vesi kielellä, että heillä on ainakin hyvät irtoteet. Brunssi oli kattava, siinä oli salaatteja, leipiä ja lämpöisiä ruokia ja hinta 19 euroa aikuisilta ihan kohtuullinen, lapsilta veloitettiin 12 euroa, mikä oli mielestäni kohtalaisen paljon moneen muuhun paikkaan verrattuna. Sitten koittikin pettymys: brunssiin kuuluu vain pussitee. Kysyin tähän perusteita, miksi näin on päätetty. Että kahvinjuojat saavat paikan päällä jauhettua kahvia ja teenjuojat pussikuraa? Kun kahvi tulee varmasti kalliimmaksikin kuin tippa irtoteetä. Harmitti. Sain aika tiukan vastauksen siitä, että kyseinen henkilö ei ole tätä hinnoittelua päättänyt ja heillä on hei kaupungin edullisin brunssi (olin juuri maksanut lapsista enemmän kuin missään aiemmin). Ja päälle kommentoitiin, että saat sä nyt tämän kerran sen irtoteen jos haluat.

Irtoteen siis sain ja litkin sitä livemusaa kuunnellessa. Mietin, että se pussiteekin olisi ollut ihan ok, jos palaute olisi otettu vähän ystävällisemmin vastaan. Jäi paha mieli, sillä koin että minulle suututtiin palautteesta ja join teetäni allapäin. Olipahan teevääntö! Mutisin sitä vielä sunnuntainakin miehelle, että jäipä huono maku suuhun.

No, matka jatkui Hoploppiin naapurin pojan kanssa. Lapset viuhtoivat edes takaisin muutaman tunnin, josta siirryttiin kaverille nyyttäreihin ja discoilemaan. Olipahan aikamoinen päivä! Oma moka, kun puhuttiin kaveriperheiden kanssa Hoplopista ja discosta, sanoin molemmille äideille, että lauantaina meillä ei ole mitään. Vasta perjantaina iski hätä, että olen sopinut kaksi menoa päällekkäin ja koska en halunnut ”pettää” ketään, vedettiin ne sitten peräkkäin. Hyvin tytöt jaksoivat!

Sunnuntaina ajelimme kohti Himosta ja pääsimme perille vasta puolenpäivän jälkeen. Lähtö oli yhtä säätöä ja huutoa ja tappelua, tuli hirveä kriisi, kun kuopus heitti palasiksi siskon Tähkäpää-pikkulegot ja niitä sitten keräilin, isänsä illalla kaivoi imurista joitain osia. Huoh. Mutta perillä kuopuskin oli yllättävän innostunut laskemisesta ja innostui pujottelurinteestä, törmäsi yhteen pujottelutuubiin, mutta se tuntui olevan vain hauskaa. Siellä sitten hali tötteröä. Esikoinen halusi isoihin ja minäkin sain ekaa kertaa tänä talvena laudan kinttuihin. Niin se vain palvelee, 1990-luvun lautani, joka ostettiin Iso-Syötteen vuokraamosta muistaakseni vuonna 1996. Huh! 22 vuotta vanha kaveri. Jopa nukutin kuopuksen kärryihin puoleksi tunniksi ja laskin lastenrinnettä, sillä siitä näki alhaalla olevat kärryt koko ajan. Multitasking. Lennosta heitin vielä eri kamat päälle ja suihkin viisi kilometriä hiihtoladulla, Himoksen latu oli todella hyvässä kunnossa ja ihan tyhjä ihmisistä! Ihana pieni suksipätkä!

Rynnistin vielä kotona ennen nukkumaanmenoa kauppaan miehen jäädessä kaivamaan Tähkäpään osia imurista. Kaverin fb-kuvasta inspiroituneena ostin muun muassa tyrnejä. Hän oli postannut kuvan puurosta, jossa oli mm. parapähkinöitä, rahkaa, puolukkaa, tyrniä ja mustikkaa ja minä mietin, että siinäpä setti, jota kuiva ihoni kaipaa! Syön puuron aina mansikoiden kanssa, mutta maanantai alkoi nyt tällä kaverin inspiroimalla tyrnipläjäyksellä! Oli muuten todella hyvää, rahkan jätin jotta rauta imeytyisi paremmin, mutten arvannut miten hyvältä tyrni ja puolukka maistuvat puurossa. Oli muuten ärsyttävää olla sunnuntai-iltana kaupassa, loppu oli monet kalat, parsakaali, sipulit ja vein muuten pakastealtaan vikat tyrnitkin.

Eilen illalla oli vähän jyrän alle jäänyt olo, mutta hyvin se tasaantui yöllä. Luin juuri artikkelin, jossa korostettiin olemisen merkitystä. Että pitäisi olla vain, aivotkin tykkäisivät siitä. Tiedän, ettei päiviä tarvitse tunkea täyteen tekemistä, mutta kertokaa miten lasten kanssa ”vain ollaan”? He tarvitsevat ulkoilua, ruokaa, pukemisapua, vessa-apua ja jotain koko ajan, yleensä myös öisin. Ja jos haluaa itse vielä harrastaa päälle… On se aikamoista sykkimistä!

Mutta hyvillä mielin viikonlopusta. On kivaa tallentaa elämää edes luurilla, kun ei aina kameran kanssa ehdi tai voi. Ja hyvillä mielin liikunnasta ja ulkoilusta, se on kyllä ehkä parasta mitä perheen kanssa voi tehdä. Vaikka eilen mutisin, onko laskettelussa mitään järkeä, se on niin kallista ja samalla vaarallistakin, tulee siinä oltua kyllä koko päivä pihalla!

Mitä pidit tällaisesta ”arki”postauksesta? Mitä omaan viikonloppuusi kuului? Iloista alkanutta viikkoa!

Viikonlopun 6 parasta!

Yritin pari kertaa avata tietokoneen viikonloppuna sillä menestyksellä, että suljin sen saman tien. Oli niin paljon rakkaita ympärillä ja jotenkin irrottauduin täysin kotona vallinneesta stressitilasta, että annoin koneen pysyä kiinni. Viikonloppu toimi monella tapaa ja toi kaivattua perheaikaa sekä aikaa sukulaisten kanssa. Poimin tähän postaukseen vielä muutaman huippujutun erikseen Jyväskylän viikonlopustamme!

1. Teeleidi. Tuo paikka vaan huokuu rauhaa ja hyvää oloa. Omistaja Anne on ihastuttavin persoona ikinä ja löysin uuden teelaadun, Villen Vaniljan, jota oli pakko saada kotiinkin. Tytöt leikkivät ihanassa leikkimökissä ja minä istuskelin ajatuksissani pihalla.

2. Juoksu. Se nyt on aina kivaa, mutta lauantain keli oli todella optimaalinen, oli kivaa päästä miehen kanssa juoksemaan ja aivan parasta oli, että juoksu kulki. Rautakuurin huomaa olossaan ja askel vain rullaa, eikä sellaista uupumusta tai superkorkeita sykkeitä tule, kuin keväällä.

3. Ruoka. Söin viikonloppuna vähän liikaa, mutta joskus täytyy tehdä niin. Konttiravintola Mortonia suljetaan pikkuhiljaa Jyväskylän satamasta, syyskuussa se on auki kelien salliessa viikonloppuisin. Kävimme siis syömässä vielä siellä ja kanasalaatti oli mainio! Sunnuntaina söimme brunssia Vennissä ja teimme supertuhteja lämpöisiä voileipiä kotosalla.

4. Uudet juoksupopot. Hämmästyttävän usein saa juoksulenkkarinsa uusia, sen 800 kilometriä suunnilleen kestävät. Ostan aina vain uudet Niken Vomerot ja ne olivat alessa, josta sai viikonloppuna vielä -20% lisäalen. Tuli siis huima säästö! Värivaihtoehtoja ei ollut, joten nyt olen ensimmäistä kertaa ikinä mustien lenkkareiden omistaja, mutta tykkään kyllä enemmän kuin esimerkiksi viime syksyn värivaihtoehdosta harmaasta.

5. Ihmiset. Äiti, isä, veli, anoppi, mummoni ja oma perheeni. He, jotka ymmärtävät että olen stressannut itseni vähän loppuun ja joiden seurassa voi vaan olla. Seura tekee todella hyvää.

6. Kunnon yöunet. Nukuin jostain syystä mummilassa paljon paremmin kuin viikkoihin kotona. Ensimmäisenä yönä näin unta, että olin työhaastattelussa ja mokailin ja että lähdimme Jyväskylästä näkemättä ketään. Eli stressasin unissanikin. Mutta se helpotti mitä pidemmälle viikonloppu eteni. Mikään ei palauta niin kuin hyvä yöuni! Nukuin vielä päikkärit autossa kotimatkalla ja koin tästä huonoa omatuntoa. Me kaikki kolme naispuolista koisimme ja mies ajoi, hän sanoi että on ihan ok, mutta miten se tuntuu niin nololta nukkua ja laittaa toinen ajamaan. No, teki äärimmäisen hyvää!

Kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut viikonloppu ja uudella tarmolla uuteen viikkoon. Olin todella raato perjantaina, mutta nyt tuntuu jo paremmalta. Luulin jo sairastuneeni johonkin masennukseen kun olo oli niin hirveä, mutta se oikea termi taitaa olla uupumus. Oli maailman fiksuinta pitää viime viikolla monta lepopäivää ja tankata unta.

Saitko itse palauduttua viikonloppuna? Mikä oli viikonlopun kohokohta?

P.S. Oletko huomannut Muumin päivä-erikoismukin arvonnan facebookissa? Käy osallistumassa!