Mitali ja uusi ennätys Finlandia Marathonilla

Sykkeeni nousi, kädet tärisivät ja hiki alkoi valua, kun mieheni kyyditsi minua lauantaina kohti Lutakkoa. Rauhoitu yritin käskeä kehoani, mutta jännitys pyrki väkisin pintaan. Sanoin miehellekin, että minkä ihmeen takia jännitän, voin tuosta vain juosta kympin lenkin, miksi jännitän edessä olevaa varttimaratonia? Jokin näissä kisoissa aina on, että kun lappu on teipattu rintaan, sitä haluaa yrittää parhaansa ja toki ennätyksetkin on usein mielessä. Edessä olisi ensimmäinen kisani ilman anemiaa, josta olen kärsinyt yli 20 vuotta, vaikuttaisiko se asiaan?

Elämäni ensimmäinen varttimaratoni Finlandia Marathonilla

Edessä oli lauantaina siis elämäni ensimmäinen varttimaraton, eli 10,5 km Jyväskylän Finlandia Marathonissa. Naureskelin, että virallinen ennätyshän siitä tulee jos maaliin pääsen, sillä en ole ikinä juossut tällaista matkaa kisassa. Olin ilmoittautunut kympille, jonka piti olla Valon kymppi perjantai-iltana, jo pimeän koittaessa. Kiehtoi ajatus myöhäisestä juoksuajasta näin iltaihmisenä ja valaistu Jyväsjärvi siltoineen on todella kaunis. Mutta perjantailta peruttiin kaikki juoksumatkat ja tiivistettiin tapahtuma lauantaille koska… Tiedätte. Näin päädyin juoksemaan lauantaina kympin sijaan 10,5 kilometriä, sillä virallista kympin kisaa ei järjestetty ollenkaan.

Kesän treenit menivät reisille

Juoksin kesällä todella vähän. Minulla oli motivaatio ihmeen hukassa. Oli kipuja ekasta rokotteesta viikkotolkulla, oli kiire työrintamalla ja sitten oli liian kuuma (oikeasti olin vain ehkä laiska, kunhan selittelen). En ole koskaan noudattanut mitään juoksuohjelmaa ja tiesin, että kympin matkalle kannattaa tehdä vähän vetoja ja palautuksia, jos haluaa kiristää maksimit vauhtikestävyydestä. Näitä lisäsin elo-syyskuussa lenkeille, mutta aika viime tipassa. Olikohan niistä mitään hyötyä, siitä en osaa sanoa.

Finlandia marathonin kaikki matkat alkavat Finlandia-hymnillä ja oli todella vaikeaa pidätellä kyyneliä. Jokin siinä tilanteessa, jännityksessä, kotikaupungissa (kutsun Jyväskylää varmasti aina kotikaupungiksi) ja sävelessä on ihan liikaa. Startti pamahti ja lähdin juoksuun itku kurkussa, ekalla kilometrillä oli vaikeaa saada hyvin hengitettyä liikutukseltani.

Olin ajatellut, että realistinen kympin vauhtini olisi noin 55 minuuttia, eli pingottava olisi 5 min 30 sekuntia kilometrivauhtia. Tähän tähtäsin heti alusta alkaen, ettei loppuun jäisi kirittävää liikaa. Kilsat menivät kuta kuinkin alussa siihen, tuli 5,36 min kilometri, meni 5,20 kilometri. Kolmen-neljän kilometrin kohdalla kelloni sekosi ja kuulin muidenkin puhuvan tästä jälkikäteen. Mitkä voimat siellä Kuokkalan nurkilla saavat kellon heittämään noin? Satelliitit puuttuvat? Oma kelloni näytti vauhtia 4,40 min/kilometri ja heti perään 6,20min/kilometri. Edessä juossut mies tuntui pitävän todella hyvin 5,30 vauhtia, joten tässä vaiheessa päätin vain pitää etäisyyden häneen kohtuu samana ja kellokin alkoi taas näyttää järkevämpiä matkan edistyessä.

Oma ennätys ja täydellinen keli

En muista koskaan juosseeni näin täydellisessä kelissä Jyväsjärveä ympäri. Vaajakosken moottoritien nurkka on aina ollut suht tuulinen, nyt siellä ei yksikään korsi heilunut. Aivan tyyni keli. Täydellinen lämpö (takki meinasi olla kyllä liikaa), hyvin tilaa juosta. Olosuhteet olivat aivan täydelliset. Siellä Vaajakosken motarin nurkilla aloin innostua – enää pari kilometriä maaliin! JEE! Tämähän menee valtavan nopeasti verrattuna siihen, että yleensä juokse puolikasta. Tahti oli tuntunut hyvältä ja pystyin ohittamaan useamman selän parilla vikalla kilometrillä.

Adrenaliini tai endorfiini tai joku, joka aina iskee juostessa päälle sai minut villiintymään ja lauloin sitten ihan täysiä ääneen luureista tullutta Shakiran Try Everything-biisiä. Laitoin vielä uudestaankin tulemaan, sopi niin fiiliksiin.

I won’t give up
No, I won’t give in till I reach the end
And then I’ll start again
No, I won’t leave
I want to try everything
I want to try even though I could fail

Ylipäätään ääneen laulaminen saa minut juoksemaan kovemmin. 9 kilometrin kohdalla kuuntelin ehkä yhtä maailmankaikkeuden nolointa biisiä, E-roticia ja lauloin ääneen kovaa ”Fred come to bed” ohittaessani miespuolista juoksijaa. Vasta maalissa mietin pahimman sekopäisyyden (kokevatko muut tätä?) helpotettua, että hän kyllä varmasti kuuli, näytti juoksevan ilman musaa. Hetkellisesti melkein nolotti.

Kurvasin kympin väliaikapisteelle ajassa 54,10, mikä on selkeästi kovin kympin aika ja lähes minuutin tavoitetta parempi. Vitsi oli hyvä fiilis, vaikka viimeinen 500 metriä oli loputon. Olin vetänyt omalle tasolle aika maksimeissa. Maaliin kurvasin ajalla 57,06 ja loppumetreillä mies, joka tietää hyvin tasoni ja sen miten tiukassa minuutit ovat, huusi ”älyttömän kovaa”. Onnellisena tulin maaliin. Mielettömän ihana juoksu.

Sijoitus oli 46/149 maaliin tulleista naisista, joten kyllä siihen täytyy olla tyytyväinen näillä treeneillä. Happi riitti aivan eri tavalla nyt ei-aneemisena. Hetkellisesti mietin, että olin aika loppu yhden kiekan jälkeen ja tuttuni Pia painoi neljä samalla vauhdilla, että kehtaako tästä tuloksesta iloita. Mutta päätin iloita, Pian treenimäärät ja tavat ovat niin ammattimaiset, ettei voi vertailla. Hän veti muuten hurjan upeasti, lue täältä lisää!

Vaikka siellä omilla rajoilla mentäessä tuntuu monesti pahalta ja vaikka ehkä mutisin, etten juokse enää ikinä, taidan lähteä tästä lenkille. Muita lauantaina kisanneita? Miten itselläsi sujui? Mitali laitettu talteen samoin kuin hyvät muistot! Kiitos Finlandia Marathon jälleen kerran!

Upea uutuus Jyväskylässä, Bistro Kirkkopuisto!

Jyväskylän Kirkkopuisto. Tuo kaupungin kaunis sydän, jonka kirkossa olen päässyt sekä ripille että sanonut tahdon. Sen laidalla on ollut ikoninen grilli niin kauan kuin muistan. Vanhan grillin rakennus on edelleen jäljellä, mutta on nyt remontoitu ja saanut suuren lisäosan – ja näin on syntynyt Bistro Kirkkopuisto. Reilun viikon auki ollut paikka näytti vetävän ihmisiä puoleensa ja viikonloppuna esimerkiksi pöydät olivat illaksi täyteen varattu. Minä piipahdin tutkimassa paikkaa ennen kello kolmea, jolloin keittiö aukeaa. Tuolloin tilaa vielä löytyi ja tarjolla on kahvilatuotteita sekä juomia.

Bistro Kirkkopuisto – ruokaa, juomaa, sauna ja upeat maisemat

Ihan ensimmäisenä ihastuin siihen, miten paljon valoa kahvilaan tulviikaan. Lähes joka seinä on lasia ja valon määrä on ihastuttava. Katossa koristeena roikkuu kaunis kirsikkapuun oksa, jota moni asiakas näytti ahkerasti kuvaavan. Sisustus on yksinkertaisen tyylikästä ja siitä tulee mieleen muun muassa hotelli Verso. Bistro Kirkkopuiston takana onkin Yöpuu-yhtiö, jonka omistuksessa on Yöpuun lisäksi esimerkiksi hotelli Verso. Tältä perheyritykseltä voi odottaa laatua, mikä näkyy minusta heti, kun Bistroon astuu sisälle. On tyylikästä, palvelu on ystävällistä ja kaikki hoituu, vaikka paikka on uusi.

Alakerrasta löytyy myös sauna, joka on varattavissa ryhmille erikseen.

Ihania yksityiskohtia, kuten Piipulan teemukit

Bistrossa on saatavilla arkisin lounasta ja iltapäivästä eteenpäin palvelee menu, josta haluaisin ehdottomasti maistaa ainakin grillistä tulevan maa-artisokka-annoksen! Lisäksi on kahvilatuotteet, joita itse testasin. Olin todella iloinen, että teenä on irtoteetä. Se tarjoillaan suloisista Piipulan mukeista ja muki otetaan itse keskellä olevalta pöydältä, samoin kuin kuuma vesi. Irtoteestä saa kyllä parikin haudutuskertaa irti, joten vettä oli mahdollista hakea lisää ja santsata. Tarjolla oli myös iltapäivälehdet ja iltapäivän kääntyessä illaksi pöytiin sytyteltiin vielä kynttilät.

Istuskelin teemukini kanssa hymyssä suin ja katselin kaunista syyskuun valoa ja hääkirkkoamme. Todella ihana paikka aivan parhailla maisemilla! Kuvittelin jo mielessäni, miltä maisema näyttää esimerkiksi lumien myötä, kun keväthanget kimmeltävät ja laskiaispullat saapuvat ehkä vitriiniin. Ihanaa!

Täyteen oli tosiaan illaksi pöydät varattu ainakin viikonloppuna, eli kannattaa tehdä varaus jos mielii illalliselle. Seuraavalla kerralla testaan sitten menun, paikka vakuutti minut todella.

Oletko ehtinyt testata tätä?

Tunteikkaita ja vauhdikkaita kesähetkiä takana.

Täällä ollaan! Siis kun ei ole lähes viikkoon postannut mitään, tulee olo, että täytyy huudella olevansa vielä täällä. Siis somessa. No toki sen tiesitte, jotka seuraatte minua Instagrammissa, siellä tulee oltua suht aktiivinen vaikka blogin päivitys jäisi välillä vähemmälle.

Missä sitä ollaan luuhattu! Oikealla Jyväskylän lomalla. Mummi ja ukki kyllä passasivat niin, että koin asiasta vähän huonoa omatuntoa. Tekivät ruokaa ja hoitivat tyttöjä, kun me olimme pari päivää Suomipopeilla. Illat venyivät grillatessa, saunoessa ja Unoa pelatessa. Kun maanantaina sain päähäni lähteä lapsuusmaisemiin pyöräretkelle miehen kanssa, niin mummi jo usutti, että menkää menkää, hän hoitaa lapset nukkumaan. Siis iso iso kiitos vanhemmilleni! Niin ja pikkuveljelle, joka suppaili kuopuksen kanssa kun me olimme Gr8wake-vesipuistossa wibit radalla esikoisen kanssa. Aika hauskaa hommaa oli!

Tunteikas Hartolan retki

Poppien lisäksi näimme Jyväskylässä sukulaisia ja niitä oli tarkoitus ”nähdä” myös kotimatkalla. Puhuin paljon Hartolasta miehelle lukiessani Elina Backmanin kirjaa Kun kuningas kuolee. Hymyilytti, kun tietyistä paikoista tuli täysin mieleen appiukkoni mieheni kertomusten perusteella. Olemme käyneet appiukon haudalla Hartolassa viimeksi pari vuotta sitten, mutta emme koskaan lasten kanssa. Tuo kirja innoitti siihen, että päätimme ajella Jyväskylästä kotiin Hartolan kautta ja näyttää lapsille isän lapsuudenkodin, toisen ukin haudan, lapsuuden koulut ja muut.

Ajelimme siis Hartolaan ja pääsimme vierailemaan miehen lapsuudenkodissa. Kiersimme paikkoja ja tytöt näkivät isänsä monta kertaa mainitseman Tarzan-puun. Minä olen jopa yöpynyt tuossa lapsuudenkodissa 10 vuotta sitten, kun se oli majoituskäytössä, eli katselin vähän heidän perässään touhuja.

Hautausmaalla esikoiseni kosketti hautakiveä ja mietti, ettei koskaan sitten päässyt lähemmäs toista ukkiaan. Minäkään en ole koskaan appiukkoani tavannut. Tarinoita kuulemme hänestä vieläkin paljon. Piti nieleskellä liikutusta, oli hyvä retki käydä noissa maisemissa.

Pyörähdys kotona

Eilen ajattelin postata heti aamusta jotain, mutta vielä mitä! Purin reissukamoja ja pesin pyykkiä, poimin vattuja (muutamasta hassusta puskasta tulee valtavasti) ja pelästyin puolikuoliaaksi harakkaa. Se kirjaimellisesti putosi viereeni vattupuskan eteen ja pomppi vieressäni. Sitä sitten ihmettelimme, näytti olevan ehjät siivet, mutta lentoon se ei kunnolla päässyt. Pomppi aidanraosta pois pihaltamme ja kurkimme perään, olisiko pitänyt tehdä jotain? Oliko sillä hätä vai poikanen? Ei kai enää voi olla lentokyvyttömiä harakanpoikasia, voiko?

Vaikka eilen paleli hirveästi, niin pari viileämpää päivää tuli tarpeeseen. Siivosin vihdoin tyttöjen vaatekaapit ja sain myytyä yli 60 lastenvaatetta eilen, se on aina helpottavaa kun homma on tehty. Imuroiminen tuntuu fiksummalta viileässä kuin +30 kelissä ja nyt on koti taas siivottu, puolestani voi keli lämmetä taas. Hah! Ja nukkuminen on muuten helpompaa kun ei ole niin kuuma, vaikka meilläkin ilmalämpöpumput apuna.


mekko, hiuspanta ja aurinkolasit H&M/ kengät Converse/ korvikset MAANANTAIMALLI

Näin se viikko on vain heilahtanut ilman blogipäivitystä. Mutta ehkä tuota ei kukaan näin kesäloma-aikaan edes huomaa!

Mitä siellä on puuhailtu, nautitko viileämmästä kelistä? Onko moni lähtenyt testaamaan kotimaan matkailuvinkkejä, mitä keräsin kesän ajan Pirkanmaalla?