Parempi voida hyvin – pakene arjestasi

*kaupallinen yhteistyö Visit Jyväskylän kanssa

Hyvää uutta viikkoa! Takana on viikonloppu täynnä elämyksiä ja uusia ihmisiä. Niin paljon tapahtui, että ehti jo pää mennä pyörälle, mutta olipa hauskaa. Ja viikonloppu päättyi aikamoiseen jännitysnäytelmään, katsoimme ensi kertaa miehen kanssa yhdessä vikan erän jääkiekkoa! Onnea Leijonillekin!

Suuntasin nimittäin perjantaina entiseen kotikaupunkiin Jyväskylään, jossa puolet sydämestä ja suurin osa suvusta edelleen on. Tapasin uusia ihmisiä ja vietin heidän kanssaan viikonlopun. Minnean muruja on minulle somesta hyvinkin tuttu kasvo ja blogi, sen sijaan Arjen Pilkahduksia sekä Ready Steady Flow olivat uusia tuttavuuksia niin somessa kuin livenäkin. Tapasin kaksi viimeistä perjantaiaamupäivällä Jyväskylässä ja Minnea liittyi iltapäivällä seuraamme. Meitä tuli vastaanottamaan ihana Visit Jyväskylän Johanna, joka piti jälleen meistä valtavan hyvää huolta. Sanoin eilen, että olo oli kuin prinsessalla, kun meitä kohdeltiin niin upeasti, pidettiin kaikesta huolta, eikä mitään tarvinnut miettiä itse. Joku muu oli miettinyt aikataulut, aktiviteetit, ruokapaikat ja kyydit. Sen kun menet paikalle. Äiti-ihminen oli taivaassa.

Myönnän, että olen mennyt liian kovaa toukokuun ja se kostautuu ylikierroksilla ja unettomuutena. Muutaman tunnin unien jälkeen saavuin väsyneenä Jyväskylään, josta suuntasimme suoraan Laukaan puolelle Peurunkaan. Muistatte ehkä, että kävimme siellä niin syksyllä bloggaajien kanssa kuin keväällä perheen kanssa minilomalla. Itselleni on siis muodostunut hyvä käsitys jo paikasta ja käänsin syksyllä kelkkani sen suhteen, että Peurunka ei sopisi nuorille tai lapsiperheille. Sehän on mitä mainion aktiivisen perheen lomakohde!

Tällä kertaa näin Peurungasta taas uuden puolen, kun suuntasimme meille järjestettyyn saunajoogaan. Täytyy sanoa, että se pysähdys kaiken hössötyksen ja unettoman yön jälkeen tuli niin oikeaan saumaan kuin voi olla. Peurungassa on todella iso infrapunasauna, jossa joogakin järjestettiin ja siellä lämpötila pysyy sopivan tasaisena ja 50 asteisena paremmin kuin esimerkiksi sähkösaunassa. Meitä ohjannut Anneli oli niin lempeän ja rauhallisen oloinen, että stressitilani laukesi jo häntä kuunnellessa. Olisi tehnyt mieli halata joogan jälkeen, jos olisi kehdannut. Istuimme hiljaisuudessa ja lämmössä, teimme jalka- sekä keskivartaloa vahvistavia liikkeitä sekä erilaisia venytyksiä. Juoksusta tukkeutunut kroppani kiitti. Anneli kertoikin, että maanantaisin järjestettävässä saunajoogassa käy vakkarina juoksija, joka tekee pitkän lenkin sunnuntaisin ja maanantaina joogaa saunassa. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi näin.

Joogan jälkeen olimme ihan läpimärkiä hiestä, joten oli ihanaa pulahtaa vielä altaaseen sekä poreisiin. Aineenvaihdunta pärähti ihan täysillä käytiin tällä kombolla ja lounas upeissa Peurungan maisemissa maistui ihanalle! Saunajoogaa järjestetään myös tilauksesta, tässäpä ihan huippujuttu esimerkiksi polttariporukalle. On parempi voida hyvin, kuten Peurungan slogan kuuluu.

Lounaan jälkeen olisin voinut kaatua päikkäreille, mutta mepä suunnistimme takaisin Jyväskylän ydinkeskustaan sekä pakohuoneeseen. Mysteeri löytyy Jyväskeskuksen kulmilta, eli ihan ytimestä. Sisään astuessa minua jännitti. En oikeastaan osaa sanoa mikä, pakohuoneet ovat aina vähän hyppy tuntemattomaan, ehkä se. Nykyäänhän ovia ei edes oikeasti lukita, eli tällaisella ahtaanpaikankammoisella ei ole minkäänlaista paniikin vaaraa touhussa. Jännitti, miten vasta tapaamani ihmisten kanssa toimimme ryhmänä, millainen arvoitus meitä on vastassa jajaja…

Saimme ohjeet mitä pakohuoneessa saa tehdä, mitä ei. Mitään ei saa väkisin repiä irti tai muuta vastaavaa. Sitten siteet silmille ja kävely kohti huonetta. Hiippailimme sydän pamppaillen jonossa sisälle puristaen toisiamme olkapäistä. Sitä jotenkin eläytyy ihan täysillä tarinaan ja peliin ja Mysteerissä oli tunnelma ihan 10+. Olimme hetkessä siirtyneet johonkin aivan muualle kuin Jyväskylän keskustaan, unohdimme paikan ja ajan ja kävimme arvoitusten kimppuun.

Psykiatrisessa sairaalassa asuu tunnistamaton naispotilas. Jyväskyläläiseltä katolta löydetty pieni nainen oli liki kuoliaaksi kylmettynyt jäisenä pakkasyönä ja yritti hakea lämpöä ilmastointihormin eteen käpertymällä. Kasvoiltaan herkän näköinen, liki 60-vuotias rouva on mysteeri, sillä kukaan ei tunnista häntä eikä hän ketään. Oikean nimen puuttuessa hoitohenkilökunta nimesi naisen Sofiaksi.

Sofia on lähes katatonisessa tilassa, eikä hän osoita tunteita tai reagoi ulkopuoliseen maailmaan enää normaalisti. Kontaktin saaminen Sofiaan on lähes mahdotonta, koska ihmiset ovat hänelle ilmaa. Puhua hän kuitenkin osaa. ”Tärkein on turvassa, tärkein on turvassa, tärkein on turvassa”, tuntuu olevan ainoa lause, jota hän kykenee enää toistamaan. Sofian mieli – mikä siinä pelottaa?

Pakohuoneessahan availlaan erilaisia lukkoja vinkkien perusteella, jotka löytyvät huoneesta. Tarina muodostaa kokonaisuuden ja aina uuden lukon auettua löytyy lisää vihjeitä. Pelin vetäjä antoi myös välillä vinkkejä, kun huomasi meidän jumittavan. Hän ei koskaan kertonut suoraan vastausta, vaan vinkkasi mihin suuntaan kannattaisi siirtyä etsimään.

Kun ihmiset ovat sinulle uusia, on hauskaa nähdä, miten kukakin alkaa toimia. Toiset toimivat työnjohtajina, toiset puuhailevat hiljempaa, toiset pysyvät rauhallisena ja käskevät muitakin tekemään rauhassa, toisilla nousee pulssi ja äänenkorkeus. Huomasin itse, että ajatuksissani räpläsin ensimmäisen lukon auki, kunnes aloin enemmän kommunikoida ryhmän kanssa. Tuo kokemus tiivisti mielestäni mielettömän hyvin toisilleen vieraita ihmisiä yhteen ja parissa kohtaa pakotti aika tiiviiseenkin tiimityöhön. Yksin et selviäisi. Tunnin peliaika juoksi vauhdilla eteenpäin ja kun aikaa oli muutama minuutti, sain purra hammasta tehdessäni lähes viimeistä arvoitusta. Kädet alkoivat täristä, näinkö me pääsemme ulos? Sillähän ei ole mitään muuta väliä, pääseekö tunnissa ulos kuin se, että saa mielettömän onnistumisen riemun. Vain 30 % kuulemma onnistuu selvittämään Sofian mielen. Samalla hetkellä, kun kelloon ilmestyi 00.00 ajaksi, meillä raksahti auki viimeinenkin arvoitus. HUH! Olipa hilkulla!

Olimme todella paenneet arkeamme Sofian mieleen, kuten Mysteerin slogan on. Peli oli mielestäni kohtuullisen haastava verrattuna niihin huoneisiin, joissa olen ollut ja tarinaltaan ja lavastukseltaan hurjan mukaansatempaava. Mukana oli ensikertalaisiakin, jotka pärjäsivät mielettömän hyvin, eli rohkeasti polttariporukat, naistenillat, synttärit, mitkä vain kannattaa järjestää tällaisessa, vaikka mukana olisi ensikertalaisia tai toisilleen vieraita ihmisiä.

Vitsi mikä hymy kasvoilla oli tuon kokemuksen jälkeen. Lähdimme kokemuksesta pulisten kohti hotellia sekä illallista. Olin täysin päivän aikana irrottautunut stressistä ja unohtanut kiireen ja velvoitteet. Veikkaan, että näette kuvista paistavan ilon ja rentoutuneisuuden, naama oli aurinkoinen koko päivän. Aluksi ajattelin, oliko järkevää tunkea vielä Jyväskylänkin reissu tähän väliin, mutta jo ensimmäisen päivän perusteella saatoin todeta, että oli. Koko viikonloppu oli niin oman näköinen, kun tällainen aktiivisuuspörhelö olen. Jos olet itse ylikierroksilla tai kaipaat asioita, missä et kerta kaikkiaan ehdi miettiä sitä to do-listaasi, tässäpä pari huippuvinkkiä!

Onko sinulle Peurunka, saunajooga tai pakohuoneet tuttuja? Seurasitko reissuamme Instasta, onko jotain osa-aluetta Jyväskylän matkasta mistä haluaisit erityisesti kuulla?

P.S. Jos olet kiinnostunut Peurungan lomasta, nyt kannattaisi napata huipputarjous, jonka pari bloggariporukastammekin meinasi lunastaa. Nimittäin vielä tämän viikon on hintakampanja käynnissä ja kylpyläyön voi lunastaa edulliseen 50 € / hlö hintaan, varattavissa 31.5 saakka ja käytettävissä aina 20.6. saakka. Etuhintaisen varauksen voi tehdä PROTARJOUS koodilla verkkokaupasta peurunka.fi.

Ystävän toteutunut unelma, Puotila

”Tämä on vähän tällainen Lauran ja minun unelma”, totesi Puotilan perustanut Riikka, kun astuimme liikkeen ovesta ulos talviseen maisemaan. Olin juuri viettänyt pari tuntia uudessa lifestyle-myymälässä Vaajakoskella jutellen niin yritysasioista kuin ajatuksista Puotilan takana. Vähän lapsista, elämästä ja ystävyydestäkin. Minulla sattuu olemaan Riikan kanssa samana päivänä, tosin eri vuosina syntyneet tyttäret ja heidän syntymiäänkin muisteltiin. Ja ihanaan naiseen puodin takana tutustuin aikanaan mennessämme samana vuonna naimisiin, mutta ei siitä sen enempää. Vaan tästä tuotteliaasta viiden lapsen äidistä, jonka unelman ymmärrän hyvin. Unelmat ovat tehty toteutettavaksi ja Riikka on viiden lapsen äitinä elävä esimerkki siitä, että kaikki on mahdollista kun vain antaa unelmilleen mahdollisuuden toteutua.

Mikä on siis tuo unelma, joka on nyt saanut nimen Puotila ja samassa tilassa toimii myös Pistola? Kyseessä on tarkkaan mietittyjen tuotteiden lifestyle-myymälä ja Pistola puolestaan tarjoaa erilaisia kädentaidon työpajoja. Istuin Riikan kanssa juttelemassa juoden Teeleidin teetä (jota myös Puotilassa myydään) ja syöden Minna Bakesin kuppikakkua, jotka valmistuvat nekin Vaajakoskella. Riikka kertoi, että kun hän halusi 10 vuotta sitten vaatettaa lapsensa eettisesti ja vain Euroopassa tehtyihin vaatteisiin, oli se lähes mahdotonta. Miettikää mikä tilanne on nyt! Puotilaan Riikka oli valinnut minullekin hyvin tutun Papun vaatteet ja on näin yksi harvoista heidän jälleenmyyjänsä Jyväskylässä. Kaikilla merkeillä, joita myynnissä on on tarinansa. Riikka kertoi muun muassa korteista, jotka ovat vaajakoskelaisen Sanna Kostamon tekemiä. Upeat hevoset Sanna on kuvannut Bosnia-Hertsegovinassa. Samoin sain kuulla, että Fiinin pyykkietikka oli päätynyt hyllyyn, sillä on ainoa etikka, joka löytyy lasipullosta. Piirongin kotimaiset sisustustuotteet olivat kauniisti esillä ja yksi myyntihittejä on autorata, jota ei sitäkään muualta Jyväskylästä taida löytää. Hyllyyn myyntiin valikoituneet kirjat sormiruokailusta ja itsetutkiskelusta olivat nekin ystävien käsialaa. Moni tuote oli vaajakoskelaisen naisen tekemä. Mieletöntä, kuka pystyy näin seisomaan myymiensä tuotteiden takana!

Ideologia ja Riikan huolellisuus tuotteiden valinnassa puhutteli minua paljon. Hän on saanut verkostojensa kautta myyntiin upeita, eettisesti tehtyjä tuotteita ja asetellut ne pitkälti roskalavoilta pelastettujen huonekalujen päälle – ekologisuus kantaa siis tänne asti. Puotilasta voi napata jopa tuoreet leikkokukat matkaansa, eikä Vaajakoskelta ei tuoreita kukkia muualta löydä.

Niin ja se tärkein! Mistä Puotila löytyy? Heti Vaajakosken ison liikenneympyrän vierestä. Sinne on superhelppo poiketa, parkkipaikkoja löytyy vastapäätä tai sivussa olevalta tieltä. Jos olet siis menossa esimerkiksi Pandalle, poikkea täälläkin! Puotilasta voi myös vuokrata tiloja ja lisäksi Riikka suunnitteli ajatusta siitä, että saisi toteuttaa tekemäänsä pukeutumisneuvontaa siellä paikan päällä ja tilaan voisi luoda vaatekaapin ylimääräisistä jutuista second hand-liikkeen. Aika näyttää miten idea kehkeytyy.

Joskus haaveille pitää antaa siivet ja antaa unelmien toteutua. Oli ihastuttavaa kuulla ajatuksia liikkeen takana, hörppiä teetä ja miettiä, että Riikan rohkaisemana minäkin kyllä teen unelmistani totta. Toivon kovasti menestystä Puotilalle ja Pistolalle, kiitos kun sain poiketa näin aukioloaikojen ulkopuolellakin!

P.S. Riikka lupasi, että saan arpoa lahjakortin liikkeeseen, laitoin arvonnan pystyyn Instagrammissani (@optimismiakatja) käy osallistumassa!

Jyväskylän ihana olohuone

Voisin vannoa, että olen ihan äskettäin kehunut teille Jyväskylässä sijaitsevaa ihanaa kahvilaa ja mietin, voinko kertoa siitä taas. Mutta kun tutkin asiaa tarkemmin, huomasin aikaa kuluneen edellisestä postauksesta yli neljä vuotta! Apua, siis ehkä onkin jo aika nostaa esille tätä ihastuttavaa kahvilaa, josta saa varmaankin Jyväskylän yhdet ihanimmista, jos ei jopa parhaat salaatit!

Kyseessä on siis Miriam’s joka sijaitsee Asemakadulla, vastapäätä Jyväskeskusta olevassa Torikulmassa, siis ihan Jyväskylän ytimessä. Miriam’sista saa vaikka minkälaisia erilaisia leivonnaisia, suolaisia ja makeita herkkuja ja niitä ihania, isoja salaatteja. Herkkuja saa muuten tilata vaikka kotiin tai juhliin, Miriam’silla on herkkukauppa verkossakin!

Olin ajatellut, että kävisimme joulun tienoilla enemmänkin Jyväskylän keskustassa, mutta se jäi pakohuonepiipahdukseen ja lounastreffeihin ystävien kanssa. Nuo treffit sovimme aika automaattisesti Miriam’siin, sieltä saa lounasaikaan salaattien lisäksi myös keittoa. Voi olla, että asiaan vaikutti se, että treffasimme kahvilayrittäjän veljen perhettä, mutta aivan ehdottomasti haluan itsekin tukea juuri tuota yritystä ja hehkuttaa sitä teillekin! Nuori nainen yrityksen takana on valittu pari vuotta takaperin muun muassa Keski-Suomen yrittäjäksikin, joten tahtoa ja taitoa kahvilan kulisseissa piisaa.

Miriam’s on kuin suuri olohuone, kun sinne astuu. Se on onnistunut sisustuksessaan ja valaistuksessaan niin, että sinne astuessaan unohtaa täysin olevansa kauppakeskuksessa. Toisessa päässä ei ole edes ikkunoita, joten siellä on helppo keskittyä juttelemaan sen sijaan, että kurkkisi koko ajan ikkunoista kaupungin menoa. Palvelu on ystävällistä, lounaaseen kuuluu leipä ja haudutettu tee ja sanoinko jo, että ne salaatit ovat isoja ja hyviä? Ja leivonnaiset vasta suuria ovatkin, me maistelimme joulun makuista britakakun palaa nelistään, eli yksi pala riitti koko poppoolle. Oli muuten hauskan makuinen kakku, olen aina ihastunut heillä juuri näihin kausituotteisiin! Miriam’sin tuotteita olen joskus omiinkin juhliimme tilannut ja kaikki vieraat kehuivat niitä kovasti.

Kun luin facebookista, että uuden vuoden makuina salaateissa on bataatti-kvinoasalaatti sekä amerikkalainen BBQ-kanasalaatti, aloin välittömästi höpöttää miehelle, miten pääsisin taas lounaalle Jyväskylään. Haluan ehdottomasti maistaa tuon bataattisalaatin ensi tilassa! Te, jotka Keski-Suomessa asustatte ja ehditte sen maistaa ennen minua, tulkaa kertomaan kuinka ihana oli!

Miriam’siin on helppo tulla keskelle keskustaa esteettömällä pääsyllä, sinne ei tarvitse monia portaita ylittää. Vessassa on vaipanvaihtotasot ja nurkassa piirrustustarvikkeita lapsille. Akustiikka on kohdillaan, eikä paikassa ole kauhea älämölö tai musiikki täysillä. Hyviä puolia riittää vaikka muille jakaa, joten suosittelen testaamaan!

Onko tuttu paikka itsellesi? Iloista alkanutta viikkoa!