Kaupungin parasta salaattia!

Kaipaatko tänään hyvää lounasta Tampereella? Tai rakastatko hyviä ja freesejä salaatteja? Minun on pakko nostaa esiin taas paikka, josta mielestäni kyllä saa Tampereen parhaimmat salaatit. Edellisen kerran olen nostanut paikan esille 1,5 vuotta sitten ja välillä on mennyt aikaa, ettei ole tullut käytyä. Viime aikoina on tullut kuitenkin käytyä useasti keskustassa ja olenkin käynyt hakemassa salaatin useasti kotiin.

Mikä tuo paikka sitten on? Se on Powau, joka löytyy Tampereella Stockmannin alakerrasta. Heiltä saa paljon muutakin kuin salaattia, mutta minä olen aina päätynyt salaattilinjalle, ne ovat niin hyviä! Kun menin pari kuukautta sitten hakemaan salaattia mukaan kauhistuin: ne maailman parhaat salaatit olivat muuttuneet buffaksi. Kyselin syytä ja buffa kuulemma vetää ihmisiä paremmin puoleensa. Olin aluksi epäileväinen, mutta aloin silti kerätä aineksia take away-astiaan. Ihastutti jo niiden monipuolisuus: edamame-papuja, bataattia, inkivääri-punajuuria (törkeän hyviä!), pinaattia, lehtikaalia, fetaa… Ja kaiken kruunaa itse tehty kastike (oletan että ovat itse tehtyjä, en ole kyllä kysynyt). Varsinkin pestokastike on mieletön!

Salaattikulhoon mahtuu itse asiassa niin runsas salaatti, että eräänä päivänä söin puolet lounaaksi ja puolet illalla. Mielettömän täyttäviä ja runsaita salaatteja ja mikä parasta, kaikki ainesosat ovat hyvin freesejä. Olen saanut miehenkin koukkuun näihin salaatteihin, sillä ne pitävät nälkää aivan todella hyvin ja ovat monipuolisia. Leipä puolestaan lienee tehty hapanleipään, todella hyvää sekin!

Ja piste i:in päälle on Powaun tyttöjen iloinen palvelu sekä hymy. He jaksavat aina palvella iloisesti ja hymyillä ja neuvoa ihmisiä. Vaikka salaatit ovat minusta kaupungin parhaat hinta-laatu-suhteensa ja makunsa puolesta, on kyllä palvelukin aika lähellä kaupungin parasta! Niin ja joka kuudennen salaatin saa puoleen hintaan salaattipassilla.

Kiitos Powaun tytöt, minä (tai me) tulemme taas!

Kuka muu yhtyy mielipiteeseen kaupungin freeseimmistä salaateista?

Ja shown on jatkuttava

Siis mikä viikko! Kävin kahdessa eri musikaalissa, milloin viimeksi olisin ylipäätään käynyt musikaalissa? Ja miten mielettömiä esityksiä olivat molemmat, hyvin erilaisia, mutta mahtavia genressään.

Eilen hipsittiin illalla kohti YO-taloa, jossa olen käynyt viimeksi ehkä 17 vuotta sitten opiskelijahaalarit päällä. Mietin kuinka se toimii tilana ja varsinkin keikkatilana, seisotaanko siellä ja tungeskellaan eturiviin ja homma yllätti: kahdessa kerroksessa oli tuoleja ja paikatkin oli nimellä varattu, eli ei ryysäystä vaan saatto varatulle paikalle. Hei kuinka ihanaa, olin varautunut johonkin ihan muuhun.

Ja sitten pärähti esitys käyntiin. Lavalla nähtiin siis Show must go on-musikaali, jonne en olisi ikinä päätynyt, jos ystävä ei esiintyisi siinä. Miksen olisi mennyt? Ensinnäkin ajattelin, etten ole ollut mikään suuri Queen-fani, siinä varmaan tulee biisejä, mitä en ole kuullutkaan ja tunnen ne pari hittiä. Ja toisekseen, en olisi saanut vain aikaiseksi järjestää musikaali-iltaa ja varata lapsenvahtia. Mutta ystävän näkeminen lavalla toimi kimmokkeena ja voi elämä, onneksi mentiin. Sillä jo ensimmäisen biisin kohdalla meni kylmät väreet ja ihastus – Mercurya esittävä Mikael Saari oli aivan tajuttoman huikea ja muu ryhmä bändeineen oli upea sekin!

Musikaalin tarina kertoi löyhästi Freddien ja bändin elämästä, lisäksi tarinassa oli tämän päivän cover-bändi kokeilemassa siipiään maailmalla. Tarina jäi vähän toiseksi, sillä biisit veivät niin mukanaan. Se, etten muka ole kuunnellut Queenia tai tunne biisejä unohtui – mikä määrä heillä onkaan elämää suurempia hittejä, jotka kaikki olivat tuttuja. Mikael Saari oli röyhkeä, upea tulkitsija ja hänen äänensä tärähti jokaiseen sielun sopukkaan aiheuttaen jatkuvasti kylmiä väreitä ja kyyneleitä silmäkulmassa. Under Pressure, We Will Rock You, Show Must Go On ja muut lukemattomat hitit saivat laulamaan mukana ja eläytymään esitykseen täysillä. Intiimi keikkatila YO-talo toimi täysillä ja Saari käveli yleisön seassa jopa istuen välillä ihmisten syliin laulamaan. Mieletön, itselleni aika vieraaksi jäänyt taiteilija!

Lavalla nähtiin miehiä hameessa, traaginen Freddien tarina, upeita lauluja, pätkiä jotka naurattivat ja pätkiä jotka itkettivät. En voinut kehottaa menemään katsomaan Nahkatakkista tyttöä, sillä esityksiä ei enää ole (paitsi että luin, että mahdollisista lisäesityksistä neuvotellaan, jee!), mutta tätä ehdit vielä muutamassa kaupungissa katsomaan. Kurkkaa täältä keikkapaikat ja kysy peruutuspaikkoja loppuunmyydyille, niille mekin kurvasimme kun vakkari lastenhoitaja ilmoitti, että hänellä onkin vapaana tuo ilta.

Mielettömiä elämyksiä musiikki ja teatteri tarjoaa, ihan pää pyörällä tämän viikon elämyksistä. ISO kiitos koko huikea esiintyjätiimi!

Freddie Mercury: Mikael Saari
Brian May: Erik Valkama
John Deacon: Tuomas Viiliäinen
Roger Taylor: Simo Stenman

Mikko: Ville Karhi
Pete: Rafael Järvinen
Carita: Elisa Lairikko
Kasper: Valtteri Mönkö

Kitara: Erik Valkama
Basso: Tuomas Viiliäinen
Rummut: Simo Stenman
Koskettimet: Risto Lassila
2. kitara: Sami Tenhunen

Kuka on nähnyt tämän? Queen-faneja ruudun takana?

P.S. Kurkkaa stooreista IGssa (@optimismiakatja) pari Saaren laulupätkää, iltaan asti ehtii. APUA miten kova!

Mahtava Anette ja Pikkubistro Kattila

*ruoat ja juomat saatu

Jatketaanpas vähän Mansen mestojen hehkutusta, nyt kun allekirjoittanutkin on vähän paremmin kartalla. Tiedättekö, tammikuussa avattiin pitkästä aikaa Tampereen Mustavuoren laskettelurinne ja menimme melkein heti avajaisten jälkeen käymään iltamäessä. Kuopuksen jo uuvahtaessa odottelimme muita kahvilassa kaakaolla ja hämmästyin kahvilan kokoa, siisteyttä ja ruokalistaa. Sehän oli oikea ravintola! Oli pastaa, hampparia, siipiä ja esimerkiksi rieskaa täytteillä. Hämmästyin todella, onpa hyvä lista, tännehän täytyy tulla ensi kerralla niin, että syödään samalla reissulla!

Vain hetki tuon laskettelureissun jälkeen sain Tampere Food Club Bloggersien kautta kutsun syömään Kattilaan. Siis täh? Mutta sehän meni konkurssiin loppuvuodesta! Niinpä meni, mutta aloin sitten ihmeissäni asiaa googlettelemaan ja selvisi, että Bistro Kattila ehti olla kiinni noin viikon päivät ja siellä taustalla hääriikin nyt Hopealinjojen ravintolatoimenjohtaja Anette Mellin. Sama upea nainen, joka loihtii esimerkiksi Viikinsaaren mielettömän brunssin kesäisin ja itse asiassa sama nainen on siellä Mustavuoren bistronkin taustalla. Laskettelukeskuksessa on käynyt paljon väkeä syömässä ilman, että ovat menneet mäkeen. Wau!

Kotiläksyni tehneenä ja vähän nolona siitä, etten ollut kartalla asioista kävelin eilen Kattilaan maistelemaan menua läpi. Pikkubistro Kattila sijaitsee kivenheiton päässä Keskustorilta, Hallituskadulla ja on nimensä mukaisesti kohtuullisen pieni ja sympaattinen paikka ja erittäin viihtyisä sellainen. Ruokafilosofia on Anetten käsissä muuttunut hieman siitä, että sen sijaan, että tehtäisiin kalliista raaka-aineista lounasta pidetään se simppelimpänä ja panostetaan enemmän iltaan. Se, mikä ilahduttaa on lähiruokaan panostaminen ja uudet ideat. Tai no se ilahdutti noin ajatuksena ensimmäiseksi, mutta voi pojat mikä menu olikaan, kyllä ilahtuivat makunystyrätkin!

Kun kuulimme mitä on tarjolla, ajattelin ensimmäisen ruokalajin kohdalla, että voi ei, unohdin ilmoittaa ruokarajoitteestani eli lihasta. Eipä haitannut mitään, mentiin kasviksilla ja kalalla! Ooh! Ainoastaan antipastossa oli hieman vasikkaa, joka oli helppo skipata. Mahtavaa, olin todella ilahtunut tästä ja niin oli muutkin pöydässä maistettuaan miten mieletöntä kasvispääruoka oli.

Ilta alkoi antipastolautasella, jossa oli selkeästi oliiveja, vitello tonnatoa, sieniä ja juustoja. Mutta hei! Oliivit olivatkin raakoja luumuja, jotka on kerätty raakana ja säilötty. Mikä idea! Ja miten hauska maku! Pointsit tällaisesta kekseliäisyydestä. ”Oliivit” eli luumut ovat kotoisin Lahtuan luomutilalta Orivedeltä ja lähiruokaa on Saloniemen juustolan juustokin. Goudaa kutun maidosta, ihan mielettömän ihanaa! Sienissä maistuu vähän joulu ja vitello tonnaton kastike ei ole tonnikalasta, vaan kotimaisesta järvikalasta. Onpa kekseliäs aloitus ja jotain ihan muuta kuin oliivit, aurinkokuivatut tomaatit ja ne… No perinteiset jutut ovat.

Ilta jatkuu mustajuurikeitolla, jonka seasta löytyy herkullinen pala Ahlmanin fetaisaa juustoa. Ahlmanin juustot ovat mielettömiä ja todellakin sitä lähiruokaa. Keitto on samettista ja sen kruunaa tuore foccacia. Alan olla hyvin vakuuttunut Anetten taidoista keittiön puolella. Simppeliä, hyvää, lähiruokaa, kasvista, ai jai!

Seuraavaksi nautimme lohta piparjuuren ja retikan kera ja sitten se on sen annoksen vuoro, joka räjäyttää pankin: kasvispääruoka. Kuvitelkaa, olen jättänyt punaisen lihan ruokavaliosta 23 vuotta sitten ja totuin siihen, että lämmitin koulun ruokalassa itselleni kuivaa kasvispihviä tai söin niin monta vuohenjuustosalaattia ravintolassa, etten halunnut enää mennä ulos syömään. Kauas on tultu siitä: edessäni on kasvispääruoka, joka hurmaa jokaisen pöydässä istujan. Annoksen saa myös vegaanisena! Siinä on pohjalla selleripyreeta, päällä vegaanisia perunagnoccheja, ruusukaalia, parmesania, haudutettua maa-artisokkaa ja annoksen kruunaa siinä maistuva tryffeliöljy. Siis järjettömän hyvät, yksinkertaiset, mutta silti niin mielettömät maut. Kylkeen tarjoiltu valkoviini Complantation Blanc 2018 Marcel Deiss sopii täydellisesti annokseen hapokkuudellaan.

Olen ihan onneni kukkuloilla, mutta Anette ei vielä päästä meitä, sillä toki on jälkiruoan vuoro. Minä en lähtökohtaisesti pidä jälkkäreistä, ne ovat usein liian makeita, niissä on viljaa tai pahimmillaan ne ovat jotain suklaakakkua, jota en todellakaan jaksa menun lopuksi. Siksi kevyt mustikkajäädyke mustikkageelillä, mehustetulla mustikoilla ja kristallsoidulla valkosuklaalla on hämmentävä: rakastan sitä. Se on kevyt, raikas, valkosuklaa rapisee ihastuttavasti suussa ja syön melkein koko annoksen. Harvassa ovat paikat, joissa saa täydellisen kasvisruoan ja jälkkärin, jonka eteen liputan.

Anette onnistui täydellisesti. Uskallan varauksetta suositella Pikkubistro Kattilan ”uusia tuulia” ja menen ehdottomasti testaamaan Mustavuorenkin listan. Päivän lounaana näyttää olevan täytettyjä paprikoita, yksi lapsuuden lemppari jota unohdan aina itse tehdä. Kehtaanko marssia päivällisen jälkeen tänään lounaalle vielä? Sympaattinen paikka sydämellisellä palvelulla, mahtavaa työtä!

Oletteko tutustuneet Pikkubistro Kattilaan ennen tai jälkeen omistajanvaihdoksen?