Mistä hyvinvointi koostuu?

Kaupallinen yhteistyö Teva Finland

Mitä sinulle merkitsee hyvinvointi? Onko se onnellinen mieli, jaksava kroppa, joku
onnistunut suoritus vai aikaa perheen tai ystävien kanssa? Todennäköisesti se on kaikkeanäitä yhdessä. Ihmisen hyvinvointi on valtava kokonaisuus, jossa mieli vaikuttaa kehoon jatoisinpäin. On hyvin vaikeaa sanoa, että kun teet näin ja näin, alat voida hyvin. Siihenvaikuttavat niin monet asiat ja samalla jokainen ihminen on oma persoonallinen kokonaisuutensa – se mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi sinulla.

Joitakin yleistyksiä voidaan kuitenkin tehdä. Sanoisin, että sopiva määrä liikuntaa, riittävät yöunet, ulkoilu ja monipuolinen ruokavalio ovat sellaisia perustekijöitä, joiden avulla jaksaa paljonkin. Kokonaisuus korostuu erityisesti näin pimeään ja synkkään marraskuun aikaan ja huomaan heti itsessäni, jos lipsun jostain. Jos unta tuli 6 tuntia 8 tunnin sijaan, jos söin vain leipää jonain päivänä tai en päässytkään moneen päivään ulos lenkille (juoksumatto ei vain korvaa sitä, mutta jäätikkö oli jo hetkellisesti aika haastava!).

Tänä syksynä kroppani on joutunut hirveän koville. On ollut lasten jatkuva sairastelu, josta kirjoitinkin viime viikolla, on ollut yrittämiseen liittyvä stressi ja muutokset, olen juossut puolimaratoninja paahtanut paljon. Tämä jos mikä kuluttaa kroppaa ja on tärkeää pitää huolta monipuolisesta ruoasta ja unista mahdollisuuksien mukaan. Syyskuusta asti olen syönyt vahvaa Betolvex Strong B12-vitamiinia, joka sisältää myös foolihappoa sekä biotiinia. Miksi se on niin tärkeä vitamiini?


Itse olen oppinut paljon omasta kropasta kokeilemisen kautta. Mitkä ovat parhaat juoksulenkkarit minulle, mikä leipä sopii ja mitä vitamiineja tarvitsen. En ole yli 20 vuoteen syönyt punaista lihaa ja se tekee kestävyysurheilun rinnalla muun muassa raudan tarpeelliseksi lisäksi itselleni. Tiedättekö mikä muu aiheuttaa anemiaa kuin raudan puute? B-vitamiinin puute. Myöskään kasvisruokavaliosta sitä ei kerta kaikkiaan saa. Ja anemia ja B-vitamiinin puutos vaikuttavat myös ihoon, kynsiin ja hiuksiin – lista on loputon! Yritys ja erehdys olivat oppejani, kun 15-vuotiaana päätin lopettaa lihansyönnin. Se ja jo silloin haastavat kuukautiset heittivät hemoglobiinin tasolle 90 ja suupieleni halkeilivat jatkuvasti. Luulin olevani allerginen tomaatille ja mitä lie, mutta vasta jossain vaiheessa yksi farmaseutti äkkäsi, että kärsit varmasti B-vitamiinin puutoksesta. Ohentuneet hiukseni, alhainen hemoglobiinini ja haljennet suupielet kertoivat omaa kieltään siitä, että olin vain yks kaks lopettanut punaisen lihan panostamatta varmasti tarpeeksi monipuoliseen ruokavalioon ja vitamiineihin. Siitä päivästä lähtien, siis 20 vuoden ajan, minulla on ollut lähes aina ruokavalion tukena jokin b-vitamiini.

Betolvex Strongin sisältämä B12-vitamiini, foolihappo sekä biotiini ovat elintärkeitä vitamiineja, jotka vaikuttavat moneen asiaan. Foolihappoakaan ei synny elimistössä vaan se tulee saada ravinnosta (sitä on mm. maksassa, joka ei omaan ruokavalioon kuulu). Foolihappo on erityisen tärkeää raskaana oleville ja sanoisin, että biotiini raskauden ja imetyksen jälkeen. Hui sitä hiusten ohenemista!
Tiedättekö mihin muuhun b-vitamiini vaikuttaa? Muistiin! En tiedä kuvittelenko, mutta
väitän, että aina kun syön vahvaa b-vitamiinilisää, en sekoile ja unohtele hetktisessä
pikkulapsiarjessa yhtä paljon. Toki monesti on vaikeaa sanoa mistä unohtelu ja väsymys johtuu, mutta vitamiinit ovat itselleni ympärivuotinen lisä hektisen arjen, kovan liikunnan ja kasvispainotteisen ruokavalion rinnalle.

Ja, kun ulkoilu, monipuolinen ruokavalio (se inkiväärijuoma, muistatteko postauksen siitä!), vitamiinit ja urheilu yhdistetään riittäviin yöuniin, on tuloksena hyvä vastustuskyky ja terveys. Niin olen porskuttanut sairastuvassa viisi viikkoa pysyen itse terveenä (kop kop). Uusimpana mukana kuvioissa on villityksemme avantouinti, jonka uskon vakaasti myös lisäävän hyvinvointia, en ole koskaan nukkunut niin hyvin kuin avantokertojen jälkeen (tai järven, eihän siellä vielä mitään jäätä ole ollut).

Käytätkö itse jatkuvasti jotain vitamiinilisää? Mitkä ovat omat kulmakivesi hyvinvoinnissa?

Päivittäinen hyvinvoinnin trioni

Muistatteko kun valittelin muutamia kuukausia sitten, että ihoni on kurjassa kunnossa? Se ei ollut siis pelkästään pintakuiva, vaan ihan rutikuiva syvältä asti. Silloin käydessäni kasvohoidossa sain vinkkejä niin tuotteiden korjaamiseen kuin sisäiseen hoitoon, sillä iho pitäisi saada paksuuntumaan talvea vasten. Näin se kestää säätä paremmin ja vahvistuu ohuesta ja kuivasta ryppykasasta paremmaksi.

Olen parin kuukauden ajan nauttinut kolmen pillerin satsin, joka sisältää helokkiöljykapselin, Heleinin anti-aging kapselin sekä vahvan b-vitamiinin. Koska ruokavaliostani puuttuu punainen liha, jää B12-vitamiin saanti helposti vähälle. Se vaikuttaa niin jaksamiseen ja muistiin ja kun jaksaminen on helposti muutenkin kovilla tällä hetkellä, toivon tämän vitamiinilisän korjaavan ja lisäävän edes hieman jaksamista. Minulla on aina joku b-vitamiini käytössä, mutta tätä kokeilin ensi kertaa ja se lupasi olla erityisen tehokas.

aamupillerit1

Heleinin anti-aging-tuote on todellinen kauneuspilleri, sillä tuo kapselikin on glitterimäinen ja kimaltava. Se lisää ihon elastisuutta ja kosteuspitoisuutta. Kun ikää tulee ja kollageeni vähenee, ei enää esimerkiksi veden litkiminen yksissään auta sisäisen kosteutukseen, vaan siihen tarvitaan monesti lisävitamiineja ja antioksidantteja. Apteekista saatava ravintolisä sisältää mm. Q10:ä sekä hyaluronihappoa, jotka edesauttavat ihon kimmoisuutta.

Helokkiöljy erottuu puolestaan muista kasvirasvoista erittäin korkealla GLA-rasavahappopitoisuudellaan. Tällä rasvahapolla on suuri merkitys ihon kiinteyden ja kimmoisuuden kannalta. Helokkiöljy voi auttaa myös hormonitoiminnan tasapainottamiseen sekä PMS-oireisiin.

aamupillerit2 aamupillerit5

Nyt kun olen syönyt tätä komboa aamuisin kahden kuukauden ajan ja korjannut myös ulkoisia ihonhoitotuotteita, voin rehellisesti sanoa ihoni voivan paremmin kuin aikoihin. En tiedä oletteko pistäneet merkille ihoni kuntoa esimerkiksi asukuvista. Ihon hoito on ollut uskomattoman helppoa, kun ei tarvitse tuskailla epäpuhtauksien ja toisaalta kuivuuttaan hilseilevien kohtien kanssa. Tietysti on hankalaa kun syö useampaa tuotetta yhtä aikaa, niin ei pysty sanomaan mikä vaikutti eniten, mutta kyllä tässä on sellainen trio, etten taida hevillä luopua.

aamupillerit3 aamupillerit4

Käytätkö itse ravintolisiä? Uskotko niiden tehoihin?

*Helein-tuotteet saatu blogin kautta