14 ja 17 vuotta taukoa – mitä sitten tapahtui?

Niin, sen kun tietäisi. Mutta niin kävi, että kiitos Vuokatin loman ja Wernerin laskettelukoulun, meidän perhe on tällä hetkellä hyvin hurahtanut talviurheilujuttuihin. Ensin motivaattorina toimi se, että käydään kokeilemassa ennen laskettelukoulua onko lapsella yhtään intoa. Oli ja laskettelukoulu oli todella hyvä ja into jäi. Sitten äiti innostui kaivamaan lautansa esiin ja harjoittelemaan taitojaan yli 14 vuoden lautailutauon jälkeen, Vuokatinrinteiden mattohissit auttoivat voittamaan kammon. Hissitouhu on tauon jälkeen melkein pahempaa kuin alastulo, mutta mattohississä seistiin lauta kainalossa – voiko helpompaa olla! Tosin oma laskemiseni oli lastenrinteitä ja hiljaista vauhtia, mutta sain kuitenkin tultua alas. Miehen lautailu olikin sitten aika paljon sujuvampaa.

vuokatti+lumilauta+vuokatinrinteet vuokatti+lumilauta+vuokatinrinne

Mutta sitten. Mikä meidät yllätti täysin, oli 1 v 10kk vanha taapero. Hän karjui vuokraamossa siskonsa lähtiessä laskettelukouluun, että missä minun sukset, missä minun kypärä! Huviksemme kysyimme, kuinka pientä monoa löytyy ja pienin oli koossa 24. Ei olisi tullut mieleenkään viedä pientä rinteeseen, mutta kun hän vaatimalla vaati. Niinpä siskon toisena laskettelupäivänä me veimme alle kaksivuotiaan suksille, mattohissillä ylös ja isänsä mietti, miten sen ikäisen kanssa tullaan alas. Eipä tarvinnut miettiä, sillä hän halusi tulla itse. Käänsi suksensa kuin luontaisesti lopussa auraan ja tuli yksinään alas. Olin totaalisen hämmästynyt. Se tyytyväinen ilme, mikä naamalla oli kun sai sukset ja huuto ”uudestaan”. Olimme ajatelleet lyhyttä könyämistä, sen sijaan taapero laski innoissaan lähes koko tunnin, minkä kamat olivat vuokralla. En edelleenkään pysty tätä hämmästelemättä kertomaan, olimme niin äimänä tästä itsenäisestä laskemisesta.

vuokatti+laskettelu+vuokatinrinteet vuokatti+taapero+laskettelu vuokatti+vuokatinrinteet+lapset

Joten siinä missä Vuokatinrinteiden testaus jäi viime vuonna yhteen parituntiseen, minkä mies oli yksin rinteessä, tänä vuonna viikossa ehti olla neljä rinnepäivää ja me kaikki tulimme alas. Viimeisellä kerralla pakkasta oli 16 astetta, joten vuorottelimme sen kanssa, kuka oli Hupilassa eli lastenleikkipaikassa rinteen alla. Siellä taapero viihtyi, kun keli meni vähän liian rapeaksi hälle. Hissilippu oli kivasti hinnoiteltu, muutaman helpon rinteen lipun sai 10 eurolla koko päiväksi ja lapset eivät tarvinneet lippua. Nämä rinteet piisasivat meille hyvin!

Viikko 5 on myös ihanteellinen loma-aika ”ruuhkien” puolesta, näette kuvistakin kuinka paljon niitä oli. Tilaa harjoitella ja laskea oli vaikka muille jakaa, enkä lakannut ihastelemasta rinteiden upeaa kuntoa ja rauhaa rinteessä. Hississä olin lähes aina yksin. Matkaa rinteille Katinkullan majoituksesta oli pari kilometriä, joten oli helppo piipahtaa vaikka se tuntikin rinteessä.

No, jos lautailusta oli 14 vuotta aikaa, niin mistä sitten 17 vuotta? Hiihtämisestä! Minä hiihdin aikoinaan ihan hirveästi, niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Sitten tuli vain stoppi. Muutto, työt, ulkomailla asuminen, aina joku syy. Lopulta ei ollut suksia. Esikoinen on tänä talvena innostunut hiihdosta tosissaan ja laskettelukoulun myötä myös hiihtomäet luonnistuivat hyvin. Arvaatte, mitä taapero sanoi kun näki siskonsa hiihtävän? MISSÄ MINUN SUKSET kuului taas. Hän sain jalkaansa kenkäsukset ja ensimmäisenä hiihtopäivänään Vuokatissa hiihti vaikka kuinka pitkään. Katinkullan lomalla oli ihanaa juuri se, että ladut lähtivät ovelta, ei tarvinnut kuin laittaa monot jalkaan ja lähteä. Reitit olivat upeassa kunnossa (monesti olen kärsinyt alamäessä rikki olevista laduista, mutta tuolla ei ollut koskaan sitä) ja reitit kylpylän lähellä tasaisia, joten lapset pärjäsivät hyvin.

vuokatti+hiihto+katinkulta+ladut vuokatti+hiihto+katinkulta vuokatti+taapero+hiihto vuokatti+katinkulta+latu vuokatti+hiihtoladut+katinkulta vuokatti+hiihtäjä

Lasten myötä siis minä lainasin äidiltäni sukset ja ajattelin kokeilla vähän hiihtoa. Kävi sitten niin, että hiihdin jokaisena lomapäivänä. Koska sukset olivat minulle vääränkokoiset, jouduin hiihtämään hartiavoimin ja kädet täristen, sillä ne menivät lähinnä taaksepäin. Mutta hiihdin silti. Kelit ja upeat ladut kutsuivat puoleensa niin. Lopulta innostuimme niin, että laitoimme lapset pariksi tunniksi Katinkullassa olevaan maksulliseen lastenmaailmaan ja lähdimme miehen kanssa kaksin hiihtämään. Ensimmäistä kertaa ikinä. Oli iltapäivä, pakkasta 15 astetta, maisema oli hurjan kaunis ja me hiihdimme ekaa kertaa yhdessä. Ihana iltapäivä!

vuokatti+hiihto vuokatti+hiihtokuva

Mihin tämä kaikki sitten johti? Siihen, että tänään, laskiaissunnuntaina, olemme lähdössä päiväksi rinteeseen ja hiihtämään. Eilen oli suksitestaus Kaupissa ja minä kokeilin oikeankokoisia suksia – nauratti, kun huomasin miten dramaattinen ero on, kun sukset ovat oikeanlaiset. Päädyin siis suoraan XXL:n hankkimaan Fischerin karvasukset ja tänään toivottavasti niillä hiihtelen, ehkä tulen rinteestä välillä laudalla.

Kiitos siis lasten, mekin pääsimme taas takaisin näiden talviurheilulajien pariin. Kiitos osaksi Vuokatinloman ja mahtavien olosuhteiden, kiitos sen, että Tampereellakin on ollut näin upea talvi. Minä olen aivan into piukeana näistä lajeista, vuonna 1995 ostettu lauta pelittää mainiosti ja suksikaupoilla olin ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen.

Tästä tekstistä tuli ihan huikean pitkä, mutta toivon, että saitte siitä inspiraatiota. Hiihto on aikamoinen välinelaji, mutta huomasin, että vaikka suksi lipsui sataan suuntaan, maisemat ja hyvät ladut sekä into veivät niin mukanaan, että hiihdin siitä huolimatta.

Nyt otetaan kaikki irti lopputalvesta, eikö? Innostaako itseäsi rinnelajit tai hiihto? Suosittelen lämpimästi elvyttämään harrastuksia, jos edelliskerroista on aikaa. Kyllä sitä vielä osaa!

Talvista laskiaissunnuntaita kaikille, pitäkää kivaa!

Tasan kaksi vuotta pysäyttävästä päivästä.

Minä ajattelin kuulkaa, että tulen aivan täynnä tarmoa kotiin lomalta. Kyllä itse asiassa jollain tapaa olinkin ihan täynnä energiaa ja hyvää mieltä, mutta maanantaina huomasin, että kolme rinnepäivää, kuusi hiihtopäivää, kuusi uintipäivää, pulkkamäet, jumpat ja safarit painoivat kropassa. Purin vielä vauhdilla kaikki laukut ja pesin pyykit, tiistaina urakoin viikon sähköpostit pois ja osallistuin skype-keskusteluun ja samalla yritin napata taas kiinni siitä ajatuksesta, että olen arkisin yksin. Se vaatii vähän totuttelua.

On siis ollut hullu hoppu ja pari päivää ihan jäätävä väsymys, unettomuuskin hiipii aina mukaan kuvioon, kun tunnen, että vuorokaudesta loppuu tunnit. Kyllä siitä toisesta aikuisesta on ihan järjetön apu arjessa, sen huomaa kun jää yksin. Lomalla kuviosta tippuu vielä pyykinpesut ja siivoilut, eli kaikki aika käytetään ulkoiluun, touhuun ja yhdessäoloon. Olen ehkä maailmankaikkeuden huonoin lomalta palaaja, mieli laahaa vielä muualla ensimmäisen viikon ja haikeus on kova!

desigual+neuletakki+vuokatti desigual+knitweardesigual+knitwear+secondhand

Mutta. Sitten kolikon toinen kääntöpuoli. Minä rakastan touhuta ja puuhata lasten kanssa. Ja olen onnellinen kun jaksan ja pystyn. Tämä päivämäärä on nimittäin piirtynyt lähtemättömästi mieleeni kahden vuoden takaisten tapahtumien vuoksi. Niille, jotka eivät muista tai eivät olleet tuolloin vielä matkassa, kerron tiivistelmän.

Menin sairaalaan näytille verenvuodon takia raskausviikolla 33. En ollut enää hirveän huolissani, sillä tuo vaiva oli ollut mukana lähes koko odotuksen. Viikonloppuna olimme käyneet Disney on Ice-showssa ja matka oli ollut tuskainen, autossa istuminen teki sen, että maha oli kivikova koko ajan. No, sen jälkeen olo helpotti ja unohdin asian.

Tuolla sairaalakäynnillä lääkäri totesi tylysti, että tämä vauva on syntymässä, ei saa syntyä. Sinä menet suoraan osastolle ja saamaan kortisonipiikkejä, etkä saa liikkua. Järkytyin ihan hirveästi, itkin valtoimenaan paniikissa ja mies, joka odotti työpäivän kesken lounastunnilla sairaalan kahviossa esikoisen kanssa, viestitteli, että mikä tilanne. En muista tuosta hetkestä mitään. Seisoin käytävässä joku lappu kädessä, minua saatettiin osastolle, ehkä soitin (?) miehelle hysteerisen puhelun ja kerroin tilanteen. En edes muista, miten ratkaisimme sen päivän, sillä esikoinen oli kotihoidossa ja miehen oli tarkoitus palata töihin. Päässäni risteili kaiken maailman kauhukuvat ja sairaalassa olo oli hirveää.

Siitä alkoi päivä kerrallaan eläminen, täysi makaaminen, päivä kerrallaan sen keksiminen, kuka hoitaa esikoista. En pystynyt nukkumaan sairaalassa, minuun pistettiin jos jonkinmoista ainetta, kortisoni aiheutti ihan hirveät sivuoireet ja vähän väliä joku tuli ottamaan supistuskäyrää ja hoki ”oi voi voi, nämä ovat ihan synnytyssupistuksia, ei saisi olla”. Itkin silmät päästäni kuuden opiskelijan keskellä, joiden tutkimuskohde olin ja kuuntelin, kun lääkäri selitti, että tämä vauva voi syntyä milloin vain. Opiskelijat katselivat muualle ja vaikuttivat vaivaantuneilta, minä tunsin itseni esineeksi. Teki mieli kirkua.

Kun eräänä yönä itkin ääneen käytävässä, tuli toinen äiti luokseni ja kertoi olleensa jo viikkoja osastolla ja ymmärsi kuinka hirveää siellä olo on. Hän oli päässyt viikolle 32 ja toivoimme yhdessä viikkoja lisää. Kun tapasin hänet seuraavana päivänä, hän voipuneena ilmoitti, että vauva oli pitänyt leikata vain tunti keskustelumme jälkeen ulos. Toivoin parasta hänelle ja vauvalle. Yhdessä huoneessa oli äiti, jonka vauva syntyi viikolla 24. Tuo osasto oli jotenkin niin täynnä toivoa, epätoivoa, surua ja äitejä, jotka kulkivat surullisena käytävällä, että ajattelin kahdeksassa päivässä tulevani hulluksi.

desigual+pieces+vuokatti desigual+vuokatti
farkut LINDEX/ toppi NEO NOIR/ neuletakki DESIGUAL (second hand)/ kengät MUSTANG/ pipo PIECES

No, te tiedätte miten meidän tarinassa kävi. Päivä kerrallaan nitkutimme, oloni oli aivan hirveä ja tuntui monta viikkoa siltä, että hän syntyisi. Lopulta homma käynnistettiin viikolla 39 ja neiti lensi hetkessä pihalle. Itkin helpotusta, onnea ja kaikkea mahdollista.

Siksipä kiireen keskellä yritän muistaa aina raivata tilaa syliajalle, halauksille ja yhdessäololle. Sitä viime viikkomme oli täynnä. Tämä päivämäärä kaksi vuotta sitten pysäytti oman touhuamiseni niin rajusti ja pisti arvoja uuteen järjestykseen, etten sitä unohda. Olkoon kiire, se on ihanaa että saamme touhuta ja saamme touhuta yhdessä. Ja aina välillä pysähdytään. Yhtään aamuakaan en suostu ilman aamuhalia aloittamaan.

Halaan siis kuopusta tänään erikoisen lujaa. Niin kuin tuota toistakin. Hitsi että pienellä pitää olla kiire oppia kaikki aikaisin, mahassakaan ei meinannut malttaa.

Toivon oikein onnellista ja halauksia täynnä olevaa torstaita sinulle! Nämä lumikuvat muistuttavat ihanasta lomaviikosta yhdessä ja asu on sitä, mitä oli koko viikon – tukkaa en laittanut kertaakaan, pipo oli päässä jatkuvasti ja yleensä farkkujenkin tilalla toppahousut. Pyllyssä aina vähän lunta!

Mitä mielipiteitä asusta? Ovatko omat odotuksesi sujuneet hyvin? Oletko joutunut pelkäämään? 

P.S. KIITOS ihanista kommenteistanne blogisynttäripostaukseen! Arpaonni suosi tällä kertaa KIRSIÄ, voittajalle laitettu sähköpostia!

Satumaassa huskyjen kanssa

Sitähän se on tällä hetkellä ollut, yhtä satumaata tämä Suomen talvi! Mietimme, onko tylsää mennä taas Vuokattiin lomalle, samalla viikolla kuin viime vuonna ja tehdä vielä samoja juttuja, mutta ei ollut. Oli aivan ihanaa vain.

Yksi vaikutuksen tehnyt juttu oli huskysafari, vaikkemme viime vuonna ajaneet kuin Nupun ja Nallon kierrosta, jossa mennään kohtuu pientä ympyrää. Kun olimme todenneet, että pienetkin lapset pärjäävät mukana, varasimme tälle vuodelle Alfonsin metsäretken.

huskysafari+vuokattisafaris huskysafari+husky

Saapuessamme Vuokatti Safarisin pihaan Kimmo huuteli jo ovella, että tervetuloa, tehän osaattekin jo tämän homman! Esikoinen ryntäsi sisään ja alkoi kertoa kadonneesta (oikeammin hyvässä tallessa kotona olevasta) huskyajokortista, jonka sai vuosi sitten. Saivat sitten heti kättelyssä uudet omilla nimillään, kuopuskin kajautti kovalla äänellä nimensä ja pyysi omaa korttia. Jo viime vuonna jäi mieleen, kuinka ystävällinen yrittäjäpariskunta tämän yrityksen takana puuhailee ja kuinka he jaksavat loputtomiin höpöttää lasten kanssa. Meidän tytöillä nimittäin juttua riittää. Niin oli nytkin ja höpöttelyä riitti lomapuuhista pizzoihin!

Viime vuonna tuli yllärinä, että valjakkoa pitää ajaa itse. Vähän kauhistuin silloin, kun olin ajatellut vaan fiilisteleväni reessä, mutta nyt tuo puoli oli tiedossa eikä tullut yllätyksenä. Meitä lähti lopulta metsäretkelle kahdeksan valjakkoa oppaat mukaan lukien, eli homma aloitettiin kunnon opastuksella siihen, miten valjakkoa ajetaan. Me olimme sen verran tiiviisti reessä tyttöjen kanssa, että skippasimme kuskin vaihdon ja mies sai ajaa koko matkan. Halutessaan sai puolivälissä vaihtaa kuskia.

Retkelle saa paikan päältä myös varusteita, ettei pakkanen puraise. On saappaita, rukkasia ja haalareita, eli naama on ainoa, joka saattaa pakkaselta jäädä vähemmälle suojalle. Sen verran kipakka keli meidänkin safarilla oli, että olimme sen pituuteen tyytyväisiä. Itse ajolenkki kesti jonkin verran alle puoli tuntia. Pihalla ohjeistusta jatkettiin ja myönnän, tytöt kuuntelivat ohjeet paremmin kuin äiti, joka heilui kameran kanssa. Mutta kun, mutta kun… Olimme sopineet, että mies ajaa, niin. No, sieltä huudeltiin Katjaakin kuuntelemaan, köh.

huskysafari+talviloma huskysafari+ajoohjeet huskysafari+huskytarha huskysafari+vuokatti

Joka tapauksessa rekeen päästiin ja juuri mahduttiin kolmestaan, ensi vuonna pitäisi ottaa jo kaksi rekeä. Se voima ja into mikä koirissa on on käsittämätön. Vaikka mies seisoi reen jarrulla ja me kolme olimme kyydissä, se vähän nytkähti jo kahden koiran ollessa kytkettynä rekeen. Yhteensähän yhtä valjakkoa vetää kuusi koiraa. Halutessaan nuo koirat saavat vedettyä vaikka mitä, kuulemma jopa henkilöauton.

Kahdeksan valjakkoa, joissa jokaisessa kuusi aivan intona olevaa koiraa. Voitte kuvitella lähdön hetken, voi sitä menoa! Me olimme vielä pitämässä peräpäätä, eli saimme odotella hetken ennen kuin koirat pääsivät vauhtiin. Aina jos pysäyksiä tuli kesken reissun, koirat kääntyivät hyvin kysyvinä katsomaan kuskia ja odottelemaan matkan jatkumista, intoa piisasi.

Ja kun reki lensi vauhtiin ja läpi valkoisen metsän, olihan se nyt aivan mieletöntä. Siinä maisemassa ja hetkessä on jotain satumaista ja olin onnellinen, että mahduttiin vielä yhteen kyytiin perheenä ja saatiin höpötellä matkalla. Esikoinen huusi minulle ”kato äiti miten upeaa, ota kuvia”, hyvin on äidin kuvausinto mennyt luihin. Minä huokailin ihastuksesta ja huutelin välillä miehelle, että muistathan jarruttaa, kun isompia mutkia tuli. Oli upean näköistä, kun niin monta valjakkoa meni peräkkäin ja esimerkiksi peltoaukealla näit yhtä aikaa ne kaikki.

huskysafari+vauhti huskysafari+valjakko huskysafari+huskyt huskysafari+talivhuskysafari+lapset

Kyyti oli satumaista, jännää ja yhtä lailla leppoisaa, sillä loppuvaiheessa huomasin taaperon nuupahtavan. Saapuessamme perille hänet sai kantaa sisälle kahvilapuolelle nukkumaan, minä jatkoin esikoisen kanssa koiratarhaan tutustumaan. Ihan joka ikisen koiran nimi oli nimittäin luettava ja ihmeteltävä viime kesän pentuja.

Vielä fiilistellessämme sisätiloissa reissua takkatulen äärellä ja hörppiessämme teetä sekä mehua kuopus nukkui. Kannoimme hänet seuraavaksi autoon, jossa hän edelleen nukkui. Olipa mahtava nukutuskyyti, ei kotona tällaista näe!

Kaikki siis nautimme reissusta taas kovasti ja valtavan kauniista luonnosta. Kiitos taas Kimmo, Päivi ja muut!

Oletko kokenut huskysafaria jossain? Mitä pidit? Tai onko suunnitelmissa?

*minun reissu ilmainen, loppuperheen omakustanteinen