Miten lopettaa suorittaminen ja oppia arvostamaan itseään? Miksi siihen tarvitsee apua ja mikä siihen ajaa? Sis. arvonnan!

Kaupallinen yhteistyö Kasain kanssa

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää

Vaik sut on luotu kantamaan
Nousemaan aina uudestaan

Minä olen aina ollut jonkinlainen pärjääjä. En ainakaan lapsena ajatellut olevani suorittaja, mutta hirveän pienenä aloin jo jättää puhumatta mietteistäni kenellekään, sulkeuduin, mietiskelin ja päätin pärjätä. Tein listoja mitä kaikkea aion tehdä ja päätin, että olen vahva. Päätin, etten anna koulukiusaamisen musertaa minua, vaan teen täysillä töitä ja näytän, että pärjään elämässä.

En ole myöskään osannut pyytää apua oikein ikinä. En silloin, kun uuvuin lukioiässä ensi kertaa erinäisistä henkilökohtaisista syistä, en silloin, kun vauvavuotena meinasin musertua omaan unettomuuteen enkä nyt, kun yrittäjyyden paineet, se ettei osaa pitää kunnolla vapaapäiviä meinaavat uuvuttaa. Kyllä minä pärjään. Sitten tulee hetkiä, kun tuntuu että en pärjää. Tarvitsisin siis eniten apua siihen, miten tyhjentää pää? Miten sammuttaa kaikki laitteet ja pitää välillä ihan oikea vapaapäivä?

Mistä suorittajuus johtuu?

Tämä on kysymys, jota olen pohtinut ihan hirveästi. Olen sellainen perikuva esikoistytöstä, kiltistä ja hiljaisesta suorittajasta, arasta koululaisesta, joka teini-iässä alkoi oireilla ja kaikki panivat sen teini-iän piikkiin. En jaksanut nousta kouluun, arvosanat laskivat, lintsasin, karkasin ikkunasta, tein kaikkea tyhmää. Osa varmasti teini-iän juttuja, osa sitä, että olin väsynyt olemaan se kiltti kympin tyttö, jota kiusataan painosta ja punastelusta.

Aina piti vaan pärjätä, en osannut puhua kenellekään miten paha olo minulla oli ja aloin oireilla käyttäytymällä tyhmästi. Se johti siihen, että rehtori uhkasi erottaa minut koulusta ysiluokkalaisena (onkohan sellainen mahdollista, vieläkin pohdin asiaa?) ja siihen, että tajusin etten pääse lukioon näillä arvosanoilla. Itkien menin opettajien luo ja he näkivät, että olen voinut pahoin. Todella moni opettaja antoi minun tehdä muun muassa ylimääräisiä englannin aineita ja näin puurtamalla nostin arvosanojani ja pääsin siihen lukioon, mihin halusin.

Osaltaan suorittajuus johtuu siitä, että sitä haluaa tehdä kaikkea mahdollista koko ajan. Hoitaa kodin, harrastaa, tehdä lasten kanssa, hoitaa lasten juttuja, vaatehuoltoa, tehdä töitä, saada niitä tuhansia ideoitaan kuviksi ja teksteiksi, kirjoittaa, markkinoida yrityspalvelujaan. Mutta lopulta tekee sitten kaikkea vähän kuin vasemmalla kädellä. Ei ole oikein läsnä missään. Sen sijaan, että ottaisi ajan ja paikan kaikelle, myös sille vapaapäivälle, huitoo vähän kaikkea täysillä koko ajan. Se johtaa stressiin, huonoihin uniin, unohteluun, epämääräiseen läsnäoloon ja epäonnistumisen tunteisiin. Minä nautin töistäni mitä teen, minä rakastan lapsiani ja harrastamista, rakastan ulkoilua ja ruoanlaittoa. Mutta kaikkea ei voi eikä tarvitse tehdä joka päivä. Tarvitsen vapaapäivän töistä, tarvitsen lepopäivän urheilusta, pyykit odottavat huomiseen, tarvitsen välillä ns. vapaapäivän perheestäni ja aikaa yksin. Miksi se on niin mahdotonta ottaa sitä vapaata tällaiselle suorittajalle?

Itsemyötätunto, mielekäs elämä ja onnellisuus

Rukalla, jossa juuri olimme, olin maailman onnellisin, kun olin perheen kanssa rinteessä. 34 tuntia rinteessä. Ja minusta se oli ihanaa. Silti soimasin itseäni siitä, etten esimerkiksi hiihtänyt. Koin siitä ihan hirveän huonoa omatuntoa. MIKSI? Kuka minua käski hiihtämään? Ketä kiinnosti hiihdänkö? Miksi pilasin fiilistäni sillä, että kaikkien rinnetuntien ja lomalla tehtyjen töiden lisäksi minun olisi ollut pakko hiihtää?

Vaadin itseltäni aina enemmän. Koen todella usein olevani huono äiti, huono sisustaja, huono juoksija, huono yrittäjä. En näe itsessäni hyvää. Se on varmasti osa persoonaa ja sellaista kiltin tytön syndroomaa, osa juontaa varmasti siitä, että olen koulukiusattu, osa ehkä siitä, että elin vuosia parisuhteessa, jossa varsinkin henkinen väkivalta oli jatkuvaa. Ahdistuin enemmän kuin koskaan elämässäni, mutta puhuinko ikinä kenellekään? En. Minä päätin pärjätä ja samalla korjata toisenkin ihmisen. Pieleenhän se meni.

Myös korona on vaikuttanut asiaan, sillä ystävät ovat jääneet arjesta aivan kokonaan. Kävin 1,5 tunnin kävelylenkillä ystäväni kanssa maaliskuun alussa. Emme olleet nähneet yli vuoteen ja juttuja riitti aivan valtavasti. En katsonut puhelinta koko aikana, en ottanut yhtään kuvaa tai selfietä lenkistämme. Hän oli saanut tuon reilun vuoden aikana mm. vauvan. Huomasin, miten hirveän paljon paremmin voin tuon lenkin jälkeen. Pidin vapaata kaikesta ja juttelin jonkun kanssa ilman keskeytyksiä.

Ruuhkavuodet ja suorittaminen. Mistä apua siihen, että osaa levätä?

Inhoan sanaa ruuhkavuodet. Tuntuu, että kiire on tapa kertoa, että kyllä minua tarvitaan, kyllä minä olen tärkeä kun on näin kiire. Mutta kyllä minulla on tauottomat ruuhkavuodet päässäni. Yrittäjän arki ja työt ovat pirstaleisia ja monta eri juttua on koko ajan kesken. Tarvitsen miestäni usein kuvausavuksi ja joudun säätämään hänen kanssaan aikoja. On lasten koulu, päiväkoti ja läksyt ja on vielä niin pienet lapset, että äitinä ns. hoidan heidän ystävyyssuhteitaan ja kuljetamme kauempana oleville kavereille. On koko ajan pieneksi jäävät vaatteet, synttärijuhlat, Wilma-viestit. On hometalovelka ja stressi siitä, pärjäämmekö. Pääni on se, joka ei anna levätä, vaikka vääntyisin miten päin sohvalle hengähtämään. Minä olen se, jonka oletetaan muistavan kaikkien synttärit ja nimipäivät ja lähettävän kortteja ja kyllä aina muistankin, mutta jos kortti lähtee myöhässä niin kuin tällä viikolla kälyn synttärikortti, soimaan siitäkin itseäni.

En osaa pitää yrittäjyydestä oikein kunnolla vapaata. Ihailen teitä, jotka pistävät somen kiinni vaikka yhtenä päivänä viikossa. Minusta tuntuu, että joka puolelta saan inspistä ja ideoita ja ryntäilen kamera kädessä enkä osaa lopettaa. Mutta yhtä lailla kun täytyy pitää urheilusta lepopäiviä, täytyisi levätä töistään. Handlaan kohtalaisen hyvin hyvinvoinnin peruspilarit, levon, liikunnan, ulkoilun ja ravinnon, mutta henkisesti pidän itseäni liian kovilla.

Tarvitsen siis apua siihen, että löytäisin rennomman otteen elämään. Osaisin pitää vapaapäivän joskus. Olla vaan. Nauttia perheestä ja ulkoilusta ja hiljaisuudesta. Sen takia ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tarvitsen apua nelikymppisenä siihen, että vapaapäivä ja lepo eivät aiheuta minussa epäonnistumisen tunnetta. Tunnistatko tämän tunteen? Tässä minua auttaa ensi viikosta lähtien Ansku.

Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista – verkkokurssi avuksi

Ansku, eli virallisesti Anna-Maria Kasanen on itsekin kokenut burn outin suorittamisen myötä, eli hän tunnistaa varmasti ongelman, jonka kanssa itsekin painin. Tämä sai hänet vaihtamaan alaa. Jättämään entisen hoitotyönsä ja opiskelemaan muutosvalmentajaksi ja itsemyötätuntoon erikoistuvaksi personal traineriksi ja lyhytterapeutiksi.

Tutustuin Anskuun ensi kertaa vuonna 2014 livenä hänen järjestämänsä blogitapahtuman myötä. Anna-Maria vaikutti onnelliselta, itsevarmalta, menestyvältä ihmiseltä, joka hoiti uran, blogiharrastuksensa ja urheiluharrastuksensa täysillä. Tuo superkaunis, iloinen ja lempeä ihminen oli niin ihana, että halusin tulla samanlaiseksi. En minä tiennyt päällepäin, että hän todellakin teki kaiken täysillä sen myötä, että uupui ja joutui pysähtymään ja miettimään elämänsä uusiksi.

Mitä olen nyt seurannut Anskun elämää, olen taas pisteessä, kun haluan tulla samanlaiseksi. Hän ulkoilee, joogaa, ohjaa ihmisiä lempeämpään elämään ja on aina erittäin sydämellinen ja iloinen. Hän on selkeästi oppinut päästämään täydellisyyden tavoittelusta ja suorittamisesta irti ja osaa nauttia perheestään, vapaa-ajastaan yhtä lailla kuin työstään. Anna-Maria on miehensä kanssa perustanut uuden yrityksen Kasain, joka tarjoaa ensi viikolla alkavaa verkkokurssia Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista sellaisten ihmisten kuin minä avuksi, joilla suorittaminen jää päälle. Kurssi kestää 6 viikkoa ja on nyt tarjouksessa hintaan 39 euroa. Se sisältää tekstejä, audioita, videoita sekä pieniä harjoituksia. Mukana on myös yhteisiä livejä jolloin pääsee vuorovaikutukseen muiden kurssilaisten sekä valmentajan kanssa.

Voita paikka mukaan Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista-kurssille!

Minä siis toivon, että Anskun (olen oppinut tuntemaan hänet sillä lempinimellä ja hänen läsnäolonsa on niin vahvaa, että tuntuu etten voi käyttää koko nimeä) opein osaan pitää vapaapäiviä. Tai ottaa hetken sille mielen hyvinvoinnille kaiken myllerryksen keskellä. Ennen kaikkea toivon, että opin enemmän arvostamaan itseäni ja tekemisiäni. Siis itsemyötätuntoa.

Minusta usein ajatellaan, että arvostelen myös toisia, jos he eivät suorita koko ajan, mutta tämä on aivan väärä luulo – minä koen hyvin usein, että kaikki muut tekevät paremmin kuin minä ja ovat supertyyppejä. Miksi itse epäonnistun? Haluan oppia oikeasti pysähtymään, näkemään kaiken hyvän ympärilläni ja näkemään sen, että minussakin on hyviä asioita ja onnistun. Äitini sanoi minulle puhelimessa muutama päivä sitten, kun koin täydellisen romahduspäivän, että pää pystyyn ja uusia haasteita kohti, sähän olet saanut aikaan vaikka mitä! NO MITÄ MUKA? Mä en saa ikinä aikaan mitään ja olen huono kaikessa vastasin.

Sitä itsemyötätunnon oppimista varten tarvitsen apua. Tuntuu hullulta sanoa ääneen, että tarvitsen apua. Minä. Mutta kyllä. Anna-Maria toteaakin nettisivuillaan, ettei suorittaminen todennäköisesti katoa täysin, mutta sitä oppii hallitsemaan niin, että itsetunto paranee ja elämänilo kasvaa. Kuulostaa juuri siltä reseptiltä, mitä minä tarvitsen. Ja Anskun pitämään kädestä ja ohjaamaan minua siihen suuntaan, kun en selvästi osaa yksin.

Jos tunnistat nämä tunteet, päässä pyörivät ruuhkavuodet, itsensä väheksymisen, rentoutumisen mahdottomuuden ja muut kuvaamani jutut, lähde ihmeessä mukaan kurssille. Täältä pääset ostamaan kurssin tarjoushintaan, kurssi alkaa ensi perjantaina 16.4.21.

Ja tiedättekö mitä muuta ihanaa! Kahdelle teistä saan vielä arpoa paikan kurssille! Ajattelin tehdä niin, että arvon yhden voittajan Instagrammin puolella ja yhden täällä blogissa. Arvonta on auki 14.4.21 klo 12 asti. Osallistua voit toki sekä blogissa että IG:n puolella (@optimismia_katja) ja tuplaat mahdollisuutesi.

Arvonta suoritettu, onni suosi nimimerkkejä Susanna ja Marjo! Teille olen laittanut sähköpostia!

Onnea arvontaan ja kohti parempaa arkea sekä itsemyötätuntoa! Lempeätä sunnuntain jatkoa!

HEI! Ansku kertoi, että näkemiensä kommenttien myötä Instassa ja blogissa ajatteli, että onpa paljon ihmisiä, jotka kaipaisivat tällaista tukea. Siispä hän sanoi, että voin tarjota kurssin teille superedulliseen hintaan 39 euroa! Tästä klikkaamalla pääset suoraan tarjoushintaan!!

Haaveiletko yrittämisestä? Miten selvitä yrityksen talousasioista?

Kaupallinen yhteistyö Sortter

Talousasiat. Liiketoimintasuunnitelma. Siinäpä kaksi sanaa, jotka laittoivat ainakin itseni ajattelemaan, etten voi olla yrittäjä. Intohimoni on kirjoittaa, valokuvata ja tehdä erilaisia sisältöjä, markkinoida ja miettiä asiakkaan parasta, mutta talousasiat. Ei ei ei. Minusta ei tule yrittäjää, koska en ikinä hallitsisi sitä palettia. En kaksi vuotta sitten tiennyt mikä on YEL (yrittäjän eläkevakuutus) ja paljonko sitä maksetaan tai miten ALV:it rullaavat yrittäjällä tai mitä kaikkia muita maksuja pärähtää päälle. Jännitti. Ajattelin yrittäjyydestä jotenkin niin, että siinä suurin riski on se, ettei kassavirtaa ole ja joutuu aivan pulaan.

Itse asiassa yrityksen talousasiat eivät olekaan kovin monimutkaisia varsinkaan yksinyrittäjällä, joka tekee kotoa töitä. Sain erittäin hyvän vinkin toiselta alalla toimivalta, kun suunnittelin yrittäjyyttä. Hän sanoi ”palkkaa hyvä kirjanpitäjä”. Ja näin tein, vaikka välillä kyllä kirpaisee hänelle menevät summat, mutta olisin ollut pulassa monta kertaa ilman. Kirjanpitäjä pitää huolta esimerkiksi alveista tai erillisilmoituksesta verottajalle siitä, että teen ulkomaantöitä. Pyörittää vähennykset ja huolehtii verot. Ihan korvaamatonta.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – onko tullut yllättäviä menoja?

Minun yritykseni oli aika helppo pistää pystyyn, kun läppärillä, kameralla ja puhelimella pääsi jo aika pitkälle. Ei tarvinnut vuokrata toimitilaa tai palkata työntekijöitä, eli sinällään pääsin alkuun hyvin pienellä alkupääomalla. Mutta toki ne kirjanpitäjän kulut lähtivät heti rullaamaan, YELitkin aika pian ja ihan heti ei välttämättä uudelle yrittäjälle ole rahaa tulossa. Alussa olikin vaikeaa hahmottaa, millainen summa tilillä on rahaa, kun piti huomioida muun muassa pois rapsahtavat ALVit. Ja sitten tuli viime kevät ja kassavirran ennustaminen olikin jo huomattavasti haasteellisempaa. Erinäisiä juttuja alkoi peruuntua ja kaikki mainostaminen sekä markkinointi hiljeni. Jännitti.

Loppuvuodesta olikin taas todella kivasti töitä tarjolla ja jokaista hommaa kohtaa ihan uudenlainen kiitollisuus ja into epävarmemman kauden jälkeen. Niinhän siinä sitten kävi, että alkuvuodesta minua odotti 600 euron mätkylappu. Joka toki voi kai vielä tasaantua. Yrityksen verot maksetaan ennakkoveroina, jotka arvioidaan tulojen perusteella, eli hiljaisempi kolmannes vuodesta huhti-heinäkuussa teki sen, etteivät verot pysyneet perässä, kun loka-joulukuu olikin vauhdikasta. Eli kyllä niitä yllättäviä menoja voi tulla ihan näin yksityisyrittäjällekin.

Yrityslaina ja yrityksen kassavirran ennustaminen

Tulojen arviointi ja asiakkaiden hankinta piti perustella jo liiketoimintasuunnitelmassa, jonka tein starttirahaa varten. Jännitti senkin teko kamalasti, olenko yhtään järkevä sanoissani. Mutta läpi se meni ja sain starttirahan ensimmäiselle vuodelle.

Kassavirtaa täytyy tarkkailla säännöllisesti ja välillähän se on suhteellisen haastavaa tietää, mitä tapahtuu kolmen kuukauden kuluttua. Minullakin on ehtinyt olla 1,5 vuoden yrittäjyyden aikana kausia, kun tuntuu ettei millään ehdi tehdä kaikkea mitä pitäisi ja kausia, kun tuijottaa aamulla kattoa ja miettii, että ei ohjelmaa päivälle, on alettava markkinoimaan palvelujaan. On mietittävä myyntejä tehdessään sitä, kuinka paljon aikaa menee työhön (arvioin monesti alakanttiin edelleen), eli jos ajattelee työhön menevän 40 tuntia, hinnoittelee projektin sen mukaan, ettei yhtenä viikkona tekisi muuta. Sen lisäksi, että voi laskea toteutuneita myyntejä ja tulossa olevia laskuja, kannattaa olla yritystilillä pelivaraa ja kannattaa huomioida, että vähennyksiin saa yrittäjänä useat asiat, kuten vaikka puhelinlaskun.

Toki tilanteita tulee, jolloin täytyy ottaa lainaa jonkun yllättävän menon tai ihan suunnitellun menon vuoksi. En pärjäisi ilman läppäriä, joten jos ei ole irrottaa sillä hetkellä rahaa uuteen tietokoneeseen kun edellinen esimerkiksi hajoaa, voi olla paikallaan hakea lainaa. Toinen asia omalla kohdallani on kamera – uusi järkkäri on haaveissa jo, mutta niistä saa pulittaa aika pitkän pennin! Näitä hankintoja silmällä pitäen olen tutustunut Sortterin palveluun, joka vertailee eri pankkien lainat.

Sortter kilpailuttaa lainat puolestasi – myös yrityslainat

Palveluna Sortter on siis apuna lainasi kilpailutuksessa. Sen avulla voit kilpailuttaa jo olemassa olevan lainasi, yhdistää lainasi tai hakea täysin uutta lainaa. Kun lainasta puhutaan, korothan ovat ne, mitkä siellä merkkaavat. Itse kokeilin palvelua yrityspuolella niin, että valitsin 5000 euron lainan ja 24 kuukauden maksuajan. Hakemuksen teko oli simppeliä – täytin omat ja yrityksen tiedot ja hakemus lähti, tarjoukset tulivat seuraavana päivänä. Sortter vertailee lainoja vähän samalla tavalla kuin erilaiset majoituspalvelut hotelleja. Mihinkään ei sitoudu sillä, että kysyy tarjousta ja tarjous on aina henkilökohtainen. Minusta oli tärkeää, että auki oli kirjoitettu myös kohta ”Sortterin lainavertailun kautta lainaa hakiessa arvioidaan, täyttyykö lainanantajan asettamat ehdot lainanhakijalle. Jos kriteerit eivät täyty, emme välitä hakemuksia eteenpäin lainkaan. Kuluttajalle ei näin tarjota lainaa, jos hänellä ei ole takaisinmaksukykyä.”. Eli mistään pikavipeistä ei ole kyse, vaan tarkoitus on löytää edullisin korko lainalle.

Kun olin tehnyt lainahakemuksen, seuraavana päivänä minulle soitettiin lisätietoja. Yrittäjänä täytyy lähettää vielä tuloslaskelma sekä tase, jotta päästään arvioimaan, onko yritykseni maksukykyinen ja myönnetäänkö laina. Tein illalla hakemuksen, soitto tuli aamulla ja lainan saaminen olisi kuulemma arvioitu saman päivän aikana, eli hyvin nopeasta palvelusta kyse.

Kannattaa lukea lisää täältä siitä, miten lainojen kilpailuttaminen toimii. Kyse ei ole vain yrityslainoista, kilpailuttaa voi vaikka asunto- tai autolainan. Lainojen kilpailuttaminen ottamalla yhteyttä eri pankkeihin on aikaa vievää hommaa ja itseäni on yrittämisessä yllättänyt se, miten paljon kaikki taustahommat vievät aikaa! Sortterin kautta voi lainaa hakea kuten pankista, mutta tarjouksia tulee useampia ja niistä voi valita itselleen edullisimman.

Yrittäjyys on jännittävää. Se on ehkä parasta mitä voi keksiä ja samalla kauheinta. Kyllä. On aivan uskomatonta saada tehdä työkseen asioita, jota ehkä muutenkin tekisi vapaa-ajallaan, luoda työtä omista intohimoistaan. Samalla se on epävarmaa, voi olla, että välillä tiedät ensi kuussa olevan töitä, mutta siitä eteenpäin onkin arvoituksellisempaa. Sitä oppii sietämään, mutta välillä tietynlainen epävarmuus yrittäjyydessä ja läsnä oleva jatkuva myyminen väsyttää. Sitten kun voi loikkia juoksulenkille vaikka arkena lounasaikaan ja kirjoittaa viikonloppuna, jos silloin on paremmin inspiraatiota sitä ajattelee, etten vaihda tätä ikinä mihinkään.

Minä uskon, että jos kaltaiseni luova, ei niin numeroihminen on saanut yrityksen raha-asiat pyörimään, sinäkin saat. Kannattaa heittäytyä rohkeasti! Oletko harkinnut yrittäjyyttä joskus?

Työtön ihminen on laiska, saamaton, masentunut tai kouluttamaton?

”Mä en tiedä miten jaksan työttömyyttä enää hetkeäkään. Meinaa tulla epätoivo ja itku. 10 kk takana ja aivan tuskaa päästä edes haastatteluun, vaikka on korkeakoulutus ja kaikki.”

Yllä olevan viestin sain Instagrammissa yhdeltä seuraajaltani yksityisviestinä. Kysyin häneltä, saanko käyttää viestiään anonyymina, sillä tuli välitön tarve kirjoittaa asiasta ja miettiä tätä enemmän. Toki nyt pandemian myötä työttömyys on muuttunut ihan erilaiseksi ja moni ala on pulassa, mutta en ole ikinä kokenut työnhakua helpoksi, oli pandemioita tai ei. Välillä on suorastaan tuntunut, että korkeakoulutus on hidaste enemmän kuin mahdollisuus. Siksi halusin pureksia tätä aihetta hieman, sillä koen, että työttömyys on jollain tapaa tabu aihe yhteiskunnassamme. Jos et saa töitä, olet sitten varmaan laiska, saamaton, masentunut tai jotain. Yritätkö edes?

Työelämän murros – pitkistä urista pätkätöihin

Tästähän on puhuttu loputtomiin, miten työelämä on muuttunut viime vuosikymmeninä ja moni tekee pätkätöitä, sijaisuuksia, freelancehommia tai yrittäjähommia, koska vakkariduunia ei irtoa. Tai jos irtoaa, saa vähän väliä olla YT-neuvottelujen kourissa ja jännittää omaa kohtaloa. Se muutos siitä työelämästä, jota vanhempani ovat kokeneet on aika valtava. Molemmat vanhempani ovat aina, ihan aina tehneet todella paljon töitä ja päässeet kouluistaan uralle, josta ovat eläköityneet. Tai ei isäni ole vielä malttanut eläköityä, vaan tekee vielä vähän duuniakin.

Tuntui joskus nuorena, että tämä on se ajatus, mitä minultakin odotetaan. Ensin kesätöitä nuorena, sitten heti koulun jälkeen uralle. En tiedä oliko ura jotenkin helpompi valita aikaisemmin vai onko tämä persoonallisuuskysymys, mutten tiennyt yhtään miksi haluaisin! Tai toisaalta tiesin, olin lapsesta asti halunnut toimittajaksi, mutten uskonut, että pääsisin lukemaan yliopistoon tiedotusoppia, sinne pääsi niin harva. Joten en edes hakenut vaan hain yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä, koska sinne on ehkä vähän helpompi päästä. Ja toimittajat joutuvat matkustelemaan ja mitä lie, mitä jos haluan perheen. Arvatkaa tuntuvatko nämä ajatukset nyt 20 vuotta myöhemmin tyhmiltä? Miksen painanut unelmaani kohti?

Aloitin siis hakemaan kesätöitä ensi kertaa 15-vuotiaana. Ajattelin sen olevan helppoa. Täytin aivan loputtomasti kaiken maailman hakemuksia ja kaavakkeita eikä mitään kuulunut. Miksei? Olin valmis tekemään mitä vain. Lopulta sain tutun kautta kahdeksi viikoksi Tienaa tonni-paikan kaupassa ja koska osoitin olevani ahkera ja luotettava työntekijä, sain koko kesän kestävän työn kyseisessä kaupassa seuraavinakin kesinä. Mutta yhdestäkään hakemuksesta ei koskaan kuulunut mitään ja olin suhteellisen järkyttynyt. Ajattelin oikeasti, että kauppaan, siivoamaan, puutarhahommiin kaupungille taitai pääsee kesäksi kun nostaa kätensä ja haluaa! Yksi duuni muuten mihin pääsin kun vaan ns. ilmoittauduin oli mainosten jakaja. Sitä tein lukioikäisenä ja se 500 markkaa mikä siitä jäi kuussa käteen oli valtavan iso raha, kun ysärillä ajat olivat tiukat.

Vakituinen työ Hesburgerin vuoropäällikkönä

Kun sain päähäni muuttaa Tampereelle miehen perässä, piti tietenkin keksiä jotain, mitä tehdä siellä. Tein valtavan kasan hakemuksia, kauppoihin, ravintoloihin, moneen erilaiseen paikkaan. Yhdestä, yhdestä soitettiin minulle ja pyydettiin haastatteluun. Sain paikan ja otin sen ilolla vastaan ja näin puin oranssin t-paidan päälle Carrol’sin logolla. Sittemmin paikka vaihtoi konseptia ja minä paitaa Hesburgerin siniseksi ja pikkuhiljaa titteliäni vuoropäälliköksi. Pääsin sisään yliopistoon ja jatkoin vuosia kyseistä työtä iltaisin ja viikonloppuisin sekä lomilla arkisin. Monet opiskelijabileet jäivät väliin ja joskus ärsytti olla aina viikonloppuisin töissä miehen ollessa kotona, mutta toisaalta sain hyviä ystäviä, sain säästettyä häihin rahaa ja ollessani yliopisto-opiskelija, sain jo vuosien kertyessä kuukauden palkallisen loman muiden hikoillessa mistä saa kesätöitä. Se oli muuten kova juttu.

Töihin Thaimaahan

Kun gradu alkoi valmistua saimme miehen kanssa kuningasidean – haetaan Thaimaahan töihin! Oli tarkoitus kokeilla yhden talven ajan ja oikeasti olimme aivan varmoja, ettei meitä molempia oteta töihin. Haettiin vähän vitsillä. Käytiin haastattelussa yhdessä Helsingissä kesällä 2007 eikä kerrottu minkä takia käytiin Helsingissä. Tiesin vallan hyvin, ettei tuo veto ollut millään tapaa järkevä uran kannalta ja etteivät vanhempani taputtaisi päähän valinnastamme. Mutta kun oli nuori, oli elämä edessä ja ovet auki, tuli olo, että nyt täytyy elää jos joskus. Olen painanut duunissa ja koulussa 7-vuotiaasta asti, joten nyt olen vapaa. Ja meidät molemmat valittiin samaan sukellusfirmaan töihin ja näin, 25-vuotiaana kasvatustieteiden maisterina muutin Thaimaahan ja äitini henkäili kauhusta. Yksi talvi venyi kolmeksi.

Maisterin paperit ja pätkätöiden taivas

Siinä sitten oltiin, takaisin Suomessa. Diplomi-insinööri mieheni työllistyi pian, mutta minä, urani sössinyt KM en. Koska tutkinto ei tähtää suoraan mihinkään ammattiin, olin samalla viivalla hakemassa töitä ammattikorkeasta valmistuvien kanssa ja monen muun maisterin kanssa. Koulutussuunnittelija, projekti-ihminen, tiedottaja, sihteeri, no, te tiedätte. Niistä duuneista taistelevat sadat. Itkin ja kirjoitin hakemuksia. Itkin lisää. Olin epätoivoinen. Oli kulunut lähes 5 kuukautta Suomeen paluusta kun äitini vinkistä menin työmarkkinatuella töihin. ”Palkkaa” sain 500 euroa kuussa, mutta kokemusta ja suhteita sitäkin enemmän. Sitä kautta pääsin myös tiedottajan töihin, joka oli todella upea ja opettavainen työ. Mutta jälleen yksikään hakemus ei tuottanut mitään tulosta ja oli ns. pakko lähteä ilmaiseksi puoleksi vuodeksi töihin maisterin papereilla.

Raskaus, pätkätyöt ja uudelleen työllistyminen

Kun tiedottajan työ loppui (olin sijainen), odotin esikoistani ja laskettuun aikaan oli muutama kuukausi. Oli aika selvää, että jään jo kotiin. Lapsen ollessa 1,5 vuotta aloin opiskella Helsingissä muotitoimittajatutkintoja ja hänen ollessa 2-vuotias, kirjoittaa vimmatusti hakemuksia. Taas jälleen kerran tuloksetta. Sitten syntyikin jo kuopus ja huomasin, että aloin saada kevytyrittäjänä erilaisia blogitöitä ja päätin panostaa niihin. Kun lapset menivät lopulta osa-aikaisesti päiväkotiin syksyllä 2018, aloin kirjoittaa työhakemuksia ja tein kevytyrittäjänä blogitöitä. Kirjoitin 75 hakemusta. Kävin jossain TE-toimiston kirjoita parempi CV ja hakemus ja mitä lie-kursseilla ja kirjoitin niitä parempia hakemuksia. Pääsin tasan en yhteenkään haastatteluun. Masensi ja itketti. Oli täysin lyöty ja epäonnistunut olo. Tuntui, että ulospäin näytti siltä etten edes yritä.

Yrittäjyys – ei missään nimessä minua varten

Olen aina ajatellut, että yrittäjäksi en sitten ainakaan lähde. En kestä sitä epävarmuutta tai sitä, että itseään täytyy aina olla myymässä ja kehumassa. En en en. Mutta oli kulunut 9 kk siitä, kun tytöt aloittivat päiväkodin ja minulla oli kaksi päivää viikossa aikaa hakea töitä. Olin ihan maassa. Sitten jostain takaportin kautta minulle vinkkasi entinen työkaveri, että jos olen työtön korkeakoulutettu, saan ilmaiseksi yrittäjyyskurssin tänä keväänä. Jaa? No en kyllä mene, en pysty alkaa yrittäjäksi! Haluan palkkatyön ilman jatkuvaa epävarmuutta!

Ja sitten jotenkin kummasti tuli kesä 2019. Tein yrittäjyyskurssia lasten ollessa lomalla ja miehen töissä. Sateisena heinäkuun päivänä istuin Leon Leikkimaan kahvilassa tekemässä kurssia läpi lasten leikkiessä kaverinsa kanssa. Elokuussa minulla oli liiketomintasuunnitelma kasassa. Syyskuussa puoltava starttirahahakemus ja lokakuun 2019 toimiva yritys, yritystili, yrityksen nimi ja… APUA!

Onko työtön laiska ja saamaton?

Minun työurani näyttää kamalalta, koska siellä on pitkiä pätkiä kotona oloa, siellä on Thaimaan työt joista ei paljon Suomeen kerry eläkettä tms. eli näytän siinäkin välissä työttömältä, vaikka Thaimaassa tehtiin 6 päivää viikossa töitä ja pitkiä vuoroja, tein siis töitä enemmän kuin koskaan Suomessa. En lähtenyt aktiivisesti hakemaan ”oman alani” töitä 25-vuotiaana (mikä sekin on, oma ala) vaan halusin nähdä maailmaa. Asia, mitä emme ole katuneet miehen kanssa sekuntiakaan. Ne olivat elämäni parhaita vuosia ja eri tavalla opettavaisia. Ja nyt lasten kanssa en voisi toteuttaa tuollaista unelmaa.

Olen ollut pidempään lasten kanssa kotona kuin äitini, mieheni vakityö sen mahdollisti. Uskon, etten ole ainoa, joka on enemmän kuin 9 kuukautta lapsen kanssa kotona jos siihen on mahdollisuus.  Elämäni onnellisinta aikaa oli, kun toinen pikkuveljeni syntyi ja tulin kolmasluokkalaisena koulusta kotiin, missä oli äiti ja veli, ehkä joku naapuri kahvilla, ehkä leipomuksia, mutta ainakin se äiti. Olen halunnut mahdollistaa sen, että olen lapsilleni mahdollisimman paljon läsnä, siksi en pyrkinyt heti hakemaan töitä.

Olen mielestäni aina ollut tunnollinen ja ahkera, avoin ja rehellinen sekä luotettava työntekijä. Olen kirjoittanut satoja hakemuksia ja kehunut itseäni maasta taivaisiin, opetellut tekemään parempia hakemuksia kurssien avuin ja silti. Olen ollut monesti valmis tekemään ihan mitä vain, sihteerin hommia, vaatemyyjän hommia, jotain, huolimatta maisterin tutkinnosta. ”Ei tänne kannata noilla papereilla hakea, et kuitenkaan ole kauaa”. ARGHHH! Sanoinko jo, että maisterin paperit ovat olleet välillä vain esteenä?

Työttömyys masentaa, kalvaa itsetuntoa ja luo epävarmuutta

Tiedän sen tunteen, kun työttömyys jatkuu kuukausia, tunnet olosi epävarmaksi ja lyödyksi. Masentaa, hävettää, taloudellinen selviäminen pelottaa. Tuntuu, ettet kelpaa mihinkään tai kenellekään. Ulospäin näyttää siltä, ettet ehkä edes yritä. Mitä ylipäätään teet päivät? Eikö nyt jotain töitä saa aika helposti? Kirjoitat varmaan huonoja hakemuksia? Hei, kannattaa ehkä lähettää hakemus tulitikkurasiaan taiteltuna niin jää mieleen (muistan tämänkin vinkin jostain 15 vuoden takaa. Nyt ehkä kannattaa tehdä joku ammattitasoinen video).

Hyviä työntekijöitä on paljon ns. vapailla markkinoilla, mutta töiden saaminen saattaa olla hirveän vaikeaa. Se ei tarkoita sitä, että olisit arvoton, et yrittäisi, et haluaisi tehdä töitä tai ettet olisi hyvä työntekijä. Tämä aihe on jollain tapaa tabu ja nolo ja halusin tätäkin avata, sillä en mielestäni ole mikään kattoon syljeskelijä, vaikken ole onnistunut töitä saamaan.


paita NUMPH/ takki PBO/ farkut CUBUS/ kengät DR.MARTENS (second hand)/ laukku A+ MORE/ korvikset AARIKKA

Minulla ei ole ratkaisua asiaan, miten saada töitä. Oman kohtaloni ratkaisin sillä, että yritän itse työllistää itseäni, muttei sekään ole helppo tie. Tuntuu, että työmarkkinoilla täytyy hallita digimaailma, puhua kieliä, olla kokemusta, osata tehdä hyvä hakuvideo ja mikä ahdistavinta, moni itseäni 15 vuotta nuorempi tekee digiasiat jo järjettömän sujuvasti, on kasvanut niihin sisään enemmän kuin meidän matopelisukupolvi. Mutta on meilläkin vahvuutemme.

Älä siis menetä toivoasi, vaikka välillä täytyykin uida syvissä vesissä. Toivottavasti tästä epämääräisestä urapolustani tuli edes vertaistukea! Aiheesta olisi kivaa lukea keskustelua!

P.S. Kuvat ovat marraskuulta jos ihmettelette mitä tukalleni tapahtui. En tykännyt niistä ja jätin julkaisematta, enkä tykkää vieläkään, mutta sopii ahdistavaan aiheeseen sen puolesta!

Niin ja helmikuun asuäänestyksen arvonta suoritettu! Arpoja kertyi yli 300 kappaletta IG:ssa sekä blogissa ja onni suosi nimimerkkiä Sari blogin puolella. Kiitos osallistumisesta! <3