Näin yksinkertaista on perustaa yritys (not)!

Olin eilen aivan hiilenä. Mikään ei vain sujunut ja soittelin numerosta toiseen yritysasioihin liittyen. Aina noin 25 minuutin jonotusajalla. Pää olisi varmaan poksahtanut, jos en olisi viiden tunnin jälkeen tajunnut laittaa lenkkareita jalkaan ja juosta ulos. Lenkin jälkeen järki taas kulki.

Mistäköhän aloittaisin? Varmasti kyseessä ihan normaaleita uudelle yrittäjälle vastaan tulevia asioita. Silti on yllättänyt, kuinka hirveästi sitä asiaa onkaan, kuinka asiat eivät ns. vain suju helpolla ja kuinka vaikeaa tietoa on välillä löytää. Olen siitä onnellisessa asemassa, että juuri nyt aloittaessani oli edessä isoimmat projektit, muun muassa loppuvuodeksi työ somen ulkopuolella. Olisin siis halunnut keskittyä niihin varsinaisiin töihin, en viettää viittä tuntia tapellen byrokratian kanssa.

Miksi ylipäätään ryhdyin yrittäjäksi? Tuntui, etten saa ns. normaaleja palkkatöitä hakemuksista huolimatta. Olin vuosia tehnyt hommia kevytyrittäjänä ja tuntui, että esimerkiksi Ukko.fi vie kohtalaisen paljon palvelumaksuja ja toisaalta sivutoiminen yrittäminen täytyy olla sitten sivutoimista, eli välillä sai olla aika tarkkana tuloistaan. Että yrittäjänä sitten saisi tienata rajoituksetta ja vain itselleen. Pelkäsin kuinka hirveän vaikeaa se onkaan, toisaalta Uusyrityskeskus kannusti ja moni tuttukin näyttää selviävän. Ehkä minäkin?

Huhtikuussa marssin Uusyrityskeskukseen entisen työkaverin puheille, nyt asiakkaana. Juttelimme ajatuksista, hän kertoi, että yrittäjyyskurssi tarjotaan ilmaiseksi korkeakoulutetuille työttömille. Että nyt kannattaa! Tartuin asiaan vasta kesäkuun alussa ja ajattelin käydä kesällä kurssin. Se on ehtona muun muassa starttirahan saamiselle, jota ajattelin myös hakea.

Yrittäjyyskurssi lasten kesäloman keskellä oli sekin mielenkiintoinen projekti ja kesä vähän raskas. Jossain välissä kai syntyi liiketoimintasuunnitelma ja laskelmat. En oikeastaan itsekään tiedä missä välissä. Välillä istuin helteessä läppäri sylissä hikeä valuen kuunnellen luentoja ja tytöt leikkivät vieressä naapurin lapsien kanssa. Kävin isäni kanssa läpi laskelmia heinäkuussa mummilassa.

Elokuussa lähti starttirahahakemus matkaan ja kurssi oli käytynä. Odottelin muutaman viikon ja sitten aloin soitella hakemuksen perään, kun päätöstä ei kuulunut. VIIDES numero tärppäsi ja sain oikean ihmisen langanpäähän – hakemukseni oli otettu vastaan, mutta hukattu. Virkalija sanoi palaavansa asiaan ensi viikolla. Taistelin, että ei käy. Sain siinä puolen tunnin puhelun aikana myöntävän starttirahapäätöksen kun en antanut periksi.

Seuraavaksi siis yritykselle nimi ja perustamishommiin. Sitähän ei voi tehdä ennen kuin starttiraha on päätetty. Nimen keksiminen oli hurjan vaikeaa ja lopulta sen keksin, tein YTJssa ilmoitukset, vein asian Verohallintoon ja kaupparekisteriin. Istuin tunteja kirjanpitäjän luona ja opettelin käyttämään taloushallinnon ohjelmaa ja kuuntelin mitä kaikkea menee vähennykseen ja että tilikausi kannattaa päättää vasta vuoden 2020 loppuun, kun tätä vuotta on niin vähän jäljellä.

Ok. Pian sainkin Y-tunnuksen ja homma pelitti. Seuraavana postilaatikosta putoaa kirje – yrityksesi nimeä ei ole hyväksytty, toinen nimi on liian lähellä. POSTISSA! Päätös oli tehty 10 päivää aiemmin. ARGH! Olin siis jo ilmoittanut nimen kirjanpitäjän systeemeihin ynnä muihin, kun luulin, että Y-tunnuksen myötä, kun yritys YTJ:n rekisteristä löytyi, homma olisi ok. Ei ollut. Sitten vain vääntämään uusia nimiehdotuksia ja lähettelemään niitä eteenpäin sormet ristissä. Tämä oli onneksi päivän homma, uusi nimiehdotus meni läpi ja aloin sitä muuttamaan erinäisiin paikkoihin.

Sitten, yrityksen pankkitili. Olin KOLMESTI soittanut pankkiin ja yrittänyt kysyä, voinko perustaa vain uuden tilin oman nimen alle. Ettei yritystiliä ollenkaan, sillä ne ovat hyvin kalliita. On ok, sanottiin. Kun soitin uudelleen kysyäkseni mihin valtakirja kirjanpitäjää varten toimitetaan, ei asiakaspalvelija ymmärtänyt suomea. Kolmannella kerralla käskettiin laittaa se verkkopankin kautta. Laitoin. Odotin viikon. Ei kuulunut mitään. Laitoin viestiä pankkiin, että minulla on jo lähtenyt laskuja, kirjanpitäjän pitäisi päästä tiliin kiinni. Vastaus tuli: nämä ovat yritystiliasioita, ei näihin voi päästä yksityistilillä. ARGH! Olin soittanut kolmesti ja kysynyt tätä! Siis on pakko olla yritystili, jos haluaa kirjanpitäjälle oikeudet tiliinsä.

Siis yritystilin kimppuun. ”Tee se hakemus netissä sanottiin 25 minuutin pankkijonottamisen jälkeen”. Yritin, tietyssä vaiheessa systeemi huusi aina ”VIRHE” yritä myöhemmin uudelleen. Ei sa***na sadattelin ja rämpytin. Ei toiminut. Lopulta sain ensimmäisen vapaan ajan pankkiin tehdä se suoraan heidän kanssaan. Se on kuun lopussa. Sitä ennen pyörii jo verkkolaskut siellä tiliohjelmassa vaan eivätpä pyöri, sillä rahaa sinne ei mene ja laskut eivät sieltä mene maksuun kun ei ole sitä tiliä! UAAAH! Savu nousi korvista.

Ja sitten pääsemme asiaan verotus. Siitähän Suomessa riittänee aika monella kaikenlaista sanottavaa, mutta siinä vaiheessa kun Verohallinnon puhelimestakin sanotaan ”en oikein tiedä” alkaa kylmä hiki ja hermostus nousta. Yrittäjähän maksaa ennakkoveroja tuloistaan. Lisäksi tarvitaan henkilökohtaiseen verotukseen verokortti, jolla verotetaan starttirahaa. Loppuvuodesta oli haasteellista tehdä se netissä, sillä en tiennyt arvioinko tuohon muutosverokorttiin yritystuloja vai jäävätkö ne sen ulkopuolelle, joten soitin Verohallintoon. Jonotin 18 minuuttia. Väännön jälkeen tulos oli, että jos otan ylipitkän tilikauden ja maksan veroja yritystuloista vasta ensi vuonna, starttirahaa verotetaan prosentilla 25%. Tuntui huimalta prosentilta alle 700 euron tuesta, joten otin yhteyttä kirjanpitäjään ja kysyin, kannattaako tuo ylipitkä tilikausi. Tulimme tulokseen, että ehkä ei, soita Verohallintoon ja muuta sitä. Soitin uudelleen, jonotin 21 minuuttia, muutin veroprosentit erilaiseksi niin, että maksan ennakkoverot loppuvuodestakin, mutta tilikausi täytyisi muuttaa itse YTJ:n kautta lomakkeella Y6.

Asia selvä. Menin YTJ:n rekisteriin, taistelin tunnin ja aina sain vastaukseksi, etten voi muuttaa verohallinnon tietoja. En selitystä miksi. Itketti jo ja turhautti hulluna. Soitin kolmannen kerran verohallintoon, jonotin vain 14 minuuttia! Vastaus oli, että yritykseni ei ole vielä rekisterissä, sillä Verohallinnon jono on noin 6-8 viikkoa ja olen tehnyt oman rekisteröintini vasta nelisen viikkoa sitten. Siksi voin tehdä muutokset vain tulostamalla lomakkeen Y6, täyttämällä siitä yhden kohdan ja laittamalla sen etanapostiin. AHAAA!

Aloin sitten tehdä starttirahan maksatushakemusta ja etsin Oma verosta verokorttia, jonka virkailija oli luvannut sinne tänään saapuvan. En löytänyt. Soitin taas Verohallintoon, jonotin enää 8 minuuttia! Ohhoh, se onkin laitettu suoraan KEHAan (starttirahan maksaja), eikä ollenkaan Oma veroon sanoi virkalija. AHAAA taas!

Lopulta eilen viiden tunnin puhelurumban (en edes halua tietää millainen lasku tulossa, nuo 020-alkuiset numerothan ovat kalliita!) sain tehtyä (mielestäni) starttirahan maksatushakemuksen. Sain sovittua yritystilille perustamisajan kahden viikon päähän pankkiin. Sain selväksi millaiset verot maksan tänä vuonna ja sain tulostettua lomakkeen Y6. Hakkasin päätä seinään haukkuen itseäni, että yrittäminen on tyhmintä mitä olen saanut päähäni ja harmitti, kun varsinaiset työt jäi täysin tekemättä. Pistin lenkkarit jalkaan, juoksin 10 kilometriä ja henki kulki taas.


paita R/H/ farkut MANGO/ takki ONLY/ korvikset MAANANTAIMALLI/ kengät SO WHAT

Byrokratiaviidakossa tarpominen ei ole helppoa ja aloitteleva yrittäjä, joka tulee hommaan aika ns. pystymetsästä, joutuu opettelemaan monta hommaa ihan alusta. Lisäksi minun kärsivällisyys on huono, voi olla, että olin aika raskas asiakas eilen puhelimessa. Voi olla, että olen jotkin kohdat perustamisoppaasta lukenut liian huonosti (mistä olisi pitänyt tietää, että Verohallinnon rekisteröinti kestää kaksi kuukautta!). Osaksi olen saanut esimerkiksi pankilta täysin väärää informaatiota (kiitos Nordea) ja välillä on palloteltu niin vero- kuin pankkiasioissa henkilökohtaiselta puolelta yrittäjyyspuolelle.

Nyt tässä vaiheessa tuntuu siltä, että on kuulkaa ihan maailman paras idea tuo kevytyrittäjyys ja se summa, jonka Ukko.fi vie hoitaakseen kaikki vero- yms. asiat ei ole summa eikä mikään.

Toki tiedostan, että kun tili on kerran avattu, se sitten on. Kun starttiraha lähtee rullaamaan, sekin on jatkossa helpompaa. Opin itse koko ajan lisää. Mutta kyllä tämä on teettänyt töitä ja säätöä ja tuskaa paljon enemmän heti alussa kuin ikinä uskalsin ajatella! Miten ihmeessä kaikki nuoret kauniit bloginaisetkin vain huikkaavat perustaneensa yrityksen ja kaikki näyttää niin helpolta? Olenko ainoa uuno, joka saa tehdä kaiken tuplana ja uusiksi? En käsitä. Olin eilen todella lannistunut ja allapäin, ettei minusta ole tähän. Juoksulenkillä mietin, että hei, sain monta asiaa kuitenkin selvitettyä. Voi olla, että tokaisin Verohallinnon tädille, ettei ihme että niin moni yritys menee konkurssiin, eihän tässä ole mitään järkeä, voi olla, että sanoin pankkipojalle, että tämä ei ole todellista, kunpa voisin vaihtaa pankkia ja voi olla, että sanoin toiselle verohallinnon naiselle ettei tästä tule hevonhelvettiä. Tai sitten vain hoitelin asioita aurinkosesti, voitte arvailla kumpi on totuus. ;)

Jotenkin yrittäjyydestä annetaan välillä hirveän ruusuinen kuva somessa, mainoksissa ja Uusyrittäjyyskeskuksessa. Juu siitä vaan, ei se niin vaikeaa ole. No ei kai, mutta kyllä se työtä ja säätöä vaatii ainakin tällaisen blondin tapauksessa.

Että eteenpäin sanoi mummo lumessa. Ainakin arvostukseni ihan jokaista yrittäjää kohtaan on kasvanut kohinalla tässä tarpoessa omaa uraa eteenpäin! Lumesta puheen ollen, näistä kuvista ei ole kuin reilu viikko, kyllä on keli kylmennyt sen jälkeen!

Tsemppiä kaikki kanssayrittäjät, olen avoin vertaistuelle ja vinkeille! Menikö itselläsi ihan helpolla kaikki perustamisvaiheessa? Mitkä ovat seuraavat suurimmat haasteet? Onko tässä mitään järkeä?

P.S. KIITOS syyskuun asuäänestykseen osallistuneille, arpaonni suosi 6 tytön äitiä, spostia laitettu!

Mä tein sen! Miten päädyin yrittäjäksi?

Huh heijaa kun ovat fiilikset heitelleet riemusta kauhuun. Miten ihmeessä minusta tuli yrittäjä? Sillä sitä nyt virallisesti olen. Perjantaina katkesi työttömyyteni, kun torstaina sain myönteisen päätöksen starttirahasta.  Sitten sain Y-tunnuksen. Olin ensiksi ihan hyppiä riemusta, seuraavassa hetkessä haukoin kauhusta henkeäni. Mitä olen tekemässä! En minä ole mikään piinkova bisneslady, päinvastoin, olen herkkä ja vähän liikaa stressaava. Miten päädyin tähän tilanteeseen?

Ja tiedättekö muuten mitä – odottelin vain kiltisti, että saan päätöksen starttirahaan ja kyllästyin odottamaan. Piti saada selkoa asiaan, sillä olin jo saanut tulevalle yritykselle yhden koko syksyn kestävän projektin, joka pitäisi saada käyntiin. Tämä siis liittyen viestintään, mutta täysin esimerkiksi blogin ulkopuolella oleva työ. Palattuani Pärnusta soittelin torstaina Työkkäriin starttirahan perään. Sieltä käskettiin soittaa yrityspuolelle. Sieltä annettiin starttirahakäsitellijöiden numeroita kaksi. Toisesta numerosta vastasi nainen, joka kysyi onko hänen hakemuskäsittelijäni. Ööö, mistäs sen tietäisin? Selvisi, ettei ole. Hän jätti soittopyynnön sille, joka on käsittelijäni. Joka soitti tietenkin, kun olin lapsen kanssa lääkärissä. Sitten soittelin takaisin. Ja selvisi, että hakemukseni on kuitattu vastaanotetuksi, mutta hukattu sen jälkeen. Se ei olisi ikinä tullut käsittelyyn ilman soittorumbaani sen perään. Oikeasti, argh. Käsittelijä kysyi voiko palata asiaan ensi viikolla. Pidin pintani ja sanoin, ettei se oikein käy, etten menetä töitä ja sain sitten haastattelun jälkeen myönteisen päätöksen starttirahaan. JES! On joku pieni turva siellä pohjalla sitten.

Miten tähän tilanteeseen on päädytty? Varmaankin omien valintojen sekä nykyisen työelämän myötä. Kun valmistuin yliopistosta yli 10 vuotta sitten kasvatustieteiden maisteriksi, valitsin lähteä Thaimaahan puuhaamaan kaikkea muuta. Tässä vaiheessa elämää en missään nimessä kadu, enkä vaihtaisi noita vuosia ulkomailla mihinkään, mutta eihän se ollut paras startti työelämälle. Silti se oli parasta, mitä voin muistojeni pankkiin tallettaa toimistossa istumisen sijaan ja suosittelen ehdottomasti kaikille! Haikailemme tasaisin väliajoin miehen kanssa takaisin edelleen.

Niin, aiheeseen taas. Sitten työelämä oli pätkiä erilaisissa paikoissa, joissa viimeinen tiedottajan pesti päättyi, kun olin yli puolivälissä raskaana. Jatko oli selvä, jäin odottelemaan perheenlisäystä. Kävin lapsen ollessa 1,5-vuotias vuoden kestävät muotitoimittajaopinnot ja sitten kuopus ilmoitti jo tulostaan.

Viime syksystä lähtien olen tasaisin väliajoin pusertanut työhakemuksia pääsemättä edes työhaastatteluun. Olin niin iloinen, kun pääsin haastatteluun reilu viikko sitten, vihdoin! Työ olisi siis ollut yrittäjänä tehtävää työtä yhdistystoiminnassa ja näin ollen tuntitaksalla laskutettavaa. Starttirahan iloa himmensi myös se, että yhtä aikaa sen kanssa sain kuulla olleeni toisen hakijan kanssa tosi pätevä, mutta valitsivat sen toisen. ÄRRRR. Ehkä raastavinta olla kakkonen, niin lähellä ja silti niin kaukana! Harmitti ihan silmittömän paljon!

Olen kuitenkin todennut, että kun olen puuhaillut some- yms. hommia nämä vuodet, alkaa olla helpompi myydä osaamistani sisällöntuottajana, copywriting-hommissa, blogiyhteistöissä ja kaikkeen viestintään liittyvässä sen sijaan, että painaisin kohti kasvatustieteiden töitä. Ja mitä nekin oikein ovat edes? Itse asiassa luin enemmän hallintotieteitä ja tiedotusoppia yliopistossa kuin kasvatustieteitä, joten tuo tittelikin on todella hämäävä.

Näin päädyin kokeilemaan siipiäni yrittäjänä. Tässä sitä sitten ollaan, ensimmäistä kertaa SEITSEMÄÄN vuoteen en ole virallisesti työtön, kevytyrittäjä tai muuta vastaavaa, vaan ”ihan oikea” yrittäjä. Edessä on hirveästi opeteltavaa liittyen kirjanpitoon ja verotukseen sekä yhtä tärkeisiin juttuihin, nimittäin siihen myymiseen ja verkostoitumiseen. Minä olen luonut verkostoja paljonkin pääkaupunkiseudulle, mutta Tampereella tunnen olevani vielä aika hukassa. Lisäksi se töiden saaminen ja myyminen vähän jännittää. Yrittäjäkurssin voi käydä kuka vaan (se tarjottiin muuten ilmaiseksi työttömille korkeakoulutetuille, mahtavaa!) ja starttirahahakemuskaan ei ollut niin haastava tehdä kuin pelkäsin. Toiminimen perustaminenkin on suhteellisen yksinkertaista. Mutta sen jälkeen alkaakin vasta se totinen työ, eli hommata riittävästi töitä, jakaa aikansa järkevästi, verkostoitua, kouluttautua, pitää osaamista yllä ja… Huh!

Eli kaikki te, jotka olette yrittäjiä, olette joskus olleet tai miettineet sitä, heittäkää vinkkejä kehiin! Otan kaiken tiedon ilolla vastaan. Tästä tämä lähtee toivottavasti! Tällä hetkellä yrittäjyydessä yhtä lailla kiehtoo ja jännittää se, että asioita saa tehdä koko ajan. Tein useamman palasen taas viikonloppuna, mutta sitten taas voin lähteä arkena tunniksi lenkille keskellä päivää. Työteho on yksinään välillä huomattavasti parempi, kun aikaa ei mene lounaisiin, avotoimistossa höpöttelyyn tai teehetkiin. Näin ollen päivisin jää aikaa sitten vaikka urheilulle. Ja joustaahan tämä homma sitten kun lapsi sairastaa ja antaa siimaa sille, ettei kuopuksen tarvitse olla vielä kokopäivähoidossa. Samalla se on juuri se haaste, osata olla välillä tekemättä yhtään mitään. Ihan loma-lomalla on ollut jo pitkään mahdoton olla, ehkä siis tavoitteissa joku kännykätön viikko perheen kanssa vielä! Yrittäjyydessä kiehtoo myös se, että kun tekee niitä asioita mistä tykkää, ne tekee ilolla, täysillä, huolellisesti ja mielellään.


mekko & OTHER STORIES (second hand, Magicpoksin kirppiskamoista) / takki H&M (second hand)/ kengät DR. MARTENS/ korvikset LINDEX/ hiuspanta VALKAMA ACCESSORIES

Ja tiedättekö mitä. Väkisin puristui silmästä lääkärissä pari kyyneltä ollessani niin huolissani lapsesta ja kuullessani diagnoosin, mutta siinä lääkärin kysellessä kuka lasta voi hoitaa ja tarvitseeko kirjoittaa töihin todistuksia sanoin ensimmäistä kertaa ääneen, että olen yksityisyrittäjä. Sen sijaan että olisin ”vaan kotona”, ”työtön”, ”kotiäiti” tms. Olipa jännää! Se jotenkin nosti omaa ihmisarvoani (vaikkei näin pitäisi olla, ehkä tämä on oman pään sisäistä, kun olen niin pitkään ollut työtön ja selittänyt ihmisille tilannettani auki sataan kertaan).

Vinkkejä ja onnenpotkuja kehiin siis, toivottavasti saa työllistettyä itseni tarpeeksi tehokkaasti! Iloista uutta viikkoa kaikille! Sanoinko jo, että viikko on eka seitsemään vuoteen, etten joudu kutsumaan itseäni virallisesti työttömäksi? Sanoinhan? Hih!

Monella tapaa yksinäistä juoksua

Viime viikonloppuna tuli tasan 7 kk siitä, kun olemme viimeksi miehen kanssa juokseet yhdessä. Älkää kysykö miksi muistan, minä vain muistan päivämäärät. En laske, vaan muistan, kuinka tammikuun pakkasissa vedimme naamat huurussa pitkän lenkin Matkamessujen jälkeen ja siihen se jäi, yhdessä lenkkeily.

Olen ollut asiasta kohtalaisen hiljaa, sillä en halua kääntää puukkoa toisen haavassa. Liikkuvaista ihmistä ja triathlon-hommiin tähtääjää se syö aivan hirveästi. Minullakin alkuvuodesta väheni juoksukilometrit seuranpuutteen vuoksi ja tein vähän kaikkea muuta sitten. Kävimmehän miehen kanssa hiihtämässä kerran yhdessä ja onneksi lautailemaan pääsimme, Rukan viikot olivat unohtumattomia!

Mutta seitsemän kuukautta on pitkä aika, molemmin puolin. Meille se lenkki kerran viikossa oli se henkireikä, missä juteltiin ummet ja lammet. Molempien fiilis oli lenkin jälkeen katossa, endorfiinit jylläsivät ja kaikki oli kivasti. Tunnelma kotonakin alkoi kiristyä keväällä ja minä juoksentelin vähän ”salaa”. No, en tietenkään salaa, mutta olin ihan hiljaa kun tulin kotiin enkä hehkuttanut miten kivaa oli. Tiesin, että mies kyllä tukee, mutta samalla tiesin, että jos minut pakotetaan kotiin ja toinen hehkuttaa miten ihanaa on painaa – ei se kyllä välttämättä piristä.

Jollain ilveellä mies meni ja juoksi hyvän ajan HCRlla toukokuussa ja otti jopa Kreetalle lenkkarit mukaan ajatellen, että aloittaa siellä lyhyillä lenkeillä. No tiedätte miten kävi. Meni aika monta viikkoa tekemättä yhtikäs mitään.

Mistä tämä juoksemattomuus johtuu? Rasitusvammasta, joka tuli vuodenvaihteessa polveen. Hän on käynyt lääkärillä, fyssarilla, jumpannut, tehnyt ahkerasti erilaisia venytyksiä ja rullaillut kalvoja. Levännyt ja toivonut parasta. Mutta muutosta ei ole tullut, jalka kipeytyy hirveän helposti edelleen. Kunpa voisin tehdä jotain! Nyt olen hymyillyt joka kerta, kun hän lähtee uimaan tai salille, edes jotain saa tehtyä. Samalla pitäisi jumpata katkennutta kättä, jotta siitä saisi joskus suoran ja taikoa polvi terveeksi.

Lyhyitä lenkkejä minäkin olen juossut ongelmitta yksin, mutta yli 10 kilometrin jälkeen alan kaivata seuraa. Kesällä oli kivempi juosta pitkiä lenkkejä yksinkin, mutta tiedän, etten lähde niille yksin, kun räntää sataa naamaan ja pakkanen paukkuu. Sitten tarvitsee lähteä yhdessä, käsi kädessä tuulta päin. Eikä tämä nyt ole todellakaan mikään maailman suurin ongelma, mutta selkeästi arkeemme ja fiilikseen vaikuttava tekijä se on ollut. Olen samalla oppinut enemmän arvostamaan niitä kilometrejä joita pystyn juoksemaan, terveys ei todellakaan ole itsestäänselvyys!

Olen pyytänyt monesti juoksukaveria, mutta moni pelkää lähteä kanssani. Juoksen liian kovaa, kuntoni on mukamas liian kova, mitä lie. No, ymmärrän, minäkin kammosin lähteä kaverin kanssa juoksemaan, joka kerran lenkille lähtiessään juoksi _huvikseen_ maratonin, eli 42 kilometriä. Lähdimme kuitenkin tämän kaverin kanssa viikko sitten kuopustemme kera lenkille ja… Oliko hurjaa? Ei. Vauhti löytyi hyvin ja minäkin itse asiassa toivoisin, että joku tulisi joskus jarruttelemaan menoani. Kun juttelee juostessa, vauhti vähän laskee automaattisesti, mikä olisi todella hyvä. Tarvitsisin pitkiä matalansykkeen lenkkejä. Voin tarvittaessa vaikka kävellä ylämäet, eli ihan minkämoinen lenkkiseura vain kiinnostaisi! Oli aika huikeaa juosta viikko sitten ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen aikuisen kanssa jutellen!

Samaa yksinäistä juoksua on ollut kesä, kun on käynyt itsekseen yrittäjyyskurssia ja painanut liiketoimintasuunnitelmaa. Voi perhana (anteeksi) että olen menettänyt hermoni monesti! SIIS MITÄ SE SANOI, kelannut videon takaisin ja yrittänyt ymmärtää. ”Jos yritys on tilitarkastusvelvollinen…” sanoo mies nauhalla. Siis mistäs sen tietää? Mikset sitä sanonut? Soitto isälle ja huokaisu, ok, siihen tarvitaan aika paljon että yrityksestä tulee tilintarkastusvelvollinen. Ja moni muu kohta, olen repinyt hiuksiani hokien, että en selviä tästä yksin. Eikä toisaalta tarvitsekaan, isä on auttanut, mies on auttanut parhaansa mukaan, Uusyrityskeskus on auttanut. Ei tässäkään hommassa tarvitse olla yksin.

Yksinjuoksua on monenlaista. Nyt yrityshommia pystyyn laittaessa olen ollut hämmästynyt, miten paljon erilaisista luomistani verkostoista onkaan ollut iloa. Että se kaikki touhuilu, jota olen tehnyt kotiäitiyden ohella ei olekaan mennyt hukkaan! Yksinyrittäminen on monesti nimensä mukaisesti tauotta yksin tekemistä ja siinäkin tekisi niin mieli välillä jutella ja jakaa tuntemuksia jonkun kanssa. Kysyä vinkkiä. Olenkin laittanut viestiä monesta asiasta yrittäjäkavereille jo nyt ja joutunut pyytelemään apua. Ja nyt ystäväni, taitava Anna Pilvilinnasta päätti toteuttaa hautomansa idean: hän pyysi yrittäjiä, kevytyrittäjiä, yksin töitä tekeviä, bloggaajia, ylipäätään ihmisiä, jotka puuhailevat yksin ja haluavat verkostoitua joka kuun viimeinen tiistai aamukahville. Eli ekan kerran mennään 27.8. klo 9 Cafe Puustiin. You wanna joy? Tule mukaan! En tiedä mitä minullakaan on annettavaa (muuta kuin puheripuli), mutta yksinjuoksua ei aina kannata tehdä. Verkostoista on hyötyä! Ei ole aina pakko juosta yksin, jos ei tahdo! Anna pyysi laittamaan viestiä, jos innostut tulemaan, kannattaa lähestyä häntä vaikka @pilvilinnan_anna Instatilin kautta. Tai huutele tänne jos innostut!

Pidetään toisillemme seuraa ja annetaan tukea eikö? Löytyykö ruudun takaa monta yksinyrittäjää, yksin harrastavaa tai muuten yksinäistä ihmistä? Minkälaisia verkostoja sinä olet löytänyt? Ja pidetään peukkuja, että minäkin saisin luottojuoksukaverin taas mukaan lenkeille ja sen myötä meidän arkeemme säännöllisen ja hyvin odotetun henkireiän! Iloista viikonloppua!