Ketään ei voi miellyttää ja kenellekään ei ole tarpeeksi hyvä

”Instastoriesit ovat nykyään todella tärkeitä” (somen asiantuntija)
”Aina sä avaudut jostain aiheesta siellä somessa” (mies)
”Sulla on tosi kiva some, ihanaa kun kerrot myös elämän nurjista puolista” (seuraaja)
”Moni työnantaja katsoo Instastooreja, kannattaa miettiä mitä siellä jakaa” (yrittäjäkollega)
”Se ja se oli katsonut Katjan Instasta että se tekee näin ja noin” (kiertäviä puheita tuttujen kautta)
”Teillä ollaankin jo terveitä katoin Instasta” (äiti)
”Kyllä nämä sun sanomiset voi ihan hyvin tulkita väärin” (kaveri, kun avauduin siitä, että joku oli luullut minun sanovan stoorien puolella omien lapseni olevan lihavia ja olin ihan järkyttynyt, että joku voi edes ajatella minusta niin)

Vaihdoin eilen ajatuksia yrittäjäkollegan kanssa IGn puolella ja lainasin häneltä otsikon lausahduksen. Siinä oli niin osuvasti sanottu se fiilis, joka minulla on ollut pidempään. Keskustelimme siitä, millaisia rooleja ihmisillä on ja mikä kelpaa kenellekin. Edelleen esimerkiksi bloggaajassa on jollain tavalla negatiivinen tai nolo sävy. Ihmiset, jotka ovat freelance-toimittajia tai valokuvaajia haluavat olla ehdottomasti juuri sitä, eivätkä tituleerata itseään bloggaajaksi, vaikka sellaisia olisivatkin.

Olen itse taas vetänyt pari päivää happea IGsta ja tiukimmasta somettelusta tutkiskellen ajatusmaailmaani ja sitä, miksi tunnen itseni koko ajan niin epäonnistuneeksi. Eilen 10 kilometrin lenkillä liukastellessa tuli mieleen, että ehkä sen olon tekee se, että olen ihan sairaan tavallinen ja keskinkertainen kaikessa. Mutta yrittäjyys vaatisi sen, että olisin superhyvä siinä mitä teen, osaisin myydä itseäni, verkostoitua paremmin ja kaupata osaamistani vähän joka kulmassa. Minä olen ihan ylpeästi bloggaajakin, olen ylpeä tästä pienestä hengentuotteestani, mutta tuntuu, että tätäkin tekelettä pitäisi vähän ravistella ja keksiä jotain uutta. Mitä ihmettä keksiä tästä tavallistakin tavallisemmasta elämästä? Edelleen blogini luetuimmat jutut ovat kirjoitukseni hometalotaistostamme sekä miehen käden murtuminen Kreetalla. En nyt varsinaisesti toivo epäonnea, jotta olisin kiinnostava!

En myöskään osaa vetää mitään rooleja. Olen tasan oma hölmö minäni ja mennä touhotan ja yleensä jälkikäteen mietin, että ai saamari, siinäkin tilanteessa olisi ollut fiksua antaa käyntikortti ja sanoa näin ja näin. Tämä raatorehellinen minäni sitten paiskaa myös sinne Instaan suodattamatonta materiaalia ja saa toiset seuraajat keskustelemaan ja ne läheisimmät häpeämään juttujani. Että mitä se nyt taas höyryää. Pitäisi muistaa että juttuja voi katsoa kuka vaan ja olla sielläkin edustava ja järkevä ja… Kaikkea siltä väliltä.

Ehkä ahdistus kumpuaa myös siitä, että yritän epätoivoisesti miellyttää kaikkia tahoja, muttei sellainen vaan ole mahdollista. Se on uuvuttavaa, yrittää miettiä niin monelta kannalta mitä uskallan ja saan tehdä, mitä minun pitää tehdä ja miten asiat kuuluisi sanoa, ettei tulisi väärinymmärretyksi. Koska todennäköisesti ikuisesti ärsytän kuitenkin joitakin ja ikuisesti joku ymmärtää väärin.

Kun olen viikon paininut somen ulkopuolisissa duuneissa, olen monesti kaivannut jotain, kenen kanssa jakaa ajatuksia tai saada perspektiiviä asioihin. Siksi olikin todella kivaa keskustella eilen edes hetki IGn puolella vähän samanmoisessa tilanteessa pyörivän ihmisen kanssa. On usein vaikeaa nähdä itsessään hyvää tai antaa itselleen anteeksi. Pitäisi hyppiä roolista toiseen jatkuvasti, olla somessa kiinnostava ja antaa jotain itsestään, samalla muistaa ne asiakkaat joille juuri kaikki muu on tärkeää paitsi some, olla äiti, vaimo, tytär ja ties mitä. Lopulta kun yritän kaikkia rooleja täysillä, tuntuu että epäonnistunut kaikessa, mitä teen. Etten kelpaa kenellekään eikä työni kelpaa mihinkään. Sitten kun selaat somea, se oikein huutaa miten kaikki muut menestyvät ja saavat upeita töitä. Edelleen peräänkuulutan välillä sitä itsemyötätuntoa, se ominaisuus taitaa olla ihan hukassa minusta. Eilen katselin videon Sanna Marinista ja mietin, miksen itse voi olla noin suoraselkäinen menestyjä. Mistä hän saakin kaiken rohkeutensa ja suoraselkäisyytensä? Minulla sanat takertuvat monesti kurkkuun sellaisessa tilanteessa ja vasta tuntia myöhemmin keksin, miten tilanteessa olisi täytynyt argumentoida.

En usko, että somemaailma ja viestintäala ovat ainoita, missä tuntuu haasteelliselta hypätä roolista toiseen, mutta tässä on jotenkin vielä erityisesti tapetilla kaikkine puutteineen ja mokineen. Olen kirjoittanut asiatekstiä koko viikon, mutta kun hyppään somen puolelle, pitäisi olla nokkela, hauska, vitsikäs ja mitä vielä. Mokailu on mielenkiintoisempaa kuin onnistuminen.

Olisi hyvä päästä vähän tuulettamaan ideoitaan johonkin ideariiheen. Ehkä paras tuuletus ja jonkinasteinen herääminen synkkyydestäni tapahtuikin eilen. Oli helpompi hengittää kun oli hetken irrallaan somesta, eikä tarvinnut pelätä suututtavansa tai ärsyttävänsä jotain tahoa, kun oli hiljaa. Se oli vapauttava fiilis. Samalla vähän yksinäinen fiilis, kun naputtaa koko päivän konetta yksinään, eikä puhu kenellekään sanaakaan. Some on myös ystävä.


paita POMP DE LUX/ mekko KAPP AHL/ farkut LIDL/ kengät DR.MARTEBS (second hand)/ korvikset LINDEX

Mutta illalla 6-vuotiaani pyysi päästä äidin kanssa kaksin koulun joulumyyjäisiin. Ja me lähdettiin. Käveltiin käsi kädessä ja hämmästyin, paljonko hän kertoi eskarista ja sen rutiineista. Yritän joka päivä kysellä, mutta vastaus on silloin ”äh en mä jaksa kertoa”. Nyt puhetta tuli loputtomiin kun sisko oli omassa harrastuksessaan, kävelimme vielä eilen lumisilla kaduilla ja joulumyyjäisissä tunsin hassua juurtumisen tunnetta. Että minäkin haluan ensi vuonna leipoa myyjäisiin ja tulla myymään, eskariäideillä ei vielä ollut mahdollisuutta siihen. Koin sellaista ihmeellistä asioiden pysyvyyttä ja lapseni pyyteetöntä iloa, kun hän kiitti minua kivasta illasta. Siinä parissa tunnissa oli taas kaikki, mikä elämässä on tärkeää. Ei tarvinnut olla hauska, nokkela, somessa, erikoinen, kiinnostava – hän rakasti minua juuri sellaisena kuin olin, tarvitsi vain olla ja kuunnella.

Aamulla kun heräsin, huutelin lastani luokseni ja halasin ja kiitin, että minulla oli todella kivaa illalla ja hän on ihana tyttö ”joo joo äiti, mulla on kiire leikkimään”. Lumous oli särkynyt, mutta illan lämpö sydämessä kantaa minua pitkään eteenpäin ja auttaa jaksamisessa. Miten tärkeää oli saada vain olla oma itsensä ja kiinni hetkessä.

Tunnetko sinä jatkuvaa riittämättömyyttä? Onko itsesi helppo yrittäjänä verkostoitua ja vaihtaa roolista toiseen?

P.S. Joulukalenterin ekan luukun palkinto lähti Instan puolella Heinille, arpoja kertyi yhteensä lähes 400 kappaletta! Pysykäähän kuulolla, ensi sunnuntaille tulossa ihana paketti!

Postauksen kuvat Marina/Dioriina

12 ajatusta elämästä

Ihanaa marraskuun vikaa päivää! Miettikää, kolme viikkoa siihen, että päivä alkaa pidentyä, pahinhan alkaa jo olla takana vai mitä? Tällä viikolla olen saanut juosta aina meikit poskilla räntäsateessa ja olen ehkä vähän hullu, mutta olen nauttinut siitä ihan hirveästi. Koko viikko on ollut tavallista arkea ja syvää kiitollisuutta kaikesta – maanantaina kävimme juhlimassa hyvin pienesti äitini vikaa työreissua Tampereelle ja minun nimipäivääni. Torstaina olimme miehen kanssa teatterissa ja seuraavan yön kärvistelin ihan kamalassa olossa, olimme ottaneet aamulla koko perheelle influenssarokotteet. Onneksi olin ainoa kärsijä, reagoin aina todella vahvasti oli kyse hormoneista, rokotteista tai vaikka särkylääkkeistä.

Mutta päätetään marraskuu 12 ajatukseen elämästä, jotka nappasin Minnan blogista. Onko teille tuttu haaste?

ASUN: Lähes 100-vuotiaassa omakotitalossa Tampereella.

INNOSTUN: Ihan kaikesta ja pulppuan innostusta ja ideoita. Innostun nollasta sataan hetkessä ja alan heti toteuttaa. Esikoiseni on luonteeltaan, vaivoiltaan ja ulkonäöltään kuin minun kopioni ja nauratti, kun eskarikeskustelussa opettaja sanoi hänen innostuvan kaikesta koko ajan niin paljon, että välillä keskittyminen herpaantuu. Niinpä. Sama vika Rahikaisella. Kun innostuu koko ajan jostain, asiat meinaavat välillä jäädä puolitiehen kun puuhaa kymmentä asiaa yhtä aikaa, joista sattui innostumaan.

IHAILEN: Suurin ihailuni tällä hetkellä on yrittäjäkollegoita kohtaan, jotka tekevät unelmistaan totta. Dioriina opiskelee valokuvausta, Anni elää unelmaansa ja on saanut leipomisilleen jopa oman tv-ohjelman, Heli on ammattimainen portaalin pyörittäjä ja kokki ja kuvaaja, lista olisi ihan loputon. Ihailuun sekoittuu monesti ajatus ”miksen minä osaa tai ole noin hyvä”, mutta yritän polkea sen äkkiä piiloon. Olen minäkin jossain hyvä! Innostumisessa ainakin! Hih!

HALUAISIN: Osata joskus olla hetken. Joko teen töitä, kotitöitä, paahdan reissuilla, urheilen tai vähintään aivoni käyvät kierroksilla koko ajan. Torstaina ihan uuvutti lähteä teatteriin, kun tuntuu ettei koskaan ehdi olla, mutta onneksi mentiin – oli tosi kivaa kuitenkin. Miten ihminen osaisi pysähtyä?

RENTOUDUN: Liikkumalla ja lukemalla. Myös avantouinti on neljän kerran myötä antanut ihan uuden ulottuvuuden rentoutumiseen. En ole koskaan ollut niin väsynyt tai nukkunut niin hyvin kuin sen jälkeen! Ihan maagista!

LUONNETTANI KUVAA: Hmm. Olen tauoton puhuja ja innostuja ja höyryän koko ajan jotain. Olen hyvin omistautuva teen sitten mitä tahansa ja myös sellainen suorittava kiltti tyttö. Elän tunteet edellä ja rakastan ja vihaan täysillä. Olen myös välillä ihan turhan mustavalkoinen asioissa ja välillä ihme pessimisti. Ailahtelevainen tyyppi!

ILOSTUN: No työnteosta! Oikeasti, nyt jokainen työkeikka, palaveri ja uusi asiakas saa ihan tosi iloiseksi. Vuosien lapsiin omistautumisen jälkeen teen supermielelläni töitä ja näin yrittäjänä homma on niin epävarmaa, että ilahdun ihan älyttömästi jokaisesta jutusta. Ihan parasta ovat olleet nämä, joissa yhteystietoni on annettu eteenpäin ja suositeltu. Ilostun toki monesta muustakin jutusta, mutta tämä on nyt ihan päällimmäisenä ollut pinnalla.

JOS VOISIN TEHDÄ MITÄ VAIN: Pysäyttäisin ilmastonmuutoksen ja antaisin lapsilleni turvallisemman tulevaisuuden. Jotenkin ylipäätään tasoittaisin maailman epätasa-arvoa.

HALUAN YMPÄRILLENI: Erilaisia ihmisiä. Jokaiselta saa erilaista näkökulmaa elämään. Toisaalta taas samanhenkisten ihmisten kanssa on helppo olla ja välillä haluan ympärilleni tyhjyyttä ja tilaa hengittää. Haastava kysymys!

HAAVEILEN: Töistä, että saisin sen verran töitä tulevaisuudessakin, että pärjään. Terveydestä. Siitä, että lapsilla menee hyvin. Siitä, että ilmastonmuutos pysähtyisi. Ja samalla haaveilen kyllä, että pääsisimme ensi kesänä suosikkikohteesemme Kyprokselle jollain ihmeen kaupalla. Ja tiedän, ettei pitäisi lentää.

EN LUOPUISI: Asioista, joiden ansiosta voin hyvin. Liikunnasta, kasvisruoasta ja ulkoilusta. Omista asioista, lukemisesta. Läheisistä, lukutaidosta, innostumisestani, no ylipäätään elämästäni!

AJANKOHTAISTA JUURI NYT: JOULU! Hih! Ihana suloinen lasten (okei, äidinkin) joulunodotus. Elämänmuutos, kun soittelemme mummille päivisin. LUMI! Onni. Olen rakastanut elämää ja perhettä tänä syksynä enemmän kuin aikoihin. Luulen, että asiaan vaikuttaa 6 vuoden valvomisen jälkeen perheesemme löytänyt uni, kolme kuukautta olemme nukkuneet noin suunnilleen täydet yöt. Lisäksi siihen varmasti vaikuttaa se, ettei minun tarvitse sanoa olevani ”vain” sivutoiminen yrittäjä tai pääasiassa kotiäiti, vaan olen saanut enemmän täysillä tehdä hommia. Olen kokenut järkyttäviä epäonnistmisen ja epätoivon tunteita ja samalla onnistumista, innostumista ja ylpeyttä, kun olen osannut jotain.


mekko ESPRIT/ takki VILA/ pipo SIDOSTE/ korvikset CORUU/ huivi SILVERJUNGLE/ saappaat PALMROTH (saatu)

Miten sinä kuvaisit luonnettani näin somen perusteella, ollaanko samoilla linjoilla? Saitko mitään uutta irti?

Hyvää viikonloppua ja marraskuun vikaa toivottaen, huomenna startataan kalenteri, jee! 

Yrittäjän viikko – mitä kaikkea tein?

Alkaa olla kohta kaksi kuukautta kasassa yrittäjänä ja pikku hiljaa olen oppinut pyörittämään edes jollain tapaa asioita. Olen tajunnut varata enemmän aikaa ihan pikku jutuille ja käyttänyt vimmatusti muistivihkoa.

Tähän postaukseen rustasin asiat, joita suurinpiirtein tein viikossa yrityksen nimissä. Toki aivoni työstävät koko ajan seuraavaa asiaa niin, että on välillä todella vaikeaa edes tajuta, hiljenevätkö ne joskus.

MAANANTAI

Kello 6.45 avaan läppärin ja teen päivän postauksen valmiiksi ja julkaisen. Sitten siirryn auttamaan lapsille vaatteita ja kotiin jäävälle esikoiselle aamupalaa, hän on siis kipeänä.

Koska mies vie kuopuksen päiväkotiin ja saapuu sitten pitämään etäpäivää kotiin, en edes pukeudu. Hautaudun makkariin soittamaan läjän puheluita liittyen erinäisiin yhteistöihin. Tarkoitus oli soittaa myös Verohallintoon, laskin lauantai-illan ratoksi veroasioitani kasaan, mutta siellä on viikon käyttökatko. VOI ÄRRR!

Istun naputtamassa isompaa kunta-alan projektia koneella joka minulla on työn alla kello 12.30 asti, jonka jälkeen siirrymme lounaalle alakertaan kolmisin. Olen edelleen yöpuvussa.

Kello 14 saavun Pirkkalaan MIB-tilaisuuteen kuulemaan Gugguusta. Hirveän inspiroivaa. Pari tuntia vierähtää tuohon reissuun. Illalla aloitan juoksulenkkini juoksemalla postilaatikolle viemään pankin kirjettä postiin, miksi yksi kirje tuli postissa yrityksen asioista ja muut sähköiseen allekirjoitukseen? En tajua. Lenkin ajan suunnittelen loppuviikon yhteistyön rekvisiittaa.

TIISTAI

Mies tarjoutuu viemään lapset, jos minä ehdin hakemaan, joten saankin helpomman startin aamuun. Lähden käymään Helsingissä todellisen pikareissun PR-toimisto Riannon pressipäivillä. Haluan mennä, sillä he edustavat Changea ja oli niin iso juttu, että hoitivat Kööpenhaminan reissun lokakuussa. Junassa olen klo 9, syön aamiaisen, teen yhden postauksen ja kirjoittelen muutaman sähköpostin 1,5 tunnin matkan aikana.

Paluumatka Onnibussissa oli huikea, siellä ei ollut ketään keskellä päivää. Sain täyden rauhan naputella blogijuttuja ja sähköposteja matkan ajan. Paluumatkalle suuntaan jo kello 12.20 bussilla, jotta ehdin hakemaan lapset ajoissa yms. Todellinen pikareissu!

Illalla klo 21 lasten mentyä nukkumaan käsittelin vielä yhden postauksen kuvat ja tein käännöshommat pois.

KESKIVIIKKO

Kello soi 6.40, olin ajatellut tehdä heti aamusta muutaman asian pois, mutta lapsia kiinnosti niin onko hammaskeiju käynyt, että heräsivät samaan aikaan ja halusivat iloita hammaskeijusta, kömpiä äidin kainaloon sänkyyn ja katsoa yhdessä Pikku Kakkosta. Totesin, että se on arvokkainta ja rutistelin heitä puoli tuntia pimeässä lastenohjelmien ääressä. Ehdin heittää pyykit koneeseen ennen lähtöä päikkyyn ja eskariin, halusin ajoissa pestä Englannista tilaamani joulupyjamat viikonlopun kuvaushommia varten.

8.30 sain koneen avattua. Julkaisin muun muassa päivän postauksen, hoidin pari matkalaskua, lähetin pari sähköpostia ja tein yhden hakemuksen yhteistyötä koskien. Heitin pyykit kuivumaan (siis oikeasti, kuvausvaatteiden suunnittelu ja pyykkäyskin on osa kokonaisuutta, joka päässäni koko ajan pyörii!) ja lähdin kympiksi jumpalle.

12.30 Jatkoin taas hommia, tein muutamat sometukset, mutta päasiassa kirjoitin iltapäivän kunta-alalle tekemääni isompaa hommaa. Kirjoitin puoli neljään asti ja kuvasin välissä muutamat blogikuvat, tein myös päivän käännöshommat.

17.30-18 ehdin naputella seuraavan päivän postausta odottaessani lapsen temppukerhon ulkopuolella.

20-21.15 Käsittelin kuvia, soitin äidille ja sovimme viikonlopun jutuista (viikonloppuna oli siis työreissu perheen kesken tiedossa).

TORSTAI

Kello 7.45 sain koneen auki, kun mies vei tytöt. Tarkoitus oli hakea starttiraha (se haetaan aina kerran kuussa), mutta TE-toimiston sivu heitti jatkuvasti ulos ja herjasi jostain ongelmasta. Kirjoitin siis muistilistaa viikonlopun muistettavista asioista, söin samalla aamiaista ja viimeistelin päivän postauksen ja jaoin sen someen.

Kello 9 ehdin soittaa Verohallintoon ja säätää verojani, se on hurjaa miten eri tavalla kaikki täytyy laskea kun toiminimeä verotetaan ennakkoveroilla ja toiminimen kulut tietysti jotain aivan erilaista kuin mihin aiemmin on palkansaajana tottunut.

Kello 9.30 tuli kyyti ja lähdin tekemään paria erilaista yhteistyötä. Paljon kuvia, asiaa ja muistiinpanoja sekä supermukavaa seuraa, kotiin palasin 13.30, yhden yhteistyön myötä meillä on nyt viikon ajan kaksi autoa. Vitsi mitä väljyyttä toi heti asioiden sopimiseen! Kotona tein nopeasti starttirahahakemuksen, vastasin muutamat spostit ja koska olin laittautunut ryntäsimme ottamaan asukuvia. Kävin postissa, hain ja vein paketteja ja kävin kaupassa ostamassa viikonlopuksi juustoja, joulusuklaita ja pipareita, niin että ehdin juuri klo 16 hakemaan tytöt.

Klo 17.30 aloin pakata kamoja viikonloppua varten, siinä touhussa meni 1,5, samalla aloin puuhata lasten iltajuttuja. Juoksin välissä kympin lenkin ja jatkoin vielä klo 21 hieman naputtamista. Laitoin kirjapitäjälle viestejä ja käsittelin seuraavan päivän kuvat. Kello 21.45 totesin että saa riittää, olin lähes tauotta tehnyt jotain aamukasista alkaen.

PERJANTAI

Meillä herättiin jostain syystä kello 6.10, joten kello 6.30 tulin naputtamaan päivän postauksen ulos. Tuntia myöhemmin lopetin ja hoidettiin eskariviemiset yms. ja tultiin kuopuksen kanssa laittautumaan.

Kello 9.30 kurvattiin studion pihaan, menimme siis kuopuksen kanssa valokuviin mallikuvia varten. Minulla oli ihanan helppo osa, sillä kasvoni eivät näy kuvissa, kuopuksella oli kovempi työ. Mutta kivaa oli! Odotan innolla lopputulosta!

Kello 11 kuvat oli otettu ja kurvattiin lounaalle miehen ja kuopuksen kanssa ja napattiin lennossa muutama asukuva. PAKKO, LUNTA!!! 12.30 palattiin kotiin, tein reilun puoli tuntia koneella hommia (purin kuvia kamerasta, vastasin parit spostit). Pakkailin viikonlopun reissua varten, hain välissä esikoisen eskarista ja kello 15.30 starttasi pakattu auto kohti Himosta.

Kello 17 olimme perillä mökissä. Olin päättänyt urakoida kuvia perjantaina, jotta saisin hetken hengähtääkin viikonloppuna, joten paukutin läjän kuvia kasaan ajastamme Himoksella.

LAUANTAI

Tässä menee nyt niin sekaisin työ- ja vapaa-aika kun voi mennä. Olin heti aamulla kamera kädessä kuvaamassa muun muassa tyttöjä ukin kimpussa ja ikkunoista vielä näkyvää valkoista maisemaa. Toisaalta kuvista jää myös osa kotikäyttöön ja kuvaisin varmaan muutenkin. Päivä oli aikataulutettu meidän puolestamme, joten kello 11 leivoimme pipareita, kello 15 olimme Peikkometsässä ja kello 18 päivällisellä. Välissä rynnättiin paljuun, koska halusin sieltä valoisallakin ajalla kuvia. Olin siis töissä ja kyselin joka aktiviteetissa faktoja ja otin kuvia, toisaalta nautin ajasta perheen kesken todella paljon. Ennen illallista naputin loppuun sunnuntain postauksen ja ajastin aamulle. Julkaisin yhden kuvan IGhen Peikkometsästä, koska oli niin hyvä mieli vanhempien kanssa puuhastamisesta.

SUNNUNTAI

Sunnuntaina ei juuri enää kuvailtu mökissä, lähinnä pakattiin ja kuvailtiin Hirvikartanolla. Huomasin, että oli ihan erilaista saada kuvia otettua ja hommia hoidettua kun isovanhemmat olivat mukana. Äiti teki ruoan ja kaikessa oli ihanaa väljyyttä neljällä aikuisella, kun yleensä tuntuu että ryntäilen kuin heikkopäinen paikasta toiseen, jos olen ns. työreissulla. Kyllähän viikonlopun aikana otin aika monta IG-storiesia, kuvaa yms., mutta se meni hyvin omalla painollaan.

Kameran laitoin lepoon kello 13 maissa ja iltapäivä meni matkustaessa sekä lastenlääkärillä. Illalla klo 18.30 alkaen tein matkalaskua, purin 840 kuvaa kamerasta ja valitsin mitkä tulevat postaukseen (kuvitelkaa, yli 800 kuvaa Himokselta ei tullut!) ja käsittelin ne. Tekstiä en enää jaksanut sunnuntaina kirjoittaa ja 21.30 laitoin koneen kiinni.

Työtä ja vapaa-aikaa on monesti mahdoton erotella. Päässä on niin monta eri projektia yhtä aikaa, että vaarana on unohtelu. Viime viikko oli aika tiukka aikatauluiltaan ja kostautui sillä, että eilen kun olimme lasten päivystyksessä ottamassa virtsanäytettä soitti hierojani, että odottelee minua. Näin, huoli sairasteluista on selkeästi jyrännyt arkisemmat menot, mutta onneksi hieroja oli ymmärtäväinen, kun pyytelin anteeksi kovasti. Vien ensi kerralla mennessäni jonkun muistamisen anteeksipyynnöksi kyllä! On tämä aika palapeliä monesti pienten lasten kanssa ja samalla tungen viikkoihini myös mahdollisimman paljon urheilua, viime viikolla seassa oli 40 juoksukilometriä ja yksi jumppa.


mekko ALPA (saatu)/ sukkikset KAIKO CLOTHING/ kengät PALMROTH (saatu)/ huivi PIECES/ takki GLOBAL ESSENTIALS/ rannekoru BY PIA’S/ korvikset UHANA DESIGN/ pipo SIDOSTE

Sellaista siis suunnilleen yrittäjän viikkooni kuului. Pois tästä jää esimerkiksi päivittäiset IG-stoorit ja se pään sisäinen herhiläispesä. Mutta sinne päin! Vaikka tein seitsemänä päivänä viikossa hommia ja usein lasten nukkuessa, ei se tunnu siltä, kun tekee asioita mitä rakastaa.

Ja hei, huomaatteko, asu on koottu lähes täysin kotimaisista merkeistä? En suunnitellut etukäteen, mutta ne vain valikoituivat ja huomasin homman ilokseni jälkikäteen. Kotimaisuus jes!

Kuulostiko tutulta tällainen työnteko, jossa tunteja on mahdoton laskea? Tykkäsitkö postauksessa, jossa yritin vähän avata viikkoani?

EDIT. Muistin postauksen julkaistuani, että minähän kuvasin viime viikon ajan eri työpisteitäni tätä postausta varten. En sitten enää seuraavalla viikolla muistanut, hups. Mennään siis asukuvin! :D