Perhosia vatsassa

On se hassua, miten tuntuu, ettei elämässä tai työrintamalla tapahdu mitään ja sitten kaikki tapahtuu samaan aikaan. Nyt on kyllä perhosia vatsassa sen verran, että kaikki keskittyminen on hieman haasteellista. Mitä kaikkea tällä viikolla tapahtuukaan?

Helsinki City Run ja puolimaraton

Viikonloppuna pitäisi juosta viides puolikas Helsingissä, Helsinki City Running dayssa. Aika hullu ajatus, että lähdin miehen kanssa huvikseni kokeilemaan yhtä juoksulenkkiä vajaa viisi vuotta sitten ja yks kaks menossa onkin jo viides Helsingin puolikas ja Jyväskylässäkin niitä on kertynyt muutama. Tämän vuoden treenit ovat olleet huonoja ja en ole juuri juossut pitkiä lenkkejä, joten nyt lähdetään täysin ns. soitellen sotaan. Toiveissa on päästä maaliin, ennätyksiä en lähde edes yrittämään. Oma enkkani puolikkaalla on Jyväskylästä parin vuoden takaa ja alkaa juuri ja juuri ykkösellä! Lauantain meno voi olla ihan mitä vaan, joten jännityksellä sitä kohti.

Mies, joka on kärsinyt polvikivusta eikä ole juossut vuoteen juuri ollenkaan, on kuntouttanut vimmatusti jalkaansa. Toisin sanoen pakaraansa, josta kipu on polveen tullut. Pyöräillythän hän on valtavasti, eli kuntoa piisaa, juossut ei ole juurikaan. Kysyin lähteekö juoksemaan lauantaina vai menenkö Helsinkiin yksin ja hän lähtikin mukaan. Kävi eilen rempaisemassa 14 kilometrin lenkin, sai siirto-osallistumisen tutun tutulta, joka ei pääsekään ja näin. Nyt lähdetään kyllä molemmat aika soitellen sotaan, huih!

Kreetan reissu lähestyy

Viikonloppuna kirjoittelin kasaan Kreetan kirjoituskurssin ennakkotehtäviä. Sekin tulla jolkottaa sieltä kovaa vauhtia. Muistatteko, kun keväällä ilmoittauduin kirjoituskurssille Kreetalle? Sinnekin pitäisi jo tällä viikolla pakata. Kirjoja, muistiinpanovälineitä, kyniä, ehkä myös villasukkia, keli Kreetalla alkaa viilentyä juuri tällä viikolla! Jännitystä aiheuttaa muun muassa ikävä – miten kestän erossa lapsista 8 päivää? Sellaista ei ole vielä koskaan ollut ja tuntuu ajatuksena ihan kamalan suurelta erolta. Ehkä se menee äkkiä?

Jännitystä aiheuttaa myös odotus, kenen kanssa reissaan. Matkaporukkaa ei ole tiedossa, eli vasta kentällä/perillä tiedän, millainen poppoo meitä on kasassa. Meillä on aika paljon tiedossa ohjelmaa perillä ja aikataulussa ainakin tällä hetkellä yksi vapaapäivä, jolloin olin ajatellut nähdä kahden vuoden tauon jälkeen Terhiä. Mutta voi mikä tuuri, hän lähtee kesälomalle Suomeen juuri! Kyllä harmitti, kun tämän kuulin!

Uusia yrittäjätuulia

Yrittäjäpuolella ja työpuolella minulle aukeni viime viikolla pari ihan mahtavaa mahdollisuutta, joista olen yhtä aikaa ihan älyttömän innoissani ja samalla jännittää. Haluan onnistua ja näyttää, että minusta on näihin hommiin, samalla tietenkin on vaarana, että yrittää liikaa. Se ei koskaan ole hyvä juttu. Parhaansa tulee tehdä, mutta ei pitäisi pusertaa hampaat irvessä yliyrittäen, koska sekin monesti näkyy.


mekko INDISKA/ takki ONLY/ maiharit DR.MARTENS/ korvikset Kroatiasta Bracin saarelta, paikallinen taiteilija teki näitä kroatialaisista kivistä

Nyt vain haasteita kohti siis, niitä on vähän kasaantunut tähän kuun vaihteeseen. Monta blogijuttuakin on luonnoksissa, toivottavasti pääsen niitäkin sieltä pian purkamaan.

Kivaa alkanutta viikkoa! Mitä teille kuuluu? Onko moni tulossa juoksemaan lauantaina?

Kyllä sä pärjäät

Tasan kaksi vuotta sitten, 5.9.2019 sain kuulla starttirahahakemukseni menneen läpi. Pari viikkoa myöhemmin toiminimi oli pystyssä. Muistan sen tuskan mikä alussa oli kaiken säädön kanssa, miten työlästä oli edes avata pankkitili! Ei minua ennen ole haastateltu tilin avausta varten. Kaikki oli uutta ja uuvuttavaa ja tuntui, että koko ajan tuli jotain outoa vastaan mitä piti selvittää, eikä itse työntekoon päässyt.

Tänään vietetään Yrittäjän päivää ja eilen jupisin, että niin kivikkoinen tie on ollut, että tänään vedän lipun salkoon ja ostan itselleni kakun. Ei ole tapahtunut. Mitä sitten on tapahtunut viimeisen parin vuoden aikana?

Miksi ryhdyin yrittäjäksi?

Olin kotiäitiyden ajan kevytyrittäjä ja tein muun muassa blogihommia ja laskutin Ukko.fin kautta. Se oli ihanan yksinkertaista, eikä tarvinnut niin sanotusti tajuta yrittäjyydestä mitään. Halusin ehdottomasti säännölliset tulot ja perinteisen palkkatyön kotiäitiyden ollessa ohi, mutta mikään hakemus ei tuottanut tulosta. En päässyt edes haastatteluihin! Tuntui, että kasvatustieteiden maisterin paperit ovat yksi iso vitsi.

Jotain kautta törmäsin keväällä 2019 siihen, että työttömille korkeakoulutetuille tarjotaan yrittäjyyskurssi ilmaiseksi. Se tulisi olla käytynä, jos esimerkiksi hakee starttirahaa. Tuo kurssi on useiden satojen eurojen arvoinen, joten päätin kokeilla. Pelkästään kurssi sai luun kurkkuun ja kirjoitin hyvin, hyvin epävarmana liiketoimintasuunnitelmaa. En voinut uskoa todeksi, että sain lopulta myöntävän starttirahapäätöksen!

Uudelle yrittäjälle tarjottiin vaikka mitä tukea, sain muun muassa kokeneen yrittäjän niin sanotusti yrittäjyysbuustaajaksi. Ehdimme tavata kerran, ennen kuin pandemia sotki koko pakan. Juuri kun ajattelin, että alkusäädöstä on päästy, alkoi jo sovittuja töitä peruuntua ja sitä jäi hyvin yksin uutena yrittäjänä ihmettelemään elämänmenoa.

Millaista yrittäjyys on?

No, jos kysytte viimeisen kuukauden perusteella, hirveää. Jos olisitte kysyneet huhtikuussa, maailman parasta. Yrittäjyys on valtavan epävarmuuden sietämistä, mitä en ole oppinut hallitsemaan. Töitä saattaa putoilla välillä parin päivän varoitusajalla. Välillä on kuukausi, kun teet yötä päivää hommia ja välillä sitten kuukausi, ettet kirjoita yhtään laskua. Tulojen epävarmuus on haastavinta minulle sietää.

Lisäksi minusta on edelleen todella vaikeaa miettiä, paljonko minulla on rahaa elämiseen. Alvit pitää maksaa neljästi vuodessa, yelit juoksevat kuukausittain, ennakkoverot seilaavat summiltaan vähän edes takaisin tulojen ja vähennysten mukaan. Ennakkoverot tekivät senkin, että kun tienasin paljon joulukuussa 2020, eivät ne pysyneet perässä ja minua muistettiin sitten elokuussa tonnin mätkyillä. Great.Olen aina ollut raha-asioissa aika huono ja saan harmaita hiuksia tästä yrittäjyyden rahapuolesta.

Yrittäjyys on ihanan joustavaa. Rakastan olla oman elämäni herra. Kukaan ei sanele minulle työaikoja, voin tehdä yöllä, viikonloppuna, aamulla tai olla missä päin maailmaa vaan. Saan olla aamuisin saattamassa lasta päikkyyn ja voin ehtiessäni käydä päivällä juoksulenkillä. Se on aivan parasta tässä hommassa. Tuntuisi vaikealta niin pitkän ajan jälkeen palata siihen 8-16 arkisin rytmiin, jossa lomaa täytyy kerryttää ja sitten pitää se siinä kohtaa, joka työnantajalle sopii.

Yrittäjyys on samalla hirveää. Inhoan myyntityötä, en noin yleisesti, minut itse asiassa matkaoppaanakin palkittiin ihan alussa parhaana retkimyyjänä. Olen mielestäni hyvä myyjä, mutta omien palvelujen myyminen on hirveää. Lisäksi olen parempi myymään kasvotusten, mikä ei ole ollut mahdollista pitkiin aikoihin.

Yrittäjyys on riemua ja epätoivoa. Se, kun joku myynti menee läpi ja saat tehdä työksesi sitä, mitä rakastat. Se on aivan parasta. Mutta. 90% myynneistä ei mene läpi, joten saat tottua jatkuviin kiitos, mutta ei kiitos-viesteihin. Usein sitä tuntee itsensä todella surkeaksi ja epäonnistuneeksi ja loputtoman yksinäiseksi. Kun teet yksin töitä, myyntiä ja olet aina yksin. Työkaverit, säännöllinen tulo ja työterveys tuntuvat välillä ihan käsittämättömältä luksusajatukselta!

Mutta tässä ollaan, kaksi vuotta yrittäjyyttä kohta takana. Epävarmat ajat takana ja edessä. Kun perjantaina lähetin isälleni whatsappissa viestin, ettei tästä tule mitään, hän vastasi ”kyllä sä pärjäät”. Ei muuta. Ei selityksiä, vain kyllä sä pärjäät. Milloinkohan siihen oppisi uskomaan itse?


mekko CUBUS/ kengät H&M/ korvikset MAANANTAIMALLI

Hyvää Yrittäjän päivää ihan jokaiselle! Käydäänkö vetämässä liput salkoon nyt kuitenkin?

Miten lopettaa suorittaminen ja oppia arvostamaan itseään? Miksi siihen tarvitsee apua ja mikä siihen ajaa? Sis. arvonnan!

Kaupallinen yhteistyö Kasain kanssa

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää

Vaik sut on luotu kantamaan
Nousemaan aina uudestaan

Minä olen aina ollut jonkinlainen pärjääjä. En ainakaan lapsena ajatellut olevani suorittaja, mutta hirveän pienenä aloin jo jättää puhumatta mietteistäni kenellekään, sulkeuduin, mietiskelin ja päätin pärjätä. Tein listoja mitä kaikkea aion tehdä ja päätin, että olen vahva. Päätin, etten anna koulukiusaamisen musertaa minua, vaan teen täysillä töitä ja näytän, että pärjään elämässä.

En ole myöskään osannut pyytää apua oikein ikinä. En silloin, kun uuvuin lukioiässä ensi kertaa erinäisistä henkilökohtaisista syistä, en silloin, kun vauvavuotena meinasin musertua omaan unettomuuteen enkä nyt, kun yrittäjyyden paineet, se ettei osaa pitää kunnolla vapaapäiviä meinaavat uuvuttaa. Kyllä minä pärjään. Sitten tulee hetkiä, kun tuntuu että en pärjää. Tarvitsisin siis eniten apua siihen, miten tyhjentää pää? Miten sammuttaa kaikki laitteet ja pitää välillä ihan oikea vapaapäivä?

Mistä suorittajuus johtuu?

Tämä on kysymys, jota olen pohtinut ihan hirveästi. Olen sellainen perikuva esikoistytöstä, kiltistä ja hiljaisesta suorittajasta, arasta koululaisesta, joka teini-iässä alkoi oireilla ja kaikki panivat sen teini-iän piikkiin. En jaksanut nousta kouluun, arvosanat laskivat, lintsasin, karkasin ikkunasta, tein kaikkea tyhmää. Osa varmasti teini-iän juttuja, osa sitä, että olin väsynyt olemaan se kiltti kympin tyttö, jota kiusataan painosta ja punastelusta.

Aina piti vaan pärjätä, en osannut puhua kenellekään miten paha olo minulla oli ja aloin oireilla käyttäytymällä tyhmästi. Se johti siihen, että rehtori uhkasi erottaa minut koulusta ysiluokkalaisena (onkohan sellainen mahdollista, vieläkin pohdin asiaa?) ja siihen, että tajusin etten pääse lukioon näillä arvosanoilla. Itkien menin opettajien luo ja he näkivät, että olen voinut pahoin. Todella moni opettaja antoi minun tehdä muun muassa ylimääräisiä englannin aineita ja näin puurtamalla nostin arvosanojani ja pääsin siihen lukioon, mihin halusin.

Osaltaan suorittajuus johtuu siitä, että sitä haluaa tehdä kaikkea mahdollista koko ajan. Hoitaa kodin, harrastaa, tehdä lasten kanssa, hoitaa lasten juttuja, vaatehuoltoa, tehdä töitä, saada niitä tuhansia ideoitaan kuviksi ja teksteiksi, kirjoittaa, markkinoida yrityspalvelujaan. Mutta lopulta tekee sitten kaikkea vähän kuin vasemmalla kädellä. Ei ole oikein läsnä missään. Sen sijaan, että ottaisi ajan ja paikan kaikelle, myös sille vapaapäivälle, huitoo vähän kaikkea täysillä koko ajan. Se johtaa stressiin, huonoihin uniin, unohteluun, epämääräiseen läsnäoloon ja epäonnistumisen tunteisiin. Minä nautin töistäni mitä teen, minä rakastan lapsiani ja harrastamista, rakastan ulkoilua ja ruoanlaittoa. Mutta kaikkea ei voi eikä tarvitse tehdä joka päivä. Tarvitsen vapaapäivän töistä, tarvitsen lepopäivän urheilusta, pyykit odottavat huomiseen, tarvitsen välillä ns. vapaapäivän perheestäni ja aikaa yksin. Miksi se on niin mahdotonta ottaa sitä vapaata tällaiselle suorittajalle?

Itsemyötätunto, mielekäs elämä ja onnellisuus

Rukalla, jossa juuri olimme, olin maailman onnellisin, kun olin perheen kanssa rinteessä. 34 tuntia rinteessä. Ja minusta se oli ihanaa. Silti soimasin itseäni siitä, etten esimerkiksi hiihtänyt. Koin siitä ihan hirveän huonoa omatuntoa. MIKSI? Kuka minua käski hiihtämään? Ketä kiinnosti hiihdänkö? Miksi pilasin fiilistäni sillä, että kaikkien rinnetuntien ja lomalla tehtyjen töiden lisäksi minun olisi ollut pakko hiihtää?

Vaadin itseltäni aina enemmän. Koen todella usein olevani huono äiti, huono sisustaja, huono juoksija, huono yrittäjä. En näe itsessäni hyvää. Se on varmasti osa persoonaa ja sellaista kiltin tytön syndroomaa, osa juontaa varmasti siitä, että olen koulukiusattu, osa ehkä siitä, että elin vuosia parisuhteessa, jossa varsinkin henkinen väkivalta oli jatkuvaa. Ahdistuin enemmän kuin koskaan elämässäni, mutta puhuinko ikinä kenellekään? En. Minä päätin pärjätä ja samalla korjata toisenkin ihmisen. Pieleenhän se meni.

Myös korona on vaikuttanut asiaan, sillä ystävät ovat jääneet arjesta aivan kokonaan. Kävin 1,5 tunnin kävelylenkillä ystäväni kanssa maaliskuun alussa. Emme olleet nähneet yli vuoteen ja juttuja riitti aivan valtavasti. En katsonut puhelinta koko aikana, en ottanut yhtään kuvaa tai selfietä lenkistämme. Hän oli saanut tuon reilun vuoden aikana mm. vauvan. Huomasin, miten hirveän paljon paremmin voin tuon lenkin jälkeen. Pidin vapaata kaikesta ja juttelin jonkun kanssa ilman keskeytyksiä.

Ruuhkavuodet ja suorittaminen. Mistä apua siihen, että osaa levätä?

Inhoan sanaa ruuhkavuodet. Tuntuu, että kiire on tapa kertoa, että kyllä minua tarvitaan, kyllä minä olen tärkeä kun on näin kiire. Mutta kyllä minulla on tauottomat ruuhkavuodet päässäni. Yrittäjän arki ja työt ovat pirstaleisia ja monta eri juttua on koko ajan kesken. Tarvitsen miestäni usein kuvausavuksi ja joudun säätämään hänen kanssaan aikoja. On lasten koulu, päiväkoti ja läksyt ja on vielä niin pienet lapset, että äitinä ns. hoidan heidän ystävyyssuhteitaan ja kuljetamme kauempana oleville kavereille. On koko ajan pieneksi jäävät vaatteet, synttärijuhlat, Wilma-viestit. On hometalovelka ja stressi siitä, pärjäämmekö. Pääni on se, joka ei anna levätä, vaikka vääntyisin miten päin sohvalle hengähtämään. Minä olen se, jonka oletetaan muistavan kaikkien synttärit ja nimipäivät ja lähettävän kortteja ja kyllä aina muistankin, mutta jos kortti lähtee myöhässä niin kuin tällä viikolla kälyn synttärikortti, soimaan siitäkin itseäni.

En osaa pitää yrittäjyydestä oikein kunnolla vapaata. Ihailen teitä, jotka pistävät somen kiinni vaikka yhtenä päivänä viikossa. Minusta tuntuu, että joka puolelta saan inspistä ja ideoita ja ryntäilen kamera kädessä enkä osaa lopettaa. Mutta yhtä lailla kun täytyy pitää urheilusta lepopäiviä, täytyisi levätä töistään. Handlaan kohtalaisen hyvin hyvinvoinnin peruspilarit, levon, liikunnan, ulkoilun ja ravinnon, mutta henkisesti pidän itseäni liian kovilla.

Tarvitsen siis apua siihen, että löytäisin rennomman otteen elämään. Osaisin pitää vapaapäivän joskus. Olla vaan. Nauttia perheestä ja ulkoilusta ja hiljaisuudesta. Sen takia ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tarvitsen apua nelikymppisenä siihen, että vapaapäivä ja lepo eivät aiheuta minussa epäonnistumisen tunnetta. Tunnistatko tämän tunteen? Tässä minua auttaa ensi viikosta lähtien Ansku.

Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista – verkkokurssi avuksi

Ansku, eli virallisesti Anna-Maria Kasanen on itsekin kokenut burn outin suorittamisen myötä, eli hän tunnistaa varmasti ongelman, jonka kanssa itsekin painin. Tämä sai hänet vaihtamaan alaa. Jättämään entisen hoitotyönsä ja opiskelemaan muutosvalmentajaksi ja itsemyötätuntoon erikoistuvaksi personal traineriksi ja lyhytterapeutiksi.

Tutustuin Anskuun ensi kertaa vuonna 2014 livenä hänen järjestämänsä blogitapahtuman myötä. Anna-Maria vaikutti onnelliselta, itsevarmalta, menestyvältä ihmiseltä, joka hoiti uran, blogiharrastuksensa ja urheiluharrastuksensa täysillä. Tuo superkaunis, iloinen ja lempeä ihminen oli niin ihana, että halusin tulla samanlaiseksi. En minä tiennyt päällepäin, että hän todellakin teki kaiken täysillä sen myötä, että uupui ja joutui pysähtymään ja miettimään elämänsä uusiksi.

Mitä olen nyt seurannut Anskun elämää, olen taas pisteessä, kun haluan tulla samanlaiseksi. Hän ulkoilee, joogaa, ohjaa ihmisiä lempeämpään elämään ja on aina erittäin sydämellinen ja iloinen. Hän on selkeästi oppinut päästämään täydellisyyden tavoittelusta ja suorittamisesta irti ja osaa nauttia perheestään, vapaa-ajastaan yhtä lailla kuin työstään. Anna-Maria on miehensä kanssa perustanut uuden yrityksen Kasain, joka tarjoaa ensi viikolla alkavaa verkkokurssia Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista sellaisten ihmisten kuin minä avuksi, joilla suorittaminen jää päälle. Kurssi kestää 6 viikkoa ja on nyt tarjouksessa hintaan 39 euroa. Se sisältää tekstejä, audioita, videoita sekä pieniä harjoituksia. Mukana on myös yhteisiä livejä jolloin pääsee vuorovaikutukseen muiden kurssilaisten sekä valmentajan kanssa.

Voita paikka mukaan Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista-kurssille!

Minä siis toivon, että Anskun (olen oppinut tuntemaan hänet sillä lempinimellä ja hänen läsnäolonsa on niin vahvaa, että tuntuu etten voi käyttää koko nimeä) opein osaan pitää vapaapäiviä. Tai ottaa hetken sille mielen hyvinvoinnille kaiken myllerryksen keskellä. Ennen kaikkea toivon, että opin enemmän arvostamaan itseäni ja tekemisiäni. Siis itsemyötätuntoa.

Minusta usein ajatellaan, että arvostelen myös toisia, jos he eivät suorita koko ajan, mutta tämä on aivan väärä luulo – minä koen hyvin usein, että kaikki muut tekevät paremmin kuin minä ja ovat supertyyppejä. Miksi itse epäonnistun? Haluan oppia oikeasti pysähtymään, näkemään kaiken hyvän ympärilläni ja näkemään sen, että minussakin on hyviä asioita ja onnistun. Äitini sanoi minulle puhelimessa muutama päivä sitten, kun koin täydellisen romahduspäivän, että pää pystyyn ja uusia haasteita kohti, sähän olet saanut aikaan vaikka mitä! NO MITÄ MUKA? Mä en saa ikinä aikaan mitään ja olen huono kaikessa vastasin.

Sitä itsemyötätunnon oppimista varten tarvitsen apua. Tuntuu hullulta sanoa ääneen, että tarvitsen apua. Minä. Mutta kyllä. Anna-Maria toteaakin nettisivuillaan, ettei suorittaminen todennäköisesti katoa täysin, mutta sitä oppii hallitsemaan niin, että itsetunto paranee ja elämänilo kasvaa. Kuulostaa juuri siltä reseptiltä, mitä minä tarvitsen. Ja Anskun pitämään kädestä ja ohjaamaan minua siihen suuntaan, kun en selvästi osaa yksin.

Jos tunnistat nämä tunteet, päässä pyörivät ruuhkavuodet, itsensä väheksymisen, rentoutumisen mahdottomuuden ja muut kuvaamani jutut, lähde ihmeessä mukaan kurssille. Täältä pääset ostamaan kurssin tarjoushintaan, kurssi alkaa ensi perjantaina 16.4.21.

Ja tiedättekö mitä muuta ihanaa! Kahdelle teistä saan vielä arpoa paikan kurssille! Ajattelin tehdä niin, että arvon yhden voittajan Instagrammin puolella ja yhden täällä blogissa. Arvonta on auki 14.4.21 klo 12 asti. Osallistua voit toki sekä blogissa että IG:n puolella (@optimismia_katja) ja tuplaat mahdollisuutesi.

Arvonta suoritettu, onni suosi nimimerkkejä Susanna ja Marjo! Teille olen laittanut sähköpostia!

Onnea arvontaan ja kohti parempaa arkea sekä itsemyötätuntoa! Lempeätä sunnuntain jatkoa!

HEI! Ansku kertoi, että näkemiensä kommenttien myötä Instassa ja blogissa ajatteli, että onpa paljon ihmisiä, jotka kaipaisivat tällaista tukea. Siispä hän sanoi, että voin tarjota kurssin teille superedulliseen hintaan 39 euroa! Tästä klikkaamalla pääset suoraan tarjoushintaan!!