Tukkatyylini muutos – kuvat lähes parinkymmenen vuoden ajalta

Minusta on ainaa ihan älyttömän hauskaa katsoa vanhoja valokuvia ja miettiä, miten kukakin ihminen on ulkoisesti muuttunut. Jo aikoja sitten mietin, että toteutan joskus tällaisen postauksen tukistani, mutta se olikin yllättävän haastavaa. Ajattelin, että kuvat on helppo löytää, sillä äitini on tallettanut valokuvamme numerojärjestyksessä oleviin albumeihin. Yllättäen pari albumia välistä kuitenkin puuttui, en ole kovinkaan monessa kuvassa yksin ja mitä suurimpana hankaluutena – olen vältellyt kameraa. Inhosin olla kuvissa ja lähes poikkeuksetta minulla meni niissä silmät kiinni. Koitin kaivella albumeista kuvia, mistä sain leikattua muuta porukkaa pois, mutta kiinni oleville silmille ei mitään mahtanut! Näistä kuvista tuli muutenkin aika nolo olo ja sitten taas mietin, mitä sitä noloilemaan, joka kuvassahan sitä on vain itsensä! Itse asiassa kampaajani Siru joskus ehdotti, että tee erilaisista hiuksistasi kollaasi! Joten moikat sinne ulkomaille, mä sitten tein!

Siis aloitetaan, tervetuloa mukaan matkalle menneisyyteen!

1. Kuva on otettu vuonna 1993. Siihen asti minulla oli ollut pääasiassa polkkatukka, johon otin permantin ysärin mukaisesti. Hermostuin niin permanenttiin kuin polkkaan ja käskin kampaajan leikata minulle poikatukan. Oletko varma hän kysyi. Olin. Näin lyheni tukka ja tässä kuvassa siinä on vielä ne permisjämät jäljellä. Tuo ihana pieni ihminen sylissäni on nykyään lähes kaksimetrinen mies, pikkuveljeni nimittäin.

2. Tämä kuva on mielestäni kesältä 1995, kun olin siirtymässä yläasteelle. Rakastin lyhyttä tukkaa, siitä oli tullut jo osa identiteettiä ja olin alkanut värjäämään sitä nykyään niin pahamaineisella hennalla! Pyöräilyhousut, olin koko kesän tyylikkäissä pyöräilyhousuissa.

3. Kuva on otettu 13v synttäripäivän aamuna. Tässä on jotenkin monta herttaista juttua jälkikäteen katsottuna: olin salaa repinyt lapsellisia tapetteja pois ja läntännyt päälle Green Dayn julisteen. Lahjaksi sain CD-soittimen, joka oli jäätävän kova juttu! Ja vesisänky, sitä on vieläkin ikävä! Ehtaa ysäriä oli nukkua vesisängyssä!

4. Vuotta myöhemmin, 14-vuotiaana. Tukka edelleen lyhyt ja punainen, koristeena ihanat hammasraudat, meikkiä en käyttänyt vielä tässä iässä, eli kulmani ovat luonnostaan olleet aina tuollaiset. Kuvassa on muuten tämän elokuun morsian Haikon häistä ja hänen kaasonsa. Pelasin koripalloa ja kuljin paljon huppareissa, NAPPIVERKKAREISSA ja tennareissa. En tule enää ikinä laittamaan nappiverkkareita, miten ne voi olla taas muodissa, help!

5. Vuotta myöhemmin tukka oli edelleen punainen ja lyhyt, nyt jo kestovärjätty punaiseksi. Riparikesänä sain päähäni alkaa tupeeraamaan sitä pystympään, kuuntelin punkkia, Nirvanaa, Green Dayta ja Apulantaa ja käytin jo ripsaria ja Lumenen meikkipuuteria. 

5. Kuva samalta kesältä. Punainen parilla vaalealla raidalla oli väriltään mielestäni superhieno, mutta kampaaja veti kyllä sivut välillä turhan lyhyiksi ja kun sen tupeerasi… Aikamoinen sieni!

6. Yläasteen lopulla tukka oli yhä enemmän enemmän pörröksi tupeerattu ja puuteri kyllä asteen liian valkoista, sanoisin. Rakastin pöyhiä aamuisin tukan pystyyn!

7. Tämä kuva on ihan hirveä, yöpaidassa aamulla silmät (tietenkin!) kiinni. Olin päättänyt kokeilla värjätä tukan tumma luumu-sävyllä, jonka ajattelin tekevän minulle upean violetin tukan. Toisin kävi, sehän oli lähes musta! Kulmakarvoihin en ole tähän päivään mennessä laittanut mitään väriä, sen sijaan olin tehnyt sen minkä moni muukin teki 1990-luvulla: löytänyt pinsetit ja käyttänyt niitä vähän turhan innokkaasti!

8. En halunnut vanhojen tanssien lookista kuvaa, olin siinä kameranpakoiluiässä. Mutta yksi tallentui. Tukkaani kiinnitettiin lisäke, josta taiteiltiin nuttura!

9. Täysi-ikäistyessäni päätin yks kaks yllättäen värjätä tukan vaaleaksi. Itse tietenkin. Laitoin värinpoistoa, blondiväriä ja ties mitä ja päädyin oranssilla tukalla kouluun. Päätin myös ekaa kertaa kokeilla elämää pitkähiuksisena ja aloitin sinnikkään kasvatusprojektin. Syksyllä 2000 tukan väri on tasoittunut ja se on alkanut kasvaa. Kulmat on nypitty puoleen väliin silmää, huh hei!

10. Uusi vuosi 2001. Tukka on venynyt ja tykkäsin siitä kovasti. Sitä ei oltu juuri vielä blondattu, joten kunnoltaankin oli aika hyvä! Paita oli ostos Europe Housesta, voi että siellä oli siistejä kuteita! Olimme asuneet tässä vaiheessa kolmisen kuukautta yhdessä Tampereella.

12. Tukan mittaenkka! Kai kaikilta löytyy tällainen kuva, loma oikeassa superturrepaikassa, drinkit ja banana splitit? 

13. Olen aina rakastanut kiharoita. Tiedättekö millä tein ne tuolloin, 15 vuotta sitten? Folioilla! Kauhea homma, kuka harrasti tätä kikkaa? 

14. Tähän väliin mahtui ajallisesti puoli vuotta, mutta vaikka mitä kokeiluja. Vaaleassa tukassa oli pinkkejä raitoja, jotka eivät lähteneet pois. Heitin että pamautetaan sitten koko pää punaiseksi taas. Eihän se punainen pysynyt blondissa pohjassa ja lopputulos oli aika… Argh.

15. Joten vietin varmaan kaksi kuukautta punapäänä ja menin pyytämään värinpoistoa. Se laitettiin ja sen myötä tuka jäi purkkana kampaajan käsiin, ainakin puolet putosi. Mutta hei oli vaalea taas! :D 

16. Näiden kuvien välissä on kolme vuotta. Kasvatin pudonneen tukan hirveällä höökillä pitkäksi häitä varten ja vuotta myöhemmin pyysin pätkimään sen taas. 2007 minulla oli alta tummaksi värjätty tukka, joka piti kääntää aina ulospäin.

17. Eka Thaimaan talvi takana. Värit olivat mitä olivat siellä, onneksemme lähellä asui suomalainen parturi-kampaaja. Alaosan tumma on vähän lisääntynyt.

18. Vikana Thaimaan vuonna ei ollut enää suomalaista parturia ja tukkaan pistettiin ties mitä. Se oli supervaalea ja hyvin huonossa kunnossa. Ihanan lookin kruunasi raskas talvi, kun en töiltä ehtinyt urheilla ja söin ja nukuin miten sattui. Juuri ennen tätä kuvaa ja Suomeen paluuta keväällä 2010 sairastin vielä denguekuumeen, joka turvotti ja vaati pitkän levon. 

Sitten tukka oli vaalea ja lyhyt, vuonna 2011 siihen ilmestyi oranssia ja violettia, vuonna 2013 se oli taas pitkä ja nyt taas lyhyt. Näitä uudempia kuvia en enää tähän ottanut, olette niitä nähneet. Mietin, että olen pysynyt yllättävän samanlaisena jo aika pitkään, pitäisikö taas repäistä! Niin, vuonna 2013 tukassani oli oranssin ja violetin lisäksi turkoosia, kuka muistaa? Tämän tukan takana on ananasnaulakon tuonut Jenna!

Kuten näette, minä en ole koskaan ollut sellainen enkelikutrinen pikkulapsi ja vasta täysikäisenä minulla oli ensimmäistä kertaa pitkä tukka. Kyllästyn helposti ja tämä on pätenyt myös hiuksissa.

Kauhea, tuli kyllä vähän nolo olo näistä kuvista, vaikka päätin ettei tulisi. En oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa ja uskallanko tämän julkaista, mutta nyt mennään! Nuo kulmat olivat ehkä hurjimmat! Mitä tykkäsit? Oletko itse klassinen kaunotar vai kokeiletko rohkeasti eri tyylejä? Jos blogi ei päivity hetkeen, olen piiloutunut johonkin noloilemaan.

Mikä on onnistunein tai epäonnistunein hiusjuttusi?

Vuonna 1995

Niin. Ei siis vuonna 1985, biisi joka alkoi otsikon vuoksi soimaan päässä, vaan vuonna 1995. Miksikö silloin? Inspiraationa toimi perjantaina alkanut Vain Elämää. En usko, että katselen uusinta kautta juurikaan, mutta ensimmäistä jaksoa oli pakko vilkuilla Rasmuksen vuoksi. Kyllä, minä luukutin 1990-luvun alussa ihan hirveästi Rasmusta. Osaan edelleen jokaisen biisin ulkoa levyltä Playboys, joka ilmestyi vuonna 1997. Se ihana iloinen oma tyyli, mikä Rasmuksella oli, iski tuolloin. CD-soittimessa pyöri tuon levyn lisäksi Nirvana, Apulanta ja Juustopäät. Kaikkien kotimaisten keikoillekin pääsin. Vuonna 1995 maksoimme muistaakseni Apulannan keikasta Vaajakoskella 10 markkaa ja meitä oli siellä koulun juhlasalissa kourallinen. Voi että noita aikoja!

Vain Elämää kysyi facebookissa, mitä muistoja vuodesta 1995 nousee ja sen myötä olenkin elänyt viikonlopun vähän muistoissani. Sehän oli itse asiassa aika merkityksellinen vuosi elämässäni.

Mitä muistan vuodesta 1995? Muun muassa nämä:

– Sain ensisuudelmani. Tuo poika oli muuten syntynyt täsmälleen samana päivänä kuin nykyinen mieheni. Tämä vähän hämää, kun muutenkin uskon kohtaloon.

– Suomi voitti MM-kultaa. Muistan koulun käytävillä huutaneet luokkamme pojat, joista yksi kaiversi huoneessani kirjoitusalustaan numerot 4-1.

– Pääsin ekoja kertoja keikoille. Olimme Apulannan keikalla keväällä 1995 Vaajakoskella jossain jumppasalissa. Seuranani oli elokuussa Haikossa avioitunut kaveri. Päällä oli sähkönsininen Apulanta-paita ja otimme kuvia filmikameralla Tuukan ja Sipen kanssa koulun takana ennen keikkaa. Muistan, että Tuukka taisi olla pari kaljaa nauttinut.

– Olin äitini kanssa perinteisessä helatorstain tapahtumassa eli Naisten askeleessa, jota ei enää Jyväskylässä järjestetä. Satoi LUNTA. Väittäisin että tämä tapahtui vuonna 1995, voisi tietysti googlettaa helatorstain sään, mutta luotan muistiin. Olimme umpijäässä. Äitini kiersi vain 7,5 kilometrin lenkin, vaikka oli aina kiertänyt 10 km, koska minä valitin kylmyyttä. Häntä harmittaa ehkä vieläkin tuo ryppy kympin riveissä, hih!

– Aloitin jumppapirkkoilun nuorisoaerobicin muodossa. Rakastin heti v-askeleita, askel-polvea, grapewinea ja muita perusjumppajuttuja.

– Menin yläasteelle. Muistan, että päälläni oli mielestäni maailman magein musta anorakki ja mustat Adidaksen tennarit (hah, some things never change, tennarityttö!).

– Kummisetäni vei minut elokuussa 1995 Green Dayn keikalle. Jouduin lähtemään kohti Helsinkiä kesken koulupäivän ja muistan, kun pari poikaa luokaltamme olivat ihan vihreinä kateudesta. Nukuin automatkan kotiin takapenkillä ja isäni ajoi yötä myöten, jotta pääsin taas aamulla kouluun (keikka oli muistaakseni torstaina). VITSI OLI SIISTIÄ!

– Aloitin koripallon (ja kuljin myöhemmin treeneissä AINA nappiverkkareissa, en olisi ikinä uskonut niiden palaavan muotiin!)

– Sitten se kököin juttu: luulin ettei niin ”vanhana” saa enää hammasrautoja. Syksyllä 1995 sain telaketjut sekä ylä- että alahampaisiin. Yksi syy taas kiusaamiselle. Seiskaluokalla alkoi koko yläasteen kestänyt kiusaaminen ja huorittelu. Punastelusta, hammasraudoista, ties mistä.


paita MANGO/ mekko OBJECT/ takki ONLY/ kengät ZARA (second hand)/ korvikset UHANA DESIGN

Tapahtuihan tuona vuonna vaikka mitä muutakin, mutta nämä asiat nousivat ensimmäisenä mieleen. Voi että kaipaan noita Apulanta-aikoja, kun lippuja ei todellakaan myyty loppuun, pääsi aina eturiviin ja poikien kanssa juttelemaan. Kiitos Vain elämää kun innoitit! Tätä miettiessä tajusin, kuinka älyttömän suuri voimavara musiikki on aina ollut minulle. Ei ole päivääkään kun en kuuntelisi ja laulaisi voimabiisejäni ja CD-kasani ysäriltä on valtava, juuri katselin niitä viime viikolla. Voi musiikin iloa!

Kuvissa on fiilistelyä menneelle, niissä sanotaan heipat kesälle ja samalla fiiliksessä on pientä haikeutta, mitä itselleni tuli vuotta 1995 ajatellessa. Saimme pienen sateen pellossa kuvatessa päällemme, joten viimeinen kuva on hassusti vähän eri värinen pilvimassan takia. Sitten kipitettiin karkuun sadetta, enkä tarkastanut lopputulosta, mutta tykkäsin niin kuvasta että olkoot vähän eri sarjasta mukana!

Mitkä ovat omat suurimmat muistosi ysärin puolivälistä? Fiiliksiä asusta?

P.S. Elokuun asuäänestyksen voitti ylivoimaisesti asu nro 2 ja Maaret Kallion kirja lähti puolestaan Jessicalle. Kiitos äänestäneille!