Myyty! Ja ajatuksia ystävyydestä.

Myyty on! Niin tämä kuvissa näkyvä Noshin Aida-jakkutakki kuin 60 erilaista lastenvaatetta. Huh, sain aikaiseksi viime viikonloppuna vihdoin siivota taas lasten vaatekaapit ja sain kuin sainkin 60 erilaista vaatetta kaupaksi. Muutamia toimitin Helsinkiin serkkutytölle. Kuinka vapauttava tunne on, kun ne lähtevät kiertoon ja käyttöön, eivätkä jää kaapin täytteeksi, kun tiedän, ettei varsinkaan pienille ole enää käyttöä. Isomman vaatteet olen päätynyt kierrättämään, kun samalla viikolla saman kokoisina syntyneet tytöt kasvavat ihan eri kokoisina ja mallisina. Ihana esikoiselta säästämäni kesämekko oli pienemmälle sopiva joulukuussa. Luovuin jo vähän siis tästäkin touhusta että säästän hänelle, onneksi muun muassa pyjamat kiertävät.

Mutta entä tämä Aida? Miksi myin? Rakastin yli kaiken tuota vaaleanpunaista väriä, joka mielestäni on tähän päivään sopiva, mutta vaate ei vain istunut minulle. Se tökötti ja nökötti joka puolelta ja tuntui valtavalta, vaikka oli kokoa XS. Sai siis uuden kodin, onneksi sellainen löytyi.

Mutta entä se ystävyys sitten? Tämä viikko on ollut hyvin herättelevä ystävyyden kannalta. Olimme yötä kylpylässä perheen ja äitini kanssa lehtijuttua varten ja mietin siinä puuhastaessamme, että äitini on myös hyvä ystäväni ja toivottavasti tyttäristäkin tulee sellaisia aikuistuessaan. Toissapäivänä tajusin, miten hirveästi sain voimaa kun yhden yön Helsingin reissulla näin ihan valtavan määrän blogin kautta tulleita tuttuja ja ystäviä. Miten ihania kohtaamiset aina ovatkaan! Ilokseni ehdin myös kylään kuopuksen kummeille ja olin siitä todella iloinen. Kuopuksen kummitäti on varmasti pitkäaikaisin ystäväni, joka on niitä, joiden kanssa juttu todellakin jatkuu siitä mihin se jäi. Vaikka väli venyisi, aina on helppo olla ja jutella.

Miten sitten se Valentine, hän siinä vierellä? Vitsi ollaan nähty tällä viikolla hänen kanssaan vähän, joten odotan todella innolla illan Apulannan keikkaa kaksin. Voisiko olla parempana päivänä! Jollain pienellä olisi kiva muistaa, mutta, ehkä halaus ja kahdenkeskinen aika on parasta.

Ja sitten tuo lasten ihana ystävyys. Miten varauksettomia ja herttaisia ovat. Yhdelle ystävälle on huomiselle lapsilla ystävänpäivädiscon kutsu ja suuri juttu oli eskarille lähettää ensimmäinen oma kirjeposti. Minusta oli ihan ylivetoidea opeilta, että askartelivat kortit, vanhemmat hoitivat kuoren merkkeineen ja osoitteineen reppuun ja kulkivat parijonossa postittamaan korttinsa. Perille oli mennyt lapsen korttikin. Ihana idea. Ja tytöt saivat serkultaankin postissa pienen ystävänpäiväpaketin!

Kyyneliin asti minua liikutti esikoisen eskarissa oppima laulu, joka syystä tai toisesta on itselleni vieras. En tiedä tunnetteko te, mutta näin hän sen pienellä lapsen äänellään laulelee:

Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää.
Minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan.
Kuinka aurinko laskee puiden taakse ja saa
taivaan punertamaan.

Minä olen vielä pikkuinen, ja siksi tahtoisin. Oppia tän´
maailman, paljon paremmin.
Ja kun mä sitten joskus, olen aikuinen. Niin toivon että
oppimasta koskaan lakkaa en.

Minä olen vielä pikkuinen oli äidille liikaa kuunnella. Onneksi hän esitti laulun ensi kertaa saunassa, joten hikikin hämäsi itkuni. Kuinka ihastuttavat sanat! Rakastan eskaria kun siellä tehdään kaikkea kivaa ja ihanaa!


housut PART TWO/ jakku NOSH ORGANICS/ kengät SO WHAT/ panta LINDEX/ korvikset MAANANTAIMALLI

Ystävät pysyvät rinnalla, ystävyydet muuttuvat, jotkut ystävät jäävät ja tulee uusia ystäviä. On suuri rikkaus saada elämäänsä verkostoja ja ihmisiä suurissa määrin ja hymyssä suin mietin sitä lenkkiä juostessani. Kiitos kun olette, vanhimmat ystäväni, sukulaiset, naapurit, tutut, blogikollegat, virtuaaliystävät, kaikki. Te olette ne, kenen takia hymyilen ja päivistä tulee kevyempiä.

Ihanaa ystävänpäivää ja lämmin hali Olafin sanoin! Oletko kova kierrättämään vaatteita itse? Millä mielin ystävänpäivänä?

P.S. KIIITOS osallistumisesta synttäriarvontaan! Arpoja kertyy 265 ja molemmat arvat osuivat hyvin vierekkäisille arvoille Instan puolella. Selkeästi ykköseksi tammikuulta äänestitte tämän pinkin asun!

Ihana kotimainen lahjaidea vaikka ystävänpäiväksi!

Olette ehkä huomanneet, etten käytä hirveän ahkerasti koruja, muita kuin korviksia. Niitä onkin sitten monenmoisia ja mieluiten isoja. Isot ja näyttävät korvikset tekevät ihan eri ilmeen asuun ja usein muuta ei tarvita! Rakastan erilaisia suuria korviksia ja pääasiassa minulta löytyykin suomalaisten yrittäjien tekemiä upeita korviksia.

Viikon takaisella pressireissulla Jyväskylään näin illallisella kaimani korvissa upeat korvikset, jotka kiinnittivät heti huomioni. Isot ja näyttävät, samalla kevyen näköiset, valosta kimaltelevat ja vielä hauskalla idealla… Niin munkin juttu! Tiedätte varmaan mitä tein seuraavana päivänä? Kyllä, tilasin samanmoiset itselleni.

Pari päivää myöhemmin korvikset tipahtivat postiluukkuun, eli oli todella nopea toimitus! Tuli mieleen tästä LOVE-tekstistä, mitä korvikset viestittävät, että voisivat olla ihana ystävänpäivämuistaminen joko puolisolle, ystävälle tai esimerkiksi äidille, joten päätin vinkata näistä teillekin mahdollisimman pian! Korvikset ovat siis Mamakorun käsialaa ja saavat alkunsa Raumalla. Kaunis idea ja ihanaa, että korvikset ovat kultahippuiset – jotenkin arjen piristys! Korvikset ovat ihanan kevyet ja huomaamattomat vaikkakin samalla kohtuullisen suuret, eli siis ihan täydelliset!

Onko itselläsi muuten tapana muistaa ystäviä ystävänpäivänä? Me olemme aina viettäneet vähän enemmän sitä Valentine’s Dayna ja olen muistanut miestä jollain pienellä – leivoksella, yhteisellä tekemisellä tai muulla vastaavalla. Lapsena sitä muisti tietenkin ystäviä ja minusta oli aivan ihanaa, että eskarissa tekivät viime viikolla ystävänpäiväkortit ja marssivat parijonossa postittamaan ne. Vanhempien piti hoitaa eskariin kuori merkkeineen ja osotteineen ja lapsikin totesi, että ensimmäinen posti jonka hän itse lähetti! Kuinka kiva idea!

Jos kaipaat pientä lahjaa ystävälle perjantaiksi, uskallan väittää, että nämä ihanat korvikset ehtivät vielä saapua ja ovat minusta ihanasti teemapäivään sopivat. Uskon, että laitan nämä korviin kun painelen ihan superlempparitekemiseeni ystävänpäivänä: loppuunmyydylle Apulannan keikalle. Ekasta kokemastani heidän keikasta on nyt keväällä tasan 25 vuotta. Uskomatonta. Ja edelleen odotan ihan onnessani seuraavaa!

Onko itselläsi tapana muistaa ystäviä ystävänpäivänä? Puolisoa? Onko perjantaille suunnitelmia?

P.S. Olethan osallistunut jo blogin synttäriarvontoihin täällä? Vielä ehtii parin päivän ajan!

Ystävyydestä

Tänään se sitten on, ystävänpäivä. Ajattelin laittaa teille sekä fbhen että Instaan ystävänpäiväarvonnat sen kunniaksi, käykäähän osallistumassa!

Ystävyys on ollut minulle aina vähän haasteellinen juttu. Olen sitä monesti vähän avannutkin, mutten ehkä osannut selittää fiiliksiäni järkevästi. Tai sitä, miksi ystävyys on vaikeaa. Minä olen sellainen pulputtaja, että yleensä saatan helpolla tutustua ihmisiin. Olen hirveän iloinen jokaisesta kaverista, jota on jäänyt perhekerhosta, muskarista ja vaikka naapurustosta. On todella paljon tällä hetkellä ihmisiä, kehen pidän yhteyksiä ja keitä en tuntenut ennen lapsia! Kyllähän elämäntilannekin yhdistää. Yritän muistaa kysellä kuulumisia, mutta välillä sekin jää.

Niin mikä siinä ystävyydessä sitten on vaikeaa? No se ystävyys. Se kaveripuoli onnistuu, mutta ystävyys on hankalampaa. Jossain vaiheessa ystävyyttä saattaa tulla konflikteja, missä olen ihan älyttömän huono. Kun ollaan paljon tekemisissä tai hyviä kavereita, voi tulla riitoja. Minulle riidat ovat aina kauhistus, käperryn itseeni ja epävarmuteeni ja jään loputtomiin pohtimaan, mitä tein niin väärin, että ystävä suuttui. Tällä olen monesti mokannut ystävyyssuhteet, en pääse yli konfliktista ja alan niin pelätä tekemisiäni ja sanomisiani, että ystävyydestä ei tule enää mitään. Joskus tulee, joskus se jää sitten siihen.

Siksi olen hirveän monesti jättänyt tietoisesti ystävyyden sille tasolle, ettemme ala tappelemaan. Tiedätte. Jutellaan, vaihdetaan kuulumisia ja mielipiteitä ja voidaan jopa olla eri mieltä. Olen hirveän onnellinen jokaisesta kaverista tai ystävästä, ketä elämässä on, mutten uskalla monesti viedä ystävyyttä ns. pitkälle. Pelkään että mokaan, pelkään ettei tuo ihminen tykkääkään minusta. Oma epävarmuus tekee ystävyyksistä välillä vaikeaa.

Minä en juuri järjestä tyttöjen iltoja tai muuta vastaavaa. Jos jotain teen, teen pääasiassa äidin tai miehen kanssa. Tai yksin. Tai sitten tehdään perheinä. Mietinkin toissapäivänä ollessani Helsingissä lounaalla kuopuksen kummitädin kanssa, että olen hänestä hirveän onnellinen. Olemme tutustuneet ala-asteikäisinä ja hän on ihan varmasti nähnyt ison määrän huonoja hetkiäni, mutta on säilynyt ystävänä. Samaa mietin yöpyessäni mummollani – hän on toki mummoni, mutta voi että me otimme yhteen 20 vuotta sitten. Mummosta ovat särmät pehmenneet ja minusta uho laantunut ja voisin sanoa 92-vuotiaan mummoni olevan ystävä. Hän oli ostanut minua varten Stockalta irtoteetä, kun tulin yökylään. Sanoi kävelyn olevan jo vähän haastavaa, mutta täytyyhän tuoretta teetä olla. Siinäpä vasta ystävän (ja isoäidin) ajatus.

Myös kälyni ovat ihan huipputyyppejä. Perhe ei tässä tapauksessa ole pahin vaan paras. Koska olen siskoton, olen kälyjeni myötä saanut elämääni ihan uusia ulottuvuuksia, ottanut heitä kaverikseni. Ihanaa, kun molemmat veljet ovat löytäneet niin kivat puolisot! Ja äitini on ystäväni, jonka kanssa on tehty monta reissua ja otettu monta kertaa yhteen. Hänen kanssaan se ei ahdista, äiti ei häviä vaikka riitoja tulisi.

Myös naapurimme ovat ihan huippuja. Yritimme hakea lasta naapurista syömään, mutta ei häntä luovutettu, vaan katettiin siellä jo lautasta pöytään. Toinen naapuri lainasi autoaan Helsingin reissulle, jotta saimme enemmän lapsia kyytiin, kuin mitä omaamme olisi mahtunut.

Ja ne lasten kautta löytyneet ystävät. Hekin ovat ihania!

Ystävyyttä on niin monenlaista. Ystävyys muuttuu elämän varrella. Toiset pysyvät, toiset ystävyydet hiipuvat. Ruuhkavuosia viedään kaikilla ja välillä tuntuu, ettei päiviin mahdu millään muuta kuin lapset, omat treenit ja ruokahuolto. Saatikka työt! Tiedättekö muuten miksi nämä kuvat sopivat niin hyvin ystävänpäiväteemaan? Olimme kuukausi sitten kun kuvat otettiin (!!) palkanneet lastenvahdin lauantai-illaksi muutamaksi tunniksi. Jotta pääsisimme kaksin kaveripariskunnalle syömään. Emme ole olleet molemmat kavereilla syömässä ilman lapsia vuosiin. Tuntui oudolta. Ja ilta oli joskin liian lyhyt, aivan täydellinen! Kaunis koti, hyvää ruokaa ja sai jutella rauhassa. Siellä sekin ystävyys on säilynyt, vaikka kiirettä pitää ja usein ei nähdä. Olin älyttömän iloinen tästä kutsusta ja älyttömän iloinen, että se lopulta järjestyi. Tämä tammikuinen lauantai-ilta kun sovittiin lokakuussa ja ajattelin, että näinköhän se toteutuu. Jes!


neule LIDL by HEIDI KLUM (saatu)/ hame KAPPAHL/ takki ESPRIT/ korvikset MAANANTAIMALLI/ kengät DR.MARTENS

Tällä hetkellä ystävyys vaatii vähän vaivaa. Monesti näen kaveriäitejä lasten kanssa päivisin, mutta illanvietot ja muut vaativat järjestelyjä. Joskus jopa kyläänlähtö tuntuu liian raskaalta uhmaavan pukijan kanssa. Lopputulos palkitsee aina, tiedän, mutta aina ei jaksa. Siksi ystävät jäävät helposti tässä elämäntilanteessa vähemmälle. Mutta jokaista ajattelen tänäänkin lämmöllä ja olen iloinen, että olette elämässämme! Kiitos kun jaksatte vähän vaikeaakin ystävää!

Ja kiitos teillekin, virtuaaliystävät! Olette myös muodostuneet hyvin tärkeiksi. Iloista ystävänpäivää jokaiselle!

P.S. Blogissani on käynnissä lukijatutkimus, johon vastaajien kesken arvotaan kaksi 100 euron K-ryhmän lahjakorttia. Olisin hyvin kiitollinen, jos jaksatte käydä vastaamassa siihen!