Hei ystävät! Kiitän kovasti kaikkia kommenteista eiliseen postaukseen! Sain niistä vahvistusta ajatuksilleni ja erilaista inspiraatiota. Kiitos siis!

Sitten päivän titteliin. Olen tämän ystävänpäivän alla miettinyt ystävyyttä enemmän kuin koskaan. Erinäisten tapahtumien myötä olen pohtinut jälleen ääneen, kuinka huono olen konfliktitilanteissa ystävien kanssa. Alan välittömästi itkeä ja vaikka asia sovittaisiin, on minun vaikeaa unohtaa ja antaa olla. Se on inhottava piirre itsessäni, josta haluaisin pyrkiä pois.

Ystävänpäivän alla sitä myös miettii, millaisia ystäviä itsellään on. Kuopuksen kummitäti on varmasti pisimpään tuntemani ystävä, jonka kanssa juttu jatkuu aina siitä mihin jäikin ja jolle on helppo soittaa. Silti soittaminen monesti jää ja arjessa minulla ei olekaan ystäviä, kenelle soittelisin vaikka viikoittain. Äidille soitan.

Olen ihmisenä yksinäinen ja sosiaalinen yhtä aikaa. Kaipaan ihmisiä ympärilleni, enkä voisi viettää arkipäiviä ilman seuraa. Joko menemme kerhoihin tai harrastuksiin tai kyläilemme puolin ja toisin. Tarvitsen jatkuvasti höpötysseuraa. Jos se ei onnistu, huomaan puhuvani kaupan kassalle tai tuntemattomalle äidille bussissa. On pakko päästä ihmisten ilmoille ja puhua pulputtaa. Asiakaspalvelutyöt ovat olleet omimpia minulle, matkaoppaana retkeä vetäessähän sai vaan puhua pulputtaa koko ajan!

Silti nämä arkipäivän kontaktit jäävät monesti hieman pintapuolikseksi  ja harva pääsee pintaa syvemmälle. Ehkä olen vähän arkakin päästämään sinne. Sanoisin olevani ystävänä omistautuva, muistan nimpparit ja synttärit ja yritän kysellä kuulumisia, mutta jos toinen ei näitä vastavuoroisesti tee (no ei päivämääriä tarvitse muistaa, mutta kuulumisia kysellä), tuntuu siltä että häntä ei kiinnosta. Ja saattaakin olla niin, että hänelle riittää se ”vaihdetaan kuulumisia kerran kuussa”-juttu. Ehkä siis vaadin ystäviltäni liikaa tai en osaa aina asettua toisen näkökulmaan.

Huomaan myös äitiyden muokanneen sitä, millainen ystävä olen, sillä lapset ovat arjessa aina matkassa. Jos toisilla on ihan eri mieltymykset ja rytmit, näkeminen helposti jää. Isompien lasten kanssa voi tulla vastaan se, etteivät lapset löydä yhteistä säveltä ja treffejä ei sitten enää tule sovittua. Moni asia vaikuttaa siihen, keneen pitää yhteyttä. Kun miettii, montako uutta kaveria, tuttua tai puolituttua olen saanut viimeisen neljän vuoden aikana, on määrä aika huima. Lasten kautta on tutustunut suureen määrään ihmisiä erilaisia harrastuksissa, perhekerhossa, neuvolassa ja leikkipuistossa ja se on ihan hurja rikkaus. Kyllä, minä olen sellainen, että täräytän leikkipuistossa vieraalle ”vaihdetaanko puh.nrot” ja nykyään lapseni on ihan samanmoinen, menee aina kertomaan koko perheen nimet tuntemattomille. Luin muuten uusimmasta Trendistäkin, että elämäntilanteen muuttuminen on paljon haastavampaa ystävyyssuhteille kuin parisuhteelle. Koen myös, että some vääristää ystävyyssuhteita välillä, kun viesteissä tulee väärinkäsityksiä ja some-totuutta pidetään ainoana totuutena.

Mietin urakalla ystäviä eilen muutenkin, sillä postitimme lasten kanssa synttärikutsut tyttöjen yhteiskemuihin. Oli ihanaa laittaa postia ystäville ja toivoa, että näkisi heistä mahdollisimman monta juhlissa. Tietenkään kaikki eivät pääse, mutta sanoinkin miehelle osoitteita raapustaessa, että minä ilahtuisin jo kutsutuksi tulemisesta. Siitä, että joku ajatteli meidän perhettä ja halusi nähdä. Niinpä kutsuimme ne epävarmatkin tulijat. Samalla postitimme yhden synttärilahjan toiseen kaupunkiin ja ostin miehelle pienen, ehkä kliseisenkin ystävänpäivälahjan. Söimme puoliksi esikoisen kanssa laskiaispullan ja  toimme kotiin miehelle toisen. Sillä sehän se ystävänpäivä ”virallisestikin” on, Valentine’s Day, joten haluan kovasti muistaa edes pienesti sitä rakkainta, joka tasan tarkkaan tietää ja tuntee, millainen ihminen minä olen. Maanantai oli vähän kuin ennakkoystävänpäivä!

Täytyy sanoa, että jos jotain elämässä katuu, niin sitä, ettei ole joistakin ystävistä pitänyt kiinni. Kuten lapsuuden parhaasta ystävästä. Toivoisin nytkin olevani vielä paljon parempi ystävä. Myönnän, että kiire ja väsymys eivät aina tuo ihan parhaita puolia minusta esille. Yritetään silti olla hyviä ystäviä toisillemme ja nauttia tästä päivästä! Sekä kiitollisia jokaisesta ystävästä ja kaverista!

Millainen ystävä sinä olet? Tykkäätkö nähdä tuttuja usein vai harvoin? Muita ajatuksia ystävyydestä?

Hyvää ystävänpäivää kaikille!